Perhehoito osa 3: Perhehoitoliiton monisäikeisyys ihastuttaa

Kirjoitan tämän kevään aikana neliosaisen sarjan perhehoidosta. Sivusin aihetta jo helmikuussa kun pohdin uusia ideoita työrintamalla ja siteerasin Jaakko Valvannetta. Nyt asiat ovat edenneet ja haluan avata aihetta enemmänkin. Keskityn ikäihmisten perhehoitoon, koska se on minun juttuni ja ansaitsee saada julkisuutta. Kaiken kukkuraksi se on yksi keino helpottaa vanhustyön ahdinkoa. Sarjan kaksi ensimmäistä osaa löydät otsikoilla: Mitä ihmettä se on? ja Laadukas ennakkovalmennus ihmetyttää

Oliko tämä tähtiin kirjoitettu?

Näin pohdin, kun viestinnän täydennyskoulutukseni työssäoppimispaikan valinta tuli ajankohtaiseksi. Mielessäni oli vain yksi vaihtoehto: Perhehoitoliitto. Sinne pääsin ja sinne menin. Intuitioni johdatti minut yhtä vahvasti sinne kuin palvelumuotoiluopintojeni työssäoppimisjaksolle Muistiliittoon. En osaa sanoa miksi järjestöt kutsuvat. Ehkä siksi kun kolmannesta sektorista minulla ei juurikaan ole työkokemusta, mutta nyt olen saanut huomata miten mukavia ihmisiä niissä työskenteleekään ja miten tärkeää työtä he tekevät. Tekemisessä on meininkiä ja sydän vahvasti mukana.

Perhehoitoliiton tehtäväkirjo hengästyttää

Omilla internetsivuillaan Perhehoitoliitto kertoo olevansa siksi, että perhehoitajat voivat keskittyä tärkeimpään tehtäväänsä eli sijoitetuista lapsista ja nuorista, vammaisista lapsista ja aikuisista, mielenterveyskuntoutujista ja ikäihmisistä huolehtimiseen. Lisäksi pyrkimyksenä on, että hyvää perhehoitoa on tarjolla kaikille sitä tarvitseville. Tässä suuriin saappaisiin astuvat toimeksiantosuhteisen perhehoidon osalta mukaan hyvinvointialueet. Kun työntekijät siellä ovat ajantasalla ja innokkaita, informoivat he apua tarvitsevia ja heidän läheisiään perhehoitomahdollisuudesta. Lumipallo lähtee pyörimään kun sille annetaan vauhtia.

Perhehoitoliiton tärkeä tehtävä on siis olla toimeksiantosuhteisten perhehoitajien etujärjestö. Se toimii myös valtakunnallisena asiantuntijajärjestönä. Perhehoitoliiton muodostaa 25 yhteisöä joista 20 on perhehoitoyhdistyksiä. Työ Perhehoitoliitossa pitääkin sisällään ainakin vaikuttamista, viestimistä, tiedottamista, kouluttamista, opastamista ja kehittämistä.

Itse pääsin kurkistamaan viestintämaailmaan

Seitsenviikkoisen työssäoppimisjaksoni aluksi perehdyin Perhehoitoliiton taustoihin. Olin toki jo hieman kärryillä koska ikäihmisten perhehoidon ennakkovalmennus alkoi olla loppusuoralla. Nyt kuitenkin pureuduin syvemmin esimerkiksi liiton strategiaan, viestintäaasioihin ja hankemaailmaan. Tehtäviäni olivat esimerkiksi hyvästella viestinnän keinoin päättyvä hanke ja vastaanottaa uusi hanke. Suunnittelin uusien tuotteiden viestintästrategiaa ja toteutin sen yhteistyössä hankepäällikön kanssa. Muitakin mielenkiintoisia tehtäviä minulla oli ja tulee vielä kahden viikon ajan olemaan. Onnekseni jaksoni ajalle sattui myös Perhehoitoliiton 40-vuotisjuhlaseminaari mitä vietettiin perjantaina 21.4.2023 Jyväskylässä. Olin siellä mukana ja tiukasti minuun juurtunut markkinointipersoona pääsi siellä valloilleen kun jaoin osallistujille nimineuloja. Kaikki seminaarin puheenvuorot olivat ihan huippuja ja asiantuntevia, kakkukahvit maistuivat makoisilta ja tunnelma nousi puheensorinan siivittämänä kattoon asti.

Milloin perhehoidosta tulee yksi merkittävimmistä hoitomuodoista?

Sitä jään odottamaan. Se kun vastaa niin lasten, nuorten, vammaisten, mielenterveyskuntoutujien kuin ikäihmistenkin osalta sote-alan ahdinkoon. Se on oiva ja vaikka kuinka isoksi kasvava vaihtoehto kunhan perhehoitajien asema saadaan kohdilleen ja tietoa jaettua kaikelle kansalle. Isoja sanoja, mutta jokainen niistä on täyttä totta.

Koska itse työskentelen ikäihmisten perhehoidon parissa, laitan jakoon linkin uunituoreeseen esitteeseen. Oletpa sitten päättäjä, hyvinvointialueen työntekijä, omaishoitaja, ikäihminen, hänen läheisensä tai muuten vaan perhehoidosta kiinnostunut, suosittelen lukaisemaan. Se on lyhyt ja ytimekäs tietopaketti siitä  Mitä ikäihmisten perhehoito on?

Lähdin etsimään kasvojoogan avulla lähes kadonnutta ylähuultani

Vuosien varrella kasvoni ovat muuttuneet. Rypyt hyväksyn, mutta hamsteripussit, uhkaavasti muodostuva heltta ja pikkuhiljaa katoava ylähuuli - apua! Mitään leikkauksia tai pistoksia en edes miettinyt, mutta googlaamalla löytyi kasvojooga. Niinpä aloitin ihmiskokeen 9.2.2023. Testasin joitakin ohjattuja kasvojoogia Instagramissa ja YouTubessa, kunnes löysin mieleiseni. Nyt olen kulkenut Päivi Salmisen matkassa jo yli kaksi kuukautta. Matka on ollut leppoisa ja voin suositella sitä sinullekin.

Videot ovat laadukkaasti toteutettuja 

Ne ovat myös sopivan lyhyitä täsmäiskuja kasvojen eri alueille. Näiden ohjevideoiden parissa viivyin parisen viikkoa. Erityisen mukavana ja koukuttavana koin jokaiselle viikonpäivälle räätälöidyn kasvojoogan. Kun olin saanut videoiden avulla alkuopastukset, ryhdyin tekemään liikkeitä omaan tahtiini osana jokaista päivää. 

Esimerkiksi metsässä kävellessäni pyörittelen kieltä suussani. Pari kertaa päivässä taivutan päätä taaksepäin ja sivelen kaulaani. Suhisen poskipäille voimaa ja pärisytän huulilleni rentoutta. Käyn välillä kurkkaamassa uusimmat videot ja löysinkin mainion, kasvojen kosteuttamisen yhteydessä tehtävän minuutin kestävän liftaavan kasvohieronnan Siitä on jo muodostunut aamujen ja iltojen rutiini.

Minkälaisia tuloksia kasvojooga on tuonut?

• Parin viikon jälkeen huomasin filtrumin alueen (ylähuulen ja nenän väli) ja amorin kaaren vahvistuneen. Se antoi uskoa joten jatkoin innokkaasti ja sinnikkäästi kasvojoogaamista.
• Nyt parin kuukauden jälkeen olen huomannut poskipäiden tulleen hieman paremmin esille. 
• Pärisemiset, kielen mukeltamiset ja silmien levittelyt ovat hauskoja kun ne tekee peilin edessä. Ilo ja nauru tekevät hyvää koko keholle ja mielelle. Jotkut liikkeet voivat tuntua aluksi haasteellisilta, mutta ne oppii nopeasti - ja siitäkin saa hyvän mielen. 

Kannattaa siis kokeilla. Ei maksa mitään etkä menetä mitään. Sen sijaan teet kasvoillesi hyvää rentouttamalla ja vahvistamalla niitä. Päristelemisiin!

Perhehoito osa 2: Laadukas ennakkovalmennus ihmetyttää

Kirjoitan tämän kevään aikana neliosaisen sarjan perhehoidosta. Sivusin aihetta jo helmikuussa kun pohdin uusia ideoita työrintamalla ja siteerasin Jaakko Valvannetta. Nyt asiat ovat edenneet ja haluan avata aihetta enemmänkin. Keskityn ikäihmisten perhehoitoon, koska se on minun juttuni ja ansaitsee saada julkisuutta. Kaiken kukkuraksi se on yksi keino helpottaa vanhustyön ahdinkoa.

Perhehoidon ennakkovalmennus sattui sopivaan saumaan

Elettiin tammikuun toiseksi viimeistä päivää. Selailin jälleen kerran työ- ja opiskeluvaihtoehtoja. Olin leikannut paikallislehdestä noin kuukautta aikaisemmin perhehoitoa käsittelevän kirjoituksen ja lukaisin sen uudestaan. Olisiko nyt oikea hetki tutkia tämä kortti tarkemmin? Ajauduin Keski-Suomen hyvinvointialueen internetsivujen syövereihin. Huomasin, että ikäihmisten perhehoidon ennakkovalmennus alkaa huomenna. Iiik, putosinko täpärästi tästäkin junasta? Saman tien näppäilin kouluttajan puhelinnumeron, mutta hän ei vastannut. Niinpä kirjoitin hänelle sähköpostia ja pian puhelimeni soikin. Keskustelimme kiinnostuksestani ikäihmisiä ja perhehoitoa kohtaan sekä alkavasta koulutuksesta. Mahtuisin ryhmään mukaan. Jee!

Tunnelmat olivat nostalgiset kun kaarsin seuraavana päivänä koulutuspaikalle. Olin työskennellyt aikaisemmin useita vuosia vastapäisessä talossa. Silloin, kun tein markkinointi- ja myyntitöitä it-alalla. Siitä paikasta ja talosta huokui vieläkin jotakin hyvää. Muistot täyttivät mielen. Niin työkaverit kuin asiakkaat olivat ihania ja työni antoisaa. Vieläkin läikähtää lämpöisesti sydämessä. 

Valmennus on lakisääteinen, mutta ei sido mihinkään

Kokoustilassa kohtasin kaksi kouluttajaa, toinen hyvinvointialueelta ja toinen kokenut perhehoitaja. Meitä valmennettavia oli seitsemän. Sain Perhehoitoliiton koostaman laadukkaan kansion mihin oli koottu yleistä tietoa perhehoidosta. Valmennuskertoja tulisi olemaan seitsemän. Jokaisella kerralla käytäisiin läpi yksi aihealue, minkä jälkeen saisimme kansioomme sen kerran materiaalit sekä kotitehtävät. Kotitehtävät olivat pohdiskelevia ja herätteleviä, ne palautettiin kouluttajille aina seuraavalla kerralla. Koulutuskerrat olivat tiistaisin kello 17-20. Joka kerta ne alkoivat kahvilla ja pikkusuolaisella. Tuntui, että meitä valmennettavia arvostetaan. Kolmetuntinen oli keskustelevaa luennointia. Pohdimme asioita myös pareittain ja välillä teimme osallistavia tehtäviä. Yksi kerroista oli toteutettu paneelina, jossa saimme kuulla asiantuntijoita ja kysellä heiltä mieltä askarruttavista asioista.

Sovellunko perhehoitajaksi? Haluanko edes?

Kun valmennuksen alussa koulutukseen tulleessa oli säkkipimeää, valmennuksen lopussa aurinko helotti vielä sen päättyessä. Kevät eteni. Me etenimme. Viimeisellä kerralla jokainen sai kohdata kouluttajat yksin. Silloin sain tekemäni kotitehtävät takaisin ja keskustelimme valmiuksistani. Olimme kaikki sitä mieltä että sovellun ikäihmisten perhehoitajaksi. Tässäkään vaiheessa en sen paremmin minä kuin hyvonvointialue tai Perhehoitoliitto olleet sitoutuneet mihinkään. Olin toki kiinnostunut, miten nyt etenemme. Minulle kerrottiin että nyt se pyörä lähtee pyörimään. Minulle voitaisi tarjota ympärivuorokautisten perhehoitajien sijaistusta tai osavuorokautista omaishoitajajien lomitusta, koska näistä tavoista tehdä perhehoitoa olin kertonut olevani kiinnostunut.

Nähtäväksi jää, mitä tästä seuraa. Ja milloin? Niin, ja miksikö laadukas ennakkovalmennus ihmetyttää? Siksi että siihen on panostettu, se on rakennettu ammattitaitoisesti ja osallistujia oikeasti arvostetaan. Kiitos kaikille osapuolille! Seuraavassa osassa paneudun tarkemmin Perhehoitoliittoon. Pysy siis kuulolla.

Perhehoito osa 1: Mitä ihmettä se on?

Kirjoitan tämän kevään aikana neliosaisen sarjan perhehoidosta. Sivusin aihetta jo helmikuussa kun pohdin uusia ideoita työrintamalla ja siteerasin Jaakko Valvannetta. Nyt asiat ovat edenneet ja haluan avata aihetta enemmänkin. Keskityn ikäihmisten perhehoitoon, koska se on minun juttuni ja ansaitsee saada julkisuutta. Kaiken kukkuraksi se on yksi keino helpottaa vanhustyön ahdinkoa.

Muutama lause perhehoidosta ja Perhehoitoliitosta yleisesti

Perhehoitoliitto luotsaa hyvinvointialueiden kautta perhehoitoa. Sitä järjestetään lapsille ja nuorille, vammaisille, mielenterveyskuntoutujille ja ikäihmisille. Se on valtakunnallinen toimeksiantosuhteisten perhehoitajien etujärjestö ja perhehoidon asiantuntijajärjestö. Perhehoitoliitto vaikuttaa, viestii, neuvoo ja kouluttaa perhehoitoon liittyvissä asioissa sekä tukee perhehoitajia ja perhehoidossa hoidettavia.

Se tukee myös jäsenyhdistystensä vapaaehtoistoimintaa,  kouluttaa vapaaehtoisia sekä neuvoo yhdistystoimintaan liittyvissä asioissa. Perhehoitoliitto vaikuttaa perhehoitajien aseman parantamiseen ja  perhehoidon kehittämiseen.

Mistä löydän lisätietoa?

Jos ikäihmisten perhehoitajuus kiinnostaa, suosittelen klikkaamaan Perhehoitoliiton nettisivuille. Sieltä löytyvät tiedon lisäksi liiton ihmisten yhteystiedot ja linkit  hyvinvointialueiden  yhteystietoihin. Kannattaa kurkata myös Facebookiin, Instagramiin, Twitteriin ja YouTubeen. Kaikissa niissä on paljon ajantasaista asiaa mukavalla tyylillä esitettynä. 

Minustako ikäihmisten perhehoitaja?

Perhehoitajalle ei ole koulutusvaatimuksia mikäli hoidettavia on maksimissaan neljä. Kuitenkin lakisääteinen ennakkovalmennus on jokaisen käytävä. Jatkossakin perhehoitajalle järjestään koulutuksia ja vertaistukitapaamisia sekä jaksamisesta, vapaista ja sosiaalisista eduista pidetään huolta.

Jos mielenkiinto herää edes vähän, tarkista ihmeessä edellisen kappaleen linkin kautta milloin omalla hyvinvointailueellasi on ikäihmisten perhehoidon ennakkovalmennus. Siellä löytyy myös yhteyshenkilön tiedot.

Perhehoidon monet muodot

Ikäihmisten perhehoitoa voidaan siis järjestää joko ikäihmisen omassa kodissa tai perhehoitajan kodissa. 

Pitkäkestoisessa, ympärivuorokautisessa hoidossa hoidettava asuu perhehoitajan kodissa, siis perhekodissa.Tämä hoitosuhde kestää yleensä vuosia. 

Lyhytkestoisessa, ympärivuorokautisessa hoidossa tuurataan yleensä omaishoitajaa, toista perhehoitajaa tai ollaan tukena esimerkiksi sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Se voi tapahtua ikäihmisen omassa kodissa tai perhehoitajan kodissa. 

Osavuorokautinen perhehoito toteutuu myös joko ikäihmisen omassa kodissa tai perhehoitajan kodissa silloin kun tarvetta ympärivuorokautiselle hoidolle ei ole. Se tuo ikäihmisen elämään virkistystä, vaihtelua ja tukea arjen toiminnoissa tarjoten esimerkiksi omaishoitajalle mahdollisuuden vapaaseen tai työssäkäyntiin.

Tulipa tähän paljon asiaa, vaikka kerroin vain pienen siivun. Linkkien kautta pääset asiaan syvemmin kiinni. Voit viestittää minulle ajatuksiasi. En ehkä osaa vastata, mutta ohjaan eteenpäin. Sarjan seuraava osa käsittelee perhehoidon ennakkovalmennusta. Pysy kuulolla!

Haastan sinut arvostamaan ikääntymistä

Tiedäthän, ikääntymiselle on vain yksi vaihtoehto. Kuolema.

Miksi siis ikääntymistä kammoksutaan? 

Keski-iän ylittäneet ovat hylkytavaraa. Heihin ei luoda ihastuneita katseita. Heitä ei kutsuta työpaikkahaastetteluihin, saati palkata töihin. Tästä kerroikin syvällisemmin tammikuussa. Entä sitten he, jotka tarvitsevat hoivaa. Vanhuspalveluita. Kotihoidon käynnit ovat lyhyehköjä. Palveluasumiseen on vaikea päästä. Välimuotoisia asumisvaihtoehtoja on tarjolla vähän. Tämä tulevaisuudenkuva ei tottavie hirveästi houkuttele.

Ikääntymisen fyysiset merkit inhottavat

Syvät juonteet kasvoilla, heltta leuan alla ja silmäluomet lurpallaan. Näkökykyä heikentävä silmäsairaus, kuulon alenema ja osteoporoosi. Hidastuneet refleksit ja oppimiskyky. Tätä kaikkea on ikääntyminen. Rumaa, heikkoa ja siksi niin pelottavaa. Mitäpä jos juonteet, heltat ja lurppasilmät olisivatkin merkki viisaudesta? Uudet silmälasit, kuulokoje ja rollaattori tavoittelemiset arvoiset statussymbolit? Olen jo vuosia leikitellyt ajatuksella kadehdittavan upeista rollaattoreista. Pienistä ja näppäristä, upein kuosein koristelluista. Semmoisista joita työnteltäisiin ylpeinä. Ne tukevat kun askel on hieman horjuva. Niissä  kulkevat kätevästi ostoskassit tai eväspussit. Niiden päälle voi istahtaa vaikkapa aurinkoa ottamaan ja elämänmenoa seurailemaan. Houkuttavaa ja koukuttavaa!

Kulkevatko vanhuus ja viisaus käsi kädessä?

Ainakin kokemuksia ikä tuo tullessaan. On koettu tyynet ja myrskyt. Tyrskitty itkut ja hohotettu naurut. Huudettu raivot ja kuiskuteltu salaisuudet. Kyllä minä kutsun sitä elämänviisaudeksi. Miksi ei järjestetä turinatuokioita, joissa kaiken ikäiset ihmiset jakavat kokemuksiaan. Kyselevät, kuuntelevat ja keskustelevat. Joissa historia siirtyy nuoremmille, uudet tuulet vanhemmille. Luulenpa että muinoin olikin tämmöistä toimintaa. Yhteisöllisyyttä ihan luonnostaan.

Kai tässä on vihdoin käärittävä hihat

Näitä ajatuksia ja ideoita olen pyöritellyt päässäni jo vuosikaudet. Olen niistä puhunutkin ja tarjonnut niitä esimerkiksi kunnalliselle sektorille. Aikoinaan tyssäsi rahaan, mutta miten nyt? Hyvinvointialueet ovat uuden edessä. Tarvitaan tuoreita tekoja. Näin vaalien alla ehkä oltaisiinkin hövelejä, mutta entäs niiden jälkeen? Hei, taidanpa ollakin huhtikuussa yhteydessä Keski-Suomen hyvinvointialueen päättäjiin. Syntyisikö meille yhteistyötä? Olisiko hyvaks koko maan edelläkävijä. Vanhusten ylin ystävä.

Uskallanko antautua ja päästää irti?

Koko alkuvuoden minua on muistutettu seuraavista asioista: "Päästä irti" ja "Antaudu". Olen kuunnellut Tommy Hellstenin mainion kirjan "Olemisen voima" sekä Joe Dispenzan "Luo itsesi uudelleen".  Ne molemmat on kirjoitettu näiden teemojen ympärille. www.bookbeat.fi/kutsu-ystava?campaign=BB8ZCCAJ

Yhtä aikaa maailman helpointa ja vaikeinta

Irtipäästäminen ja antautuminen ovat tuttuja juttuja. Olen pörrännyt niiden ympärillä enemmän tai vähemmän jo yli 10 vuotta. Olen lukenut monen monet klassikot,"Alitajuntasi voima" ja "Läsnäolon voima" ehkä tärkeimpinä. Somessa olen ajautunut linkkien kautta asiaa sivuaviin artikkeleihin. Olen pohtinut ja keskustellut. Ymmärtänyt ja vastustanut. 

Tiedän. On vaan uskallettava antautua. Sanoa, että antaudun - ja samalla tuntea se. Mitä sitten tapahtuu? Tommy Hellstenin mukaan kaikki se minkä on tarkoituskin tapahtua. Selviää syy, miksi olemme täällä. Mitä meidän täytyy tehdä.

Mutta kun ego vastustaa. Se haluaa suunnitelmia, stressiä, itkua ja hampaiden kiristystä. Se vastustaa ja luo pelon. Ja sen pelon taakse on niin vaivatonta kyyristyä piilottelemaan.

Joskus uskalsin kuunnella sydämeni laulua

Tiedätkö tunteen kun joku asia on niin voimakas, että sen toteutumista ei voi pysäyttää mikään mahti maailmassa? Itse olen kokenut sen silloin kun irtisanouduin 10 vuoden työurastani it-alan menestyksekkäästä myyntityöstä. Järjen kanssa sillä päätöksellä ei ollut mitään tekemistä. Kuitenkin tiesin, että niin oli tehtävä. 

Tai kun myin asuntomme ja muutimme poikani kanssa koulun kevätlukukaudeksi Espanjaan. Ehkä parhain päätökseni ikinä. Tein mitä minun täytyi tehdä. Se juna puksutti vahvana ja varmana. Jälkeenpäin ajatellen nämä kaksi isoa elämänmuutosta ovat ohjanneet elämääni paljon ja juuri sinne minne on pitänytkin.

Pakettini on ihan liian iso

Nyt on jo jonkin aikaa ollut tunne, että risteilen päämäärättömästi eri polkuja mutta en löydä sitä oikeaa. 

1.  myynnin, markkinoinnin ja asiakaspalvelun polku
2. vanhustyön kehittämisen polku
3. life cachingin, shindon ja yinjoogan polku
4. digibisneksen, palvelumuitoilun ja viestinnän polku

Sloganini on kuten kotisivuillanikin julistan: Haluan paketoida kaiken osaamiseni. Se tuskin on tuolla kokonaisuudella mahdollista koska paketti on niin valtavan iso ja moniulotteinen. Mutta kun en vaan keksi mikä sopiva kokonaisuus se voisi olla. Mietin. Suunnittelen. Stressaan. Kontrolloin. Juuri niin kuin jo ylempänä kerroin. Ja juuri niin kuin ego käskee.

Siksipä haluan antautua ja päästää irti

Kuulla, nähdä ja tuntea, mitä minun pitää tehdä. Saada vastauksen tuolta jostakin. Maailmankaikkeudeltako? En jaksa enää kauan siksakata polkujeni välillä tai muotoilla niiden sisällöistä erinäköisiä yhdistelmiä. Haluan vihdoin ojentaa osaamiseni ja saada siitä onnistumista, iloa ja vaurautta. Arvostaa ja luottaa!

PS. Jos haluat kuunnella yllä mainitsemiani kirjoja tai muuta mukavaa niin 19.3.2023 saakka voit rekisteröityä BookBeatiin ja saat 60 päivää veloituksetonta kuunteluaikaa. Tämä ei ole yhteistyö vaan saan jakaa linkkiäni koska olen itse BookBeatin asiakas: wwBB8ZCCAJw.bookbeat.fi/kutsu-ystava?campaign=BB8ZCCAJ

Myssyfarmin pyyntö: Save the Myssy!

Syksyllä 2019 sain kertoa blogiyhteistyön merkeissä täällä blogissani Myssyfarmin tarinan. Harmittaa, että tuo ainutlaatuinen suomalainen yritys on sittemmin ajautunut vaikeuksiin. Minkäs muunkaan kuin tämän eriskummallisen maailmantilanteen vuoksi. Mutta heilläpä ei ole mennyt sormi suuhun tässäkään tilanteessa, vaan he ovat perustaneet kampanjan: Save the Myssy. Täältä löydät lisätietoa asiasta.

Omaa Myssyäni olen käyttänyt siitä saakka kun sen sain. Se on lämmin eikä kutita. Se ei ole nyppyyntynyt tai kulunut ja tosi coolilta se näyttää edelleen. Olen hurahtanut tänä talvena avantouintiin. Ja Myssy on jokakertainen uintimyssyni. Niin suloisesti lämmittävä tsemppipäähine.

Myssyfarmilla on parhaillaan upeita tarjouksia, joten nyt jos koskaan kannattaa tilata oma Myssy!

Täältä voit lukaista tuon aikaisemman kirjoitukseni. Ehkä sen myötä sinäkin olet samaa mieltä kuin minä: Save the Myssy!

Sote-alan palkat ja työolot paranevat huimasti. Kättä päälle!

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen on avautunut. Luulin ensin että vihdoin päästään asiaan kun ensimmäisessä kappaleessa hän toteaa keskeisimmän ratkaisun sote-henkilöstön riittävyyden ja saatavuuden turvaamiseksi olevan edelleen palkkauksen ja työolojen parantaminen. Mutta eikö tätä ole hoettu jo 10 vuotta? 20 vuotta? Mitä on tehty? Mitä Tehy on tehnyt? Mitä hallitus? Eduskunta? Kunnat? Hyvinvointialueet? Ei yhtään mitään!

Ja jutun juuri olikin siinä että hän pitää erittäin tärkeänä myös työperäistä maahanmuuttoa ja kehuu vuolain sanoin Krista Kiurua. Juttu on sitä samaa liirumlaarumia mitä on syölletty aikaisemminkin. Vaalien alla sote-alan ja vanhustenhoidon ahdinko on kovasti tapetilla, mutta kummasti paatos sitten taas tyrehtyy. Tympäisee.

Koko jutun voit lukea linkistä.

En ole rasisti, mutta realisti kylläkin. Näin pääkaupunkiseudulla liian monta kertaa kuinka huonosti suomea taitava hoitaja selviytyi kotihoidon käynnistä. Eräs oli asiakkaan luona väärään aikaan. Hän ei tiennyt miksi, eikä sen paremmin osannut selittää kuka oli hänelle määräyksen antanut. Toinen taas ei juuri puhua pukahtanut käynnillään. Ei ehkä osannut. Asiakas kertoi pelkäävänsä tuota hoitajaa. Hän on kuulemma usein kiukkuinen ja potkii suutuspäissään ovia. Näistä molemmista tapauksista yritin kertoa kotihoidon vastuuhoitajalle, mutta kumpikaan ei vastannut sen paremmin puhelimeen kuin soittopyyntööni. Tuli voimaton olo. En kestä että heikommassa asemassa olevaa kohdellaan kaltoin. Kolmas tapaus oli ehkä pöyristyttävin. Erittäin muistisairaan henkilön luona kävi kotihoitaja joka ei osannut sanaakaan suomea. Muistisairaan mies oli yrittänyt kommunikoida englanniksi, mutta ei hän ollut osannut sitäkään. Kommunikointi taisi jäädä viittomakielen tasolle. Miten pelottava tilanne olisi ollut jos muistisairas olisi ollut yksin asuva. En halua edes ajatella sitä.

Eli kannattaa rouvien Rytkönen ja Kiuru muistaa, että maahanmuuttajat tarvitsevat hyvää suomen kielen taitoa sekä hoitoalan koulutusta ja työkokemusta ennen kuin voivat astua hoitotyöhön. Tämäkin tulee maksamaan maltaita. Miten olisi jos kuitenkin ensin nostettaisiin sote-alan palkkoja ja parannettaisiin työoloja?

Katsoin Yle Areenasta oivan elokuvan, "Armotonta menoa - hoivatyön lauluja". Suosittelen katsomaan! Linkki on tässä. Se on todella hyvä ja ajatuksia herättävä. Suuret kansainväliset ketjut jylläävät ja aiheuttavat pelkoa. Etänä hoidetaan muistisairaiden lääkehoitoa. Tämänkin olen päässyt omin silmin toteamaan. Joillakin kotihoidon asiakkailla se toimii, mutta ei kaikilla kuten dokumentistakin huomaa. Entäs sitten robotit? Voivat olla mukavia renkiä mutta eivät ikinä isäntiä. Niinkö paljon vanhuksiamme arvostetaan, että heidät laitetaan taputtelemaan robotteja ja keskustelemaan niiden kanssa. Voi herranjestas!

Tuntuu että kaikkea ollaan valmiita kokeilemaan. Pyöräkin keksitään monta kertaa uudelleen. Kunhan ei vaan tarvitse parantaa palkkoja ja työoloja.

Kun Jaakko Valvanteen silmät avautuivat

Minulla on monia vanhustyön guruja esikuvinani. Yksi heistä on Jaakko Valvanne. Hänen ajatuksistaan olen kertonut lähes päivälleen neljä vuotta sitten. Kannattaa lukaista koska ne ovat ihan huippuja!

Lueskelin Perhehoitoliiton lehteä. Sieltä minua katsoivat tutut kasvot. Jaakko Valvanne pakinoi suhteestaan perhehoitoon. Hän kertoi vuonna 2012 ajattelevansa ikäihmisten perhehoidosta sen olevan marginaalinen, vähemmän tärkeä palvelumuoto. Pari vuotta sitten hänen tuttavansa, perhehoidon asiantuntija Raija Leinonen, oli pyytänyt häntä puhumaan ikäihmisten perhehoidon koulutuspäiville. Ja hän oli päättänyt suostua.

Hän perehtyi aiheeseen perhehoitoliiton materiaalin avulla ja silloin ne hänen silmänsä avautuivat. Kun hän katsoi videoita perhehoidon iäkkäistä asiakkaista, perhehoitajista ja kunnan (nykyään hyvinvointialueen) edustajista hän alkoi omien sanojensa mukaan vähitellen tajuta miten tärkeästä palvelusta on kyse. Hän kertoo perhehoitajien valmennuskansion yllättäneen hänet selkeydellään, osallistuvuudellaan ja asiantuntevuudellaan. Hän oli myös ihmeissään niistä tieteellisistä tutkimuksista joita ikäihmisten perhehoidosta on maassamme tehty.

Hänen omin sanoin: "Lopullinen valaistumiseni tapahtui viime syksynä ikäihmisten perhehoidon koulutuspäivillä kun sain kuulla kokemuksia perhehoidosta eri puolilta Suomea ja pääsin tapaamaan perhehoitajia. Ymmärsin lopultakin, miten hienoa ja merkittävää työtä he tekevät."

Tämän hetkisen perhehoitoon perehtymiseni perusteella olen Jaakko Valvanteen kanssa kaikesta yllä mainitusta samaa mieltä. Kun vanhustenhoito muun sote-alan kanssa rypee kriisissä ja työntekijäpulassa, on tässä aivan mahtava lääke sitä helpottamaan. Aion osaltani tehdä perhehoitoa tunnetummaksi. Tulette siis kuulemaan siitä jatkossakin. Samoin siitä, kuinka pitkälle itse tulen etenemään sillä saralla.

Perhehoitoliiton internetsivuilta löytyy paljon selkeästi esitettyä tietoa siitä kiinnostuneille.

 

Uusia ideoita pukkaa työrintamalla

 Hylsy-postauksen maininkeihin en jäänyt pitkäksi aikaa vellomaan, vaan teinpä taas kerran listan (listat ovat niin ihania, ajatuksia tuottavia, uudistavia, helpottavia, jäsentäviä, kannustavia). Keksin montakin vaihtoehtoa pelkälle hakemusten ja ansioluetteloiden muokkaamiselle ja lähettelylle.

Mietin, missä olen hyvä ja mitä työhön liittyviä asioita olen pohtinut joskus aikaisemmin. Eläkeikää lähestyvien ja eläkkeellä olevien valmentaminen sieltä taas huuteli. Sitä olen harkinnut vuosikaudet, viime keväänä se oli kovastikin pinnalla, mutta... Joku mutta siinä on vieläkin.

Myös sanan perhehoito olen nähnyt joskus vuosia sitten. Ehkä siitä oli juttu jossakin lehdessä. Semmoinen missä kerrottiin ikäihmisten perhekodista ja näin jo itseni semmoista pyörittämässä. Joulukuussa oli Suur-Jyväskylän lehdessä mielipidekirjoitus samaisesta aiheesta. Leikkasin sen talteen koska asia kiinnostaa minua edelleen. Ja viime sunnuntaina sitten palasin aiheeseen ihan todenteolla.

Googlailin perhehoidosta. Siitä ei ole kovin paljon tietoa tarjolla, varsinkaan ikäihmisten osalta. Huomasin kuitenkin että esimerkiksi omalla paikkakunnallani Keski-Suomen hyvinvointialue on vastuussa sen järjestämisestä. Se myös kouluttaa Perhehoitoliiton materiaaleilla perhehoitajia. Sitä työtä voi tehdä monella tavalla. Voi järjestää pitkäaikaista hoivaa ikäihmisille omassa kodissaan. Tällöin koti on heidänkin kotinsa. On myös mahdollista tarjota heille päiväkeskukseen verrattavaa toimintaa omassa kodissaan tai mennä asiakkaan luokse vaikkapa siksi ajaksi kun omaishoitaja pitää lakisääteisen vapaansa. Perhehoitaja toimi tiiviissä yhteistyössä oman hyvinvointialueensa yhteyshenkilön kanssa.

Nuo kaksi viimeksi mainittua toimintatapaa tuntuvat helpommin järjestettäviltä ja kovin mielenkiintoisilta. Minähän olisin hyvä siinä! Miten nauttisinkaan kun saisin touhuta päivät yhden tai useamman ikäihmisen kanssa. Minun ansioistani mahdollinen omaishoitaja saisi hengähtää ja luulenpa että hoidettavat olisivat myös innoissaan. 

Olen nyt katsellut YouTubesta perhehoitoon liittyviä videoita Ne ovat syventäneet tietoani. Katso sinäkin edellä olevan linkin kautta jos aihe kiinnostaa.

Ihan kuin palaset loksahtelisivat nyt paikoilleen. Jos toimisin osan ajasta perhehoitajana ja osan valmentaisin 60+ -ihmisiä. Siinä sivussa ehtisin kirjoitella ajatuksia ja oivalluksia molemmista tähän blogiin sekä instagramiin. Pääsisivät samalla rykäisyllä valloilleen luovuus, ideointi ja auttaminen. Lempilapsiani kaikki.

Kuinka monta hylsyä vielä kestän?

Koko tämän alkuvuoden olen kirjoittanut työnhakuasioista ensin positiiviseen sävyyn ja sitten jo kriittisemmin. Tällä kolmannella kerralla olen vajonnut taas vähän syvemmälle. 

Siis mikä se tilanne on nyt?

Marras-tammikuun aikana olen lähettänyt 16 työpaikkahakemusta, joista neljä on ollut avointa. Olen päässyt kolmeen haastatteluun. Siitä olen supertyytyväinen mutta siihen ne hyvät uutiset loppuvatkin. Aikaisemmin ajattelin että hakemuksen ja CV:n jälkeen tavoitteeni on haastattelu. Että kyllä se siitä sitten etenee maaliin asti. Mutta eipäs etenekään nykyisillä lihaksilla. Nyt onkin mietittävä että missä on vika. Pysähtymisen paikka.

Olen saanut 11 hylsyä. Jokainen on kuin isku vasten kasvoja. Yhtä lailla ne kolme missä olin haastattelussa kuin ne kahdeksan missä en edennyt sinne saakka. Kuin matto olisi vedetty jalkojen alta. Joka kerta.

Viidestä, mistä neljä on avoimia, odottelen vielä vastauksia.

Takki on nyt ihan tyhjä!

Ja uusia hakemuksia olisi vaan laitettava menemään. Onko tässä hommassa järjen häivää? Minä haluan palkkatyön. Semmoisen missä saan paketoida osaamiseni ja ojentaa pakettini työnantajani, asiakkaitteni ja yhteistyökumppaneitteni hyödyksi. Missä minua arvostetaan tarpeeksi hyvän palkan muodossa ja saan kuulua työyhteisöön. Mission impossible?

Tiedän että yrittäjänä voisin luoda tuon työn.

Olen sen jo oikeastaan ajatuksissani luonutkin. Mutta mistä toimeentulo alkukuukausiksi? Yrityksillä kun ei ole tapana tuottaa heti sen vertaa että tulisi toimeen. Senpä vuoksi on otettava se raha työttömyyskassasta jolloin ei saa yrittää ettei menetä sitä rahaa. Noidankehä pyörii vimmattua vauhtia.

Kuinka kauan jaksan tätä toimettomuutta? Kuinka monta hylsyä vielä kestän?

Miten hoitajia arvostetaan Suomessa och samma i Sverige

Olen kirjoittanut sote-alan kurimuksesta täällä aikaisemminkin. Ja monta kertaa. Esimerkiksi palkka-asiaan ja arvostuksen puutteeseen olen ottanut kantaa kolme ja puoli vuotta sitten. Tuntuu että asioista on puhuttu vuosikaudet, mutta oikeastaan mitään ei ole tapahtunut. Paitsi viime vuosina ollaan vajottu vain huonompaan suuntaan kun ala on ajautunut kriisiin saakka.

Mistä ihmeestä tämä sitten johtuu?

Monestakin asiasta. Olen kiitollinen kun suomalainen, Ruotsissa työskentelevä sairaanhoitaja on uskaltautunut ottamaan asian esille Instagram-tilillään. Hän kertoo minkälaista on olla sairaanhoitajana Tukholmassa ja saa suomalaisten kollegojensa silmät avautumaan. Hänen mukaansa Ruotsissa arvostetaan hoitajia. Ja se arvostus näkyy palkassakin. Ne ovat vertailukelpoisia vaikkapa suomalaisiin insinöörin palkkoihin, 4 000-5 000 euron hujakoilla kuukaudessa. Ja niin pitääkin olla! Molemmat koulutukset ovat nykyään AMK-pohjaisia ja suunnilleen saman mittaisia. Miksi niitä ei siis arvostettaisi rahallisestikin saman verran? Mitä luulet, olisiko Suomessa näin paha hoitajapula noilla palkoilla?

Puhun yllä siis sairaanhoitajista. Paremmat palkkaolot ja arvostus tuntuvat ulottuvan kuitenkin myös lähihoitajiin ja muihin sote-alan ammattilaisiin, vanhustyöhönkin. Toki näihin liittyy muitakin asioita. Johtaminen ja työolot muiden muassa. Mutta niitäkin pitää kehittää jatkuvasti, kuten kaikilla muillakin aloilla. 

Olen myös miettinyt näitä rokotusasioita. Minkä ihmeen takia influenssarokotus vaaditaan monissa sote-alan työpaikoissa? Se rokotus ei ole lähimainkaan sataprosenttinen eli vaikka rokotuksen vuosittain ottaa, se ei estä sairastumasta tai tartuttamasta tautia. Sama pätee koronarokotuksiin, kuten tiedämme. Mitä jos näitä pakkoja ei olisi? Olisiko silloin enemmän ammattitaitosta työvoimaa tarjolla? Ruotsissa senkin suhteen toimitaan erilailla. Ei ole kuulemma kyselty kyseisten rokotusten perään. Valintansa on saanut jokainen tehdä itse eikä se valinta ole estänyt työntekoa kummassakaan tapauksessa. Heja Sverige!

Kannattaa käydä kurkkaamassa Saijan Instagram-tili: @vaurassairaanhoitaja Moni hänen seuraajansa on sen myötä innostunut ruotsin kielen opiskelusta ja Ruotsin työmahdollisuuksista. Hieno vaihtoehto heille ja Ruotsille, huonompi juttu Suomelle. Taas kerran. Diggi-loo, diggi-ley!

Olen havainnut ikäsyrjintää työmarkkinoilla

Kuten aikaisemmin tällä viikolla kerroin, haen uutta työtä. Hehkutin silloin työnhaun ihanuutta, mutta onhan tälläkin kolikolla tietysti se toinenkin puoli. Olen ottanut asian esille jo vuonna 2020 Eikä mikään ole tainnut muuksi muuttua. Paitsi että minulle on kertynyt lisää ikävuosia. Kiitos niistä!

Löysin Duunitorista mainion artikkelin. Se on otsikoitu "Ikäsyrjintää vai ei? Seitsemän syytä joiden vuoksi viisikymppinen ei työllisty" ja sen on kirjoittanut Aki Ahlroth. Paneudutaanpa siihen nyt tarkemmin. Kopioin tähän alle suoria lainauksia tuosta kirjoituksesta joita sitten kommentoin kursivoidulla tekstillä omakohtaisin kokemuksin. Jos sinulla herää ajatuksia, kerro niistä ihmeessä vaikka kommenttikenttään. Kiitän jo etukäteen.

"Samalla kun eläkeikä nousee, yli viisikymppisten työllistyminen vaikeutuu. Lopputuloksena on suuri, hyödyntämätön työvaoimareservi sekä surullisen paljon toimettomuutta ja talousvaikeuksia. Onko viisikymppinen työnantajalle uhka vai mahdollisuus."

Niinpä. Itsellänikin on työvuosia jäljellä viitisentoista vuotta. Tällä hetkellä tunnen itseni juurikin toimettomaksi. Ihmispoloksi, joka kulkee TE-Palveluiden virittämä pallo jalassa totellen heidän jokaista käskyään etten menetä sitä pientä korvausta minkä noin kuukausittain saan. Pieni se tosiaan on eikä riitä elämiseen ja kohta on jokainen jemmaan pistetty eurokin käytettty. Suru on siis hiipimässä puseroon.

Ja sitten niihin seitsemään syyhyn!

1.  Hän on kallis

"Herättäisi kummastusta, jos kokenut ammattilainen myisi työpanoksensa polkuhintaan. Sellainen saisi rekrytoijankin kyseenalaistamaan hänen osaamisensa. Siksi on käsittämätöntä, että kokenut ammattilainen joutuu selittelemään palkkatoivettaan."
"Viisas työnantaja ei palkkaa lähtökohtaisesti halvinta työntekijää vaan pyrkii hankkimaan parasta mahdollista osaamista. Siitä joutuu myös maksamaan keskimääräistä enemmän, mutta on hyvä muistaa, että tuottavuusero huippuosaajan ja muiden välillä voi olla alasta riippuen jopa monikymmenkertainen. Silloin tuhannenkaan euron lisäpanostus kuukaudessa ei merkitse mitään."

Olen samaa mieltä vaikka minulle palkka ei olekaan kynnyskysymys. Kuitenkin arvostan itseäni, monipuolisuuttani sekä kokemustani. Olen kouluttautunut vuosien varrella paljon. Olen satsannut osaamiseni päivittämiseen paljon rahaa. Koen sen investointina. Toivottavasti myös työnantaja.

2. Hän on sairastelija

"Ikä tuo mukanaan erilaisia vaivoja, sairauksiakin. Todellisuudessa viisikymppinen on usein kolmekymppistä paremmin tietoinen hyvistä elintavoista. Kun elimistö vanhenee, siitä on pidettävä aiempaa parempaa huolta. Liikkuvaisia ja muutoinkin terveellisiä elintapoja noudattavia viisikymppisiä on tänään todennäköisesti enemmän kuin koskaan. Myös aikaa liikkumiselle on enemmän, kun ruuhkavuodet ovat takana. Oleellista ei mielestäni ole ikä vaan elintavat.
Sitä paitsi merkittävä osa sairauslomista johtuu suoraan tai välillisesti henkisistä ongelmista, eikä niiden puhkeaminen ole ikäsidonnaista. Hyvällä johtamisella, positiivisella ilmapiirillä ja terveisiin elintapoihin kannustamisella voidaan ehkäistä suuresti kaikenikäisten sairauslomia."

Samaa mieltä olen tästäkin. Vaikka itse olen saanut olla terve kolmekymppisenäkin niin silloin sairastelin postiontelontulehduksia ja muita vastaavia silloin tällöin. Nelikymppisenä ymmärsin minkälainen kokonaisuus ihminen on, kuinka fyysinen, psyykkinen ja henkinen puoli ovat toisiinsa yhteydessä. Kuinka tärkeitä asioita ovatkaan ravinto, liikunta ja stressittömyys. Tämän johdosta olen nyt entistäkin terveempi. Kiitos siitäkin!

3. Hän on jäähdyttelijä

"Tälläkin hetkellä moni työnantaja pohtii, onko viisikymppisellä enää riittävästi ”draivia” ja kunnianhimoa opetella uutta ja kehittyä ammattilaisena.
Moni viisikymppinen viittaa kintaalla kehotuksiin pysyä eläkeikään saakka nykyisessä työpaikassa. Vaikka yli viisikymppisen työllistyminen onkin vaikeutunut, yhä useampi haluaa opiskella lisää ja rakentaa kokonaan toisenlaista uraa kuin aiemmin. Kyllä tällaisesta heittäytymisestä on jäähdyttely kaukana."

Jep. Itse opiskelen koko ajan. Intohimona on kehittää uutta ja jakaa osaamistani muillekin.

4. Hän on hidas

"Iän myötä askel voi lyhentyä ja harkinta lisääntyä. Se voi näyttää ulospäin hitaudelta, mutta entä jos kyse onkin siitä, että iän myötä viisastunut työntekijä osaa keskittyä paremmin olennaiseen ja panostaa tuloksen tekemiseen kiireiseltä näyttämisen sijaan?"

Itse en myönnä olevani hidas. Temperamenttini on nopea joten koen itseni edelleen nopeammaksi kuin monet muut. En tosin tiedä onko se hyvä vai huono asia. Ja toisaalta, olen halunnut keskittyä aina yhteen asiaan kerrallaan hyvin ja kokonaisvaltaisesti. Multitaskaaminen ja kiirekiirekiire -mantra eivät olleet nuorempanakaan minun juttujani.

5. Hän on teknofoobikko

"Pahimmassa tapauksessa viisikymppinen nähdään uutta teknologiaa pelkäävänä ja uusien työkalujen käyttöönotossa vitkastelevana änkyränä, jonka teknostressi vaikuttaa kielteisesti muun tiimin toimintaan. Silloin yli viisikymppisen työllistyminen voi hankaloitua entisestään. Todennäköisesti ihminen, joka on motivoitunut oppimaan uutta, oppii myös käyttämään teknologiaa työtehtäviensä vaatimalla tavalla. Keskeistä on siis motivaatio, ei ikä."

Näin juuri. Opittavat asiat ovat opittavia asioita. Ja oppiminen onnistuu kyllä vanhemmallakin iällä.

6. Hän on muutosvastarintainen

"Kun puhutaan muutosvastarintaisesta ihmisestä, moni visualisoi mielessään viisikymppisen ahtaajan, joka vastustaa kaikkea kaikkialla. Ajatellaan, että kokemus tekee väistämättä ihmisestä muutosvastarintaisen mörön, jonka mielestä ennen kaikki oli paremmin. Viisikymppisellä on kokemusta ja perspektiiviä, jota voidaan hyödyntää muutostilanteessa. On inhimillistä – jopa tervettä –, että kaikkia muutoksia ei purematta niellä. Mikäli muutosjohtaminen hoidetaan kunnolla, muutos ei ole yhtä kuin helvetti. Ei viisi-kuusikymppisille sen enempää kuin nuoremmillekaan. Ihminen on tapojensa orja, mutta se lienee enemmän asenne- kuin ikäkysymys."

Itse en ole koskaan ollut muutosvastarintainen enkä ole sitä nytkään. Vain muutos on pysyvää ja vierivä kivi ei sammaloidu. Vain muutaman fraasin lainatakseni.

7. Hän on pomoa fiksumpi

"Vaikka pomo on kuullut kehotuksia palkata itseään fiksumpia, kokeneemman asiantuntijan kanssa työskentely voi saada hänet näyttämään epäpätevältä. Fiksulta vaikuttaminen onkin pakkomielle heille, jotka eivät ole sinut epätäydellisyytensä kanssa. On myös hyvä muistaa, mistä esimiestä kiitetään: tavoitteiden saavuttamisesta. Eivätkö tavoitteet olisi helpointa saavuttaa mahdollisimman pätevien ihmisten kanssa, olkoonkin, ettei itse pysty osaamisessa lyömään alaisiaan laudalta? Osaava ja tavoitteisiin yltävä tiimi on joka tapauksessa sulka esimiehen hattuun."

Taitava johtaja tekee itsestään näkymättömän ja hioo tiimistään timantteja. Tämä pätee kai kaksikymppisten, kuusikymppisten ja kaikkien siltä väliltä olevien kanssa.

PS. Aikaisemmin ansioluettelossani oli syntymäaikani. Työhaastatteluja 0. Marraskuussa 2022 poistin sen. Työhaastatteluja 2. Toki ikäni voi laskea vaikka siitä minä vuonna olen kirjoittanut ylioppilaaksi, mutta ei sitä tarvitse heti paraatipaikalla kuuluttaa. Vai mitä mieltä olet?

Uusi vuosi - uusi ura. Olen valmis!

Julistan otsikon lauseita LinkedInissä. Haen töitä ihan tosissani sitäkin kautta. Selaan Duunitoria ja kiitos algoritmien, Facebook ja Instagram tarjoilevat minulle lähes päivittäin kiintoisia työmahdollisuuksia. Kirjoittelen niihin hakemuksia ja muokkailen ansioluetteloani. Myös avoimia hakemuksia sinkoilee ympäri maata. Mielestäni olen kovin aktiivinen työnhakija.

Kun näen kiinnostavan työn, innokas mieleni maalaa minusta kuvan tuossa työssä. Näytän siinä yleensä onnelliselta ja asiantuntevalta. Sitten kääräisen hihani ja hakemuksen naputtelu voi alkaa. Moneen paikkaan hakemuksen voi lähettää sähköpostilla. Joillakin on rekrytointijärjestelmä. Niitä kauhistelen, jos niissä kysellään juurta jaksaen kaikkea. Merkityksetöntäkin. Eikös hakemuksen tarkoitus ole herättää mielenkiinto ja päästä haastatteluun (kutsun niitä mielessäni keskusteluiksi, missä kysellään, vastaillaan, vuorovaikutetaan, haistellaan ja maistellaan ilmapiiriä). Nykyään nekin tehdään usein Teamsin välityksellä. Ihan hyvä niin. Ja muuten! Vuodenvaihteessa minut on palkittu kolme kertaa. Kolmeen keskusteluun olen jo päässyt. Jo siitä on tullut voittajafiilis. Kiitos, kiitos, kiitos!

En lähetä hakemustani työpaikkoihin, mitkä tökkivät jo alkuvaiheessa. Syynä on yleensä ylipitkä ilmoitus, pitkästyttävä byrkoratiajargon tai juuri se jokaisen aikaisemman käänteen kyseleva hakemuspohja. Jos tunne läsähtää jo tässä vaiheessa, niin parempi kai antaa olla. En olisi sopiva tyyppi tuohon työyhteisöön.

Mutta onneksi enemmistö on niitä töitä, mihin haen hihkuen. Kun painan "Lähetä"-nappia, tuuletan ja toivotan hakemukselleni antoisaa matkaa. Ja jään odottamaan yhteydenottoa jolloin voidaan sopia keskusteluajankohdasta.

Kivaa touhua siis tämä työnhaku. Varsinkin kun lopussa (tammikuun) kiitos seisoo. Olen valmis!