Hellepäivä herätti sisäisen Nuuskamuikkusen

Tämän postauksen kuva sai minut filosofoimaan. Miettimään täydellisyyttä ja vaatimuksia. Nykyään on muotia sanoa, että olet riittävän hyvä. Ei asia ole valitettavasti niin. E se riitä. Ihmiseltä vaaditaan täydellisyyttä. On hallittava useaa kieltä. Oltava sosiaalisesti lahjakas. Osattava uusin teknologia. Nöyrryttävä ja hymyiltävä hiljaa. 

Minä tunnen usein itseni riittämättömäksi. Siksi että muiden kielien kuin suomen taitoni ei ole lähimainkaan täydellistä. Some-osaamiseni on ehkä keksitasoa. Hoitoalalla olen ruohonjuuritasoa. Markkinointitaitoni ovat pahasti ruosteessa. Kirjoittajana haparoin ensiaskeleitani.

Missään en ole täydellinen.

Mitäpä jos haluankin hyödyntää tämän epätäydellisen paketin, missä on useita ulottavuuksia. Osaamista monelta alalta. Maadoittavaa elämänkokemusta. Pulppuavia ideoita. Toteuttamisen paloa.

Kannattaa.

Sillä jos täydellisyyskään ei tunnu täydelliseltä vaan riittämättömältä, niin eikö parempi olisikin olla epätäydellisenä riittämätön? Tai vieläkin parempaa! Voisiko epätäydellisyys tuntuakin täydelliseltä? Tai ainakin riittävän täydelliseltä?

Homma hoitui mustalaisen mankelilla

Ajattelin jakaa täällä blogissa entistä useammin henkilökohtaisia vanhuskohtaamisiani. Vanhusten ainutlaatuiset elämäntarinat ansaitsevat tulla muidenkin ihmeteltäviksi. Nostan esille myös vanhusten kanssa kokemiani tähtihetkiä  Ne ovat pääosin faktaa, mutta maustan niitä hyppysellisellä fiktiota. Siksikin, että haluan vanhusten pysyvän anonyymeinä.

Viime viikon torstaina, päivää ennen juhannusta, menin asiakkaamme luokse. Hän sanoi tarvitsevansa apua lakanoiden vetämiseen. Vedimme lakanat. Minua on aina huvittanut miten erilaisia tyylejä siinäkin hommassa on. Jotkut räväyttävät aukinaista lakanaa, toiset taitettua. Joskus neljään osaan taitettua lakanaa ravistellaan, toisinaan vedetään.  Moni kääntää viimeisimmän taitoksen toiselle puolelle. Lakana taitellaan tai rullataan. Laitetaan suoraan kaappiin, silitetään tai mankeloidaan. Voi, tapoja on niin monia! Nöyrin ja kiitollisin mielin teen aina juuri niin kuin asiakas on vuosikymmenten ajan tottunut tekemään. 

Muistelen samalla hymyssä suin omaa lapsuuttani. Pyykkituvassa oli useampikin lakana kuivunut. Ensin ne vedettiin. Vuorotellen minä tai veljeni olimme vetäjinä äidin kanssa. Kun lakanat rumpsautettiin auki, istui ei- vetovuorossa -ollut alla ja sai vilvoittavan tuulahduksen päälleen.  Se nostatti hiuksetkin pystyyn ja nauratti joka kerta. Sitten lakanat mankeloitiin ja käärittiin tiukalle rullalle. Oi sitä puhtaan pyykin turvallista tuoksua. 

Mutta arvaapa mitä asiakkaamme teki lakanoiden vedon jälkeen? Mankeloi ne mustalaisen mankelilla. Oli lukenut vinkin joskus vuosikymmeniä sitten Kotiliedestä ja käynyt ostamassa rautakaupasta salaojaputkea. Semmoisen ympärille hän kääri kostutetun lakanan ja jätti sen kuivahtamaan. Sileää jälkeä kuulemma syntyy. Olihan se testattava kotona. Pieni pellavainen liina oli pesun jälkeen ryppyinen. Kostutin sen, kiedoin kotoa löytyneen putken ympärille ja jätin kesätuulen ja auringon kuivattavaksi. Toden totta, juhannusruusut saivat alleen sopivasti sileän liinan. Aion mankeloida muulloinkin tähän tapaan!

PS. Mietimme asiakkaan kanssa onko mustalaisen mankeli sovelias nimitys. Meidän mielestämme on. Eihän se halvenna ketään. Ennemminkin nostaa jalustalle kekseliäät ihmiset.

Yksi pieni olohuone

Ajattelin jakaa täällä blogissa entistä useammin henkilökohtaisia vanhuskohtaamisiani. Vanhusten ainutlaatuiset elämäntarinat ansaitsevat tulla muidenkin ihmeteltäviksi. Nostan esille myös vanhusten kanssa kokemiani tähtihetkiä  Ne ovat pääosin faktaa, mutta maustan niitä hyppysellisellä fiktiota. Siksikin, että haluan vanhusten pysyvän anonyymeinä.

 Menin eilen asiakkaamme luokse iltapäiväkäynnille. Voi miten onnellinen hän olikaan! Parvekkeen ovi oli auki. Ulkoa kantautui linnunlaulu. Kesätuuli heilutti verhoa leppoisasti. Hänen luonaan oli käymässä fysioterapeutti. Asiakkaan ilme oli autuas kun hartioita hierottiin. Edellisenä päivänä oli käynyt kampaaja ja nyt hiukset olivat siistit ja helppohoitoiset. Kesätukka, todettiin yhteen ääneen. Annoin hänelle lääkkeet ja juomista ja laitoin aterian valmiiksi lautaselle. Sen hän muistaa yleensä lämmittää itsenäisesti. Ja jos ei muista niin seuraavalla käynnillä hoitaja sitten sujauttaa sen mikroon. Hän sanoi asioidensa olevan niin hyvin. Hän kertoi olevansa kiitollinen kaikesta avusta mitä saa. Sen turvin hän voi vielä asua omassa kodissaan. Hänen toimintakykynsä on hyvä. Muistisairaus on kuitenkin vienyt lähimuistin. Välillä tulee turvaton ja ahdistunut olo. Sitten parempana hetkenä hän kertoo että kun olo on oikein huono, hän miettii että kohta tulee hoitaja auttamaan. Hänen ei tarvitse yksin huolehtia asioistaan. Kaikki järjestyy. 

Minä tulen ikuisesti muistamaan tuon leppoisan iltapäivähetken. Kolme eri-ikäistä naista. Yksi pieni olohuone. Yhteenkuuluvuuden tunne. Kesäpäivä. Kiitollisuus.

Voisin lähteä vanhuksen seuraksi ulkomaille

Lukion jälkeen minun piti matkustaa au pairiksi Englantiin. Perhekin oli jo valmiina odottamassa, mutta ystäväni ei saanutkaan sieltä omaa perhettä. Minäkään en sitten lähtenyt. Olin sen verran arka. Enkä  totta puhuen olisi pystynyt jättämään kaikkia ystäviäni Suomeen.

Kadun sitä nyt. Olen katunut 30 vuotta.

Voisin lähteä vieläkin! En lapsia hoitamaan, mutta vanhuksen seuraksi. Siihen tehtävään minua kerran pyydettiinkin, mutta perhesyistä se ei silloin onnistunut. Tulevaisuudessa kenties onnistuisi. Leikittelen tällä ajatuksella ja se tuntuu hyvältä.

Minussa on aina asunut kaukokaipuu. Olen kaivannut erilaisiin maisemiin. Elänyt täysillä mukana siellä missä olen ollut. Imenyt tunnelman joka solullani osaksi minua. Eri kaupunkien kahvilat ovat lempipaikkojani. Istun niissä tuntitolkulla. Katselen ihmisiä. Kuvittelen heidän tarinoitaan. Kuuntelen puheensorinaa. Haistan elämänmenon. Olen niin läsnä kuin vain olla voin. Nautin, nautin, nautin.

Paitsi tunnelma, myös kieli on tärkeä. Koen hallitsevani hyvin äidinkieleni, suomen. Vieraat kielet sen sijaan eivät ole olleet minulle koskaan helppoja. Olen opiskellut englantia, ruotsia, saksaa ja espanjaa. En koe osaavani mitään niistä erityisen hyvin. Kuitenkin kun olen maassa missä puhutaan näitä kieliä, tulvivat sanat ja sanonnat jostakin alitajunnasta kuin varkain. Hei, osaan sittenkin!

Parhaiten tämä tuli esiin kun asuin Espanjassa kevään vuonna 2012. Opiskelin siellä espanjaa, mutta olin vasta alkeistasolla. Opin tuona aikana ymmärtämään paikallisten puhetta. Tajusin ravintolassa kun minulle selitettiin että keittiö aukeaa vasta vähän ajan kuluttua mutta joitakin ruokia voi tilata kuitenkin jo nyt tai kun talomme talonmies puhui minulle kaasusäiliöstä ja niiden vaihtamisesta. Osasin myös itse kommunikoida paikallisten kanssa. Yksinkertaisesti, mutta kuitenkin.

Tämä kokemukseni tuli elävästi mieleeni kun luin Tarja Roinilan loistavan esseen: https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006531433.html Hän oli opiskellut ranskaa ja espanjaa yliopistossa mutta vasta kun hän asui kyseisissä maissa hän tunsi tulevansa "puhujaksi puhujien joukkoon". Hän sanoi myös hienosti että kun kielelle altistuu, se menee ihon alle ihan vaivihkaa. Tämän koin itsekin ja se tuntui täyttymykseltä.

Kaukokaipuuni ja vieraiden kielten oppimisen kannalta haluaisin asua osittain ulkomailla. Vaikkapa talvikaudella puoli vuotta? Kuulostaa niin hyvältä! Maa voisi vaihdella eri talvina. Miten upeaa olisikaan päästä aistimaan eri kaupunkien ja maiden elämää. Voisin ansaita elantoni kirjoittamalla siellä. Ihan hyvin voisin olla myös vanhuksen avustajana. Vinkkejä otan mielelläni vastaan.

Lotta ja pappa laulavat suoraan sydämeen

Neljä viikkoa on kulunut siitä kun Lotta ja pappa julkaisivat ensimmäisen yhteisen laulunsa Facebookissa. Heidän tarinansa on ihana! 27-vuotias Lotta opiskeli Lontoossa ja kun korona-ajat tulivat, palasi Suomeen koska hänenkin koulunsa siirtyi etäopetukseen. Karanteeniajan hän asui vanhempiensa luona Mikkelissä, mutta sen jälkeen päätti muuttaa yksinasuvan 84-vuotiaan pappansa kaveriksi Valkeakoskelle. 

Kun Lotta sitten eräänä päivänä oli etälaulutunnilla omassa huoneessaan, saapui pappa paikalle. Hän lurautti äänenavauksen, mitä Lotan opettajakin ylisti. Siitä se ajatus sitten lähti. Lotta keksi että hän ja pappa, innokkaat ja taitavat laulajat, voisivatkin laulaa yhdessä. Mutta mitä? Pappa osaa vain vanhoja veisuja suomeksi ja Lotta parhaiten musikaalisävelmiä englanniksi. He keksivät että pappahan voi opettaa Lotalle osaamiaan kappaleita. Ja niin tehtiin. Siitä lähtien on pappa opettanut Lotalle joka päivän laulun tai kaksi, he ovat harjoitelleet sitä ja aluksi omaksi ilokseen julkaisseet laulut Facebook-sivuillaan. Parissa viikossa heistä tuli ilmiö. Heistä on kirjoitettu lehtiin ja heitä on haastateltu. Heillä on alati kasvava kuulijakunta. Miten ihmeessä tämä kaikki on mahdollista?

Minun mielestäni yksi tekijä on aitous. He ovat kumpikin täysillä omia itsejään. He laulavat hienosti ja juttelevat mukavasti. Heidän seurastaan haluaisi nauttia pidempäänkin. Ilo ja innostus tarttuvat.  Itsekin olen kuunnellut kaikki heidän esityksensä. Juuri nukkumaan mennessä Lotan ja papan seura tuo turvallisen ja hyvän olon.

"Siel lauantai-iltana valkeat koivut

Jo kunnaille antavat lehtevän näyn

Ne hartaina näyttävät lausuvan sulle

Vain onnea kaukana kukkuvat käet"

Lotta ja pappa ovat parasta mahdollista vanhushypetystä! Vanhus on ihminen siinä missä kuka tahansa muukin. Vanhuksella on ainutlaatuisia muistoja mitkä ansaitsevat tulla nuorempienkin polvien kuulemiksi. Vanhuksella on taitoja, mistä muutkin voivat nauttia. Pappa antaa Lotalle lauluopetusta, muistoja ja elämänviisautta. Lotan vastalahja papalle on seuraa, some-osaamista, hyvää mieltä, uuden oppimista ja vaihtelua päiviin. Molemmat siis antavat, saavat ja nauttivat.

Aivan upeaa! Mahtava malli paitsi kaikille suomalaisille, myös vanhustyön tekijöille ja päättäjille. Ei sen tämän kummempaa tarvitse olla.

Tässä linkin Lotan ja Papan Facebook-sivuille mistä alla oleva kuvakin on lainattu https://www.facebook.com/lottajapappa/ ja You Tube-kanavalle https://www.youtube.com/channel/UCpdxOjR82xMDhR1RWJD0JKQ minkä Lotta teki jotta vaikkapa palvelukodeissa heidän esityksensä on helpompi kuunnella kerralla putkeen. Mikä ihana ajatus tämäkin!

Vanhusasiakkaat tuntevat kiitollisuutta

Ajattelin jakaa täällä blogissa entistä useammin henkilökohtaisia vanhuskohtaamisiani. Vanhusten ainutlaatuiset elämäntarinat ansaitsevat tulla muidenkin ihmeteltäviksi. Nostan esille myös vanhusten kanssa kokemiani tähtihetkiä  Ne ovat pääosin faktaa, mutta maustan niitä hyppysellisellä fiktiota. Siksikin, että haluan vanhusten pysyvän anonyymeinä.

Edellisessä kirjoituksessani "Onnellisen elämän lista" yhdeksi onnellisuutta lisäävistä asioista nousi kiitollisuus. Voi kuinka kiitollisia ovatkaan suurin osa meidänkin vanhusasiakkaistamme.

Yksi kertoo lähes joka kerta kun kohtaamme että hän sitten on niin kiitollinen. Hänellä on kaunis koti. Lähellä puisto missä ulkoilla. Hän jaksaa kävellä kirjastoon ja lähikauppaan. On lapset, lastenlapset ja neljäskin sukupolvi jo kasvamassa. On hoitajat. Maukasta ruokaa. Jumppatuokioita. Muistot joita muistella ja nykyhetki josta nauttia.

Toinen on ollut suuren maalaistalon emäntä. Hoitanut lapset, eläimet, kodin ja puutarhan. Hän muistelee sitä aikaa kiitollisena. Mutta myös nyt on hyvä olla. Elämänpiiri on kutistunut neljän seinän sisälle. Koti on muuttanut kaupunkiin. Puoliso on kuollut, mutta lähipiiri pitää tiiviisti yhteyttä ja auttaa. Hän sanoo, että ei osaa ikävöidä mitään. Muistelee kyllä menneitä, mutta on onnellinen siitä mitä on nyt. Iloitsee kauniista parvekkeestaan, minne pilkottaa järvi. Hänen unelmiensa täyttymys.

Kolmannen luona käydään vain kolme kertaa viikossa. Autetaan suihkussa, seurataan terveydentilaa ja jutellaan. Hän sanoo odottavansa noita päiviä ja olevansa niistä kiitollinen. Hänestä tuntuu niin turvalliselta kun tietää hoitajan tulevan. On kiva vaihtaa kuulumisia ja muistella menneitä. Hänen sairautensa on vienyt voimat. Välillä olo on niin väsynyt että hän toivoisi pääsevänsä jo pois. Hänestä se ajatus tuntuu houkuttelevalta, koska hänen elämänsä on ollut hyvä. Ja hänen mielestään juuri sopivan pituinen.

Nämä puheet kiitollisuudesta saavat minut mietteliääksi ja nöyräksikin. Nämä elämää kokeneet ihmiset ovat hyväksyneet menneisyytensä ja osaavat olla kiitollisia elämästään. Vaikka askel painaa, väsyttää ja kolottaa he sanovat asioidensa olevan hyvin. Voi miten paljon heidän asenteestaan onkaan oppimista!

Onnellisen elämän lista

Löysin eilen Satu Rämön blogista mielenkiintoisen jutun otsikolla "10 asiaa jotka tekevät minusta onnellisen". Luin sen tietysti läpikotaisin ja klikkasin 31.5.2020 julkaistuun Hesarin juttuun, minkä pohjalta Satukin oli omansa kirjoittanut. No sieltäpä vasta kiinnostava artikkeli löytyikin. Toimittaja Venla Rossi oli osallistunut Yalen yliopiston verkkokurssille. Kurssin nimi oli Science of  Wellbeing ja opettajana Laurie Santos. Nopeasti innostuvana olin jo vähällä itsekin ilmoittautua tuolle kurssille, mutta päätin kuitenkin ensin tehdä oman listani. Se mukailee Venlan koostamaa listaa, mutta  syvensin sitä omilla kokemuksillani, mitkä olen kursivoinut.

10 niksiä joilla voit tehdä elämästäsi onnellisemman:

1. Ole kiltti muille ihmisille. Kaikille. Toisaalta olen peruskiltti. Olen kiltti omille asiakkailleni ja yleensä myös virallisissa kanssakäymisissä. Läheisillekin olen kiltti, mutta koska olen skorpioni, välillä pisteliäskin. Jos tunnen kokeneeni vääryyttä, skorpionin piikkini on tosi terävä. Vaikka niin kuin silloin kun eräs kuntosaliketju ei vastannut yhdeksään sähköpostiviestiini koskien jäsenyyden irtisanomista, mutta muistivat kuitenkin laskulla mitä en tietenkään maksanut ja seuraavaksi tupsahtikin sitten perintätoimiston lasku! Siinä saivat kuulla kaikki osalliset kunniansa. Rattiraivoisena olen myös kamalaa kuultavaa. Tai kaupan pitkässä kassajonossa. Että tässä kohtaa taitaisi olla petraamista. Ja ei kai nuo muut ihmiset niin kovasti kiukustani edes välitä. Itsehän minä siitä eniten kärsin.

2. Elämys tekee onnelliseksi, tavara ei. Tämä on tosi! Olen konmarittanut. En haali tavaraa. Nautin pienistäkin elämyksistä.

3. Porukassa on hyvä olla. Tykkään kyllä olla yksinkin. Mutta en aina. Jos ihmiskontakteja täynnä ollut työpäivä saakin sosiaalisen kiintiöni täyteen ja ilta on paras olla yksin, huomaan vapaapäivänä jo kaipaavani läheisiäni. On ihana vaikka vaan chattailla heidän kanssaan. Puheluista en niinkään tykkää, mutta tapaamiset ovat ihania. Huolet pienenevät ja ilot moninkertaistuvat kun ne saa jakaa jonkun kanssa.

4. Tee valintoja työ- ja muussa elämässä että saat rahan sijaan lisää vapaa-aikaa. Tässäkin olen ollut hyvä jo useita vuosia! Aikanaan kun tienasin enemmän, mutta työni vei kamalasti aikaani, vietin pitkiä kesälomia. Otin lomarahat vapaina aina kun se oli mahdollista. Olen pitänyt myös sapattivapaata ja viettänyt lapsen kanssa yhden kevään Espanjassa. Kyllä. Nämä ovat olleet parhaita tekojani.

5. Kesytä some - rajoita ruutuaikaa tai muuta seuraamasi sisältö monipuoliseksi. Rajoitan ruutuaikaa, mutta ihan liian usein puhelin juuttuu käteeni ja sormi vaan selaa ruutua. Ihan tyhmää. Yleensä kun tämä sometussessio päättyy, olen pahalla päällä. Olen lukenut jotakin mikä on järkyttänyt mieleni. Olen ärsyyntynyt jonkun pintaliidosta tai itsekehusta. Olen harmistunut kaltoinkohtelusta. Välillä mietin että lopetan sosiaalisen median käytön kokonaan. Mutta siellä on niin paljon hyvääkin. Kiinnostavia linkkejä sinne tänne. Ne minä kyllä haluan säilyttää.

6. Tunnista omat vahvuutesi ja hyödynnä niitä erityisesti töissä. Niinpä. Organisointi. Uuden ideointi ja toteuttaminen. Kirjoittaminen. Sitä kohti olen menossa. Piste.

7. Meditoi koska se vahvistaa aivojen stressinsietokykyä ja opettaa hallitsemaan mieltä. Tuijota vaikka lokkeja taivaalla. Keskity. Tätä olen tehnyt jo vuosikaudet ja teen edelleen. Myös kävely on minulle meditaatiota.

8. Iloitse pienistä ja suurista asioista. Iloitsen, ja kun ilonaiheet kirjoittaa ylös tai vaikka sängyssä nukkumaan mennessään miettii niitä, ne nousevat korkeammalle jalustalle. Niistä tulee oikeasti onnellinen olo. Ja niitä on paljon. Joka päivä.

9. Mistä pidät? Minkä tekeminen on niin mukavaa että ulkomaailma unohtuu? Tee tätä usein! No, kirjoittaminen. Aika laukkaa. Ajankulun huomaa vasta silloin kun jalka puutuu tai selkään sattuu. Niin ja taas kerran, kävely. Lukeminen. Kiireetön ruoanlaitto. Hyvässä seurassa oleilu.

10. Nuku vähintään seitsemän tuntia yössä ja liiku kolme kertaa viikossa. Näin olen tehnyt ja näin teen. Elinehtoja minulle. Ihan parhaita asioita elämässä!

Satu Rämö teki oman listansa ja se löytyy täältä täältä Venla Rossin mielenkiintoinen kurssimatka otsikolla Hyvän elämän eliittiopinnot aukeaa vain netti-Hesarin tilaajille. Kannattaa lukaista.