Toisena karanteenipäivänä luovuus pulpahti kukkaan

Toinen karanteenipäiväni on kääntymässä iltaan. Edelleen olen oireeton ja voin hyvin. Siksi tuntuu hullulta pysytellä neljän seinän sisällä (varsinkin kun altistumisesta on puolitoista viikkoa ja negatiivinen testituloskin olemassa). Ihan kuin tekisin väärin. Lusmuilisin. Valtiomme päättäjät,  koronanjäljittäjät ja ketkä lie ovat asiasta varmaankin toista mieltä ja siksi annan oman ajatteluni olla. Tänäänkin.

Tekemistä minulla kyllä piisaa. Nautin kun saan vaan olla. Aikatauluttomasti. Olen opiskellut bloggaamista ja saanut siihen liittyen ideoita. Olen kirjoittanut, lukenut ja kuunnellut äänikirjaa. Suuri suositus muuten Saara Turusen kirjalle Järjettömiä asioita, minkä Krista Kosonen niin koukuttavasti lukee. Painii samassa sarjassa edellisen kuuntelemani teoksen, Aino Huilajan Pakumatkalla, kanssa. Kyllä ammattilaiset osaavat!

Olen laittanut ruokaa ja touhunnut pieniä kotihommia. Suunnitellut viikonlopun menua ja pääsiäisen ruokia. Kun arjen tohina poistui, tilalle astui luovuus. Niin käy aina. Se pulppuaa iloisesti joka puolelta. Suorastaan rönsyilee. Se, minkä välillä luuli jo kadonneen.

Niin - ja olen ulkoillut. Eilen kävimme kävelyllä Kulosaaressa. Sää oli silloin lonkeronharmaa ja tuulinen niin kuin Suomenmaassa usein on. Silti maisemat sykähdyttivät. Meri oli vielä jäässä, mutta kalliot jo vapaina lumen taakasta. Vanhat, uudet, pienet ja suuret talot seisoivat katujen varsilla sulassa sovussa. Kasino huokui historiaa. Wihurin toimitalo suuruutta.

Tänään suunnistin kohti yhtä lempimaisemaani, Haltialan tilan maita. Miten ilahduinkaan kun pääsin tepastelemaan joen rantaan. Märkäähän siellä oli, mutta kulkeminen onnistui hyvin. Talvella alueen vallanneita hiihtäjiä oli vain kourallinen ja sain taas kävellä lempireittiäni pitkin. Aurinko hiveli lämmöllään. Pajunkissat keimailivat. Joki pauhasi ja pikkupurot solisivat.

Eipä siis yhtään hassumpi koronakaranteenipäivä tämäkään.

94-vuotiaat haaveilevat kuohuviinilasillisesta ja Balin matkasta

 Ajattelin jakaa täällä blogissa entistä useammin henkilökohtaisia vanhuskohtaamisiani. Vanhusten ainutlaatuiset elämäntarinat ansaitsevat tulla muidenkin ihmeteltäviksi. Nostan esille myös vanhusten kanssa kokemiani tähtihetkiä  Ne ovat pääosin faktaa, mutta maustan niitä hyppysellisellä fiktiota. Siksikin, että haluan vanhusten pysyvän anonyymeinä.

Hän täyttää tänä vuonna 95 vuotta. Muistisairaus on tehnyt tuhojaan ja vienyt lähimuistin. Mutta menneisyyden muistoihin tai hersyvään huumoriin se ei ole onneksi vielä yltänyt. Saan kuulla miten aikanaan miesystävä oli ollut mustasukkainen kun Tauno Palo oli osoittanut kiinnostusta häntä kohtaan. "Sanoin miehelleni että älä ole noin pikkusieluinen.", hän virnistää. Hän kertoo ihanasta kesämökistään missä vietti kesäpäivänsä. Hänen perunapeltonsa uudet perunat maistuivat makeilta ja ne herkuteltiin voin kera. Musiikki on hänelle tärkeää. Ikivihreät tangot tai kaunis klassinen musiikki vievät hänet rakkaisiin muistoihin. Hän ummistaa silmänsä ja lipuu jonnekin kauas. Toisinaan hän haluaa että ollaan ihan hiljaa. "Kuuntelen tänään sieluni säveliä.", hän kertoo. Olemme sopineet että kun hän täyttää 100 vuotta, nostamme maljan. Silloin hän haaveilee nauttivansa lasillisen kuohuvaa!

Myös hän täyttää seuraavaksi 95 vuotta. Hän on niin fyysisesti kuin psyykkisesti mainiossa kunnossa. Korona-aikaan asti hän oli hyvin aktiivinen. Harrastuksia ja muita menoja oli kodin ulkopuolella useamman kerran viikossa. Nyt hän tuntee olevansa teljetty neljän seinän sisälle. Toki teemme kävelylenkkejä ja  kahvillakin kävimme niin kauan kuin se oli mahdollista. Nyt olemme alkaneet tutkia  hänen kaappejaan ja hyllyjään. Niistä löytyy aarteita 60 vuoden ajalta. Jokaisen vaatteen, lehden, kirjan tai korun kohdalla mietimme, haluaako hän tuon tavaran säilyttää. Suurin osa järjestellään kauniisti takaisin, mutta paljon on lähtenyt kierrätykseen ja hävitykseenkin. Nämä yhteiset hetket ovat vieneet meidät muistoissa hänen lapsuutensa Karjalaan. Olemme myös matkanneet melkein maapallon ympäri. Niin paljon matkustamiseen liittyviä kertomuksia hänellä on ollut. Olemmekin päättäneet että kun koronakurjimus on ohitse me lähdemme yhdessä Balille. Minä olen haaveillut siitä jo kauan ja hän lähtee minulle oppaaksi. Oi ihanaa!

Kun oireettoman altistuneen koronakaranteeni alkoi tuntua talvilomalta

Kolme kuukautta on vierähtänyt siitä kun viimeksi tänne kirjoitin. Ehkä talven pimeys ja uuteen työhön sukeltaminen veivät kaiken energiani. Aloin nyt maaliskuussa opiskella tosissani Bloggaajasta Ammattilaiseksi-verkkokurssilla ja ajattelin kirjoitella vasta sitten kun kurssi on huolellisesti suoritettu. Kenties perustan myös uuden blogin kunhan keksin mistä haluan ja mistä minun kannattaa kirjoittaa. 

Mutta mutta. Tämä tarina minun on kerrottava kuitenkin jo nyt.

Olimme maanantaina 15.3.2021 pääkaupunkiseudulla kahden työkaverini kanssa asiakkaan luona muuttoapuna. Meillä oli paksumuoviset visiirit kasvoillamme, koska niin olemme tottuneet työssämme suojautumaan. Huolehdimme myös turvaväleistä mahdollisuuksien mukaan.

Torstaina sain esimieheltäni puhelun, että toinen työkavereistani oli saanut koronadiagnoosin ja samalla minä olin altistunut koronalle. Asiantuntijoiden ensimmäinen neuvo oli että minun ei tarvitse tehdä mitään. Ja pian sen jälkeen toinen taho oli kehottanut käymään testissä vaikka olinkin täysin oireeton. Päätin mennä 9livesin testaukseen koska halusin saada tuloksen mahdollisimman pian. Minulla olivat alkaneet viikonloppuvapaat ja olin palaamassa toiseen kotiini Jyväskylään. Testitulos luvattiin 12 tunnin sisällä. Lupaus piti ja negatiivinen tulos tuli. Ohjeistus antoi luvan elää normaalia elämää. Oman maalaisjärkeni mukaan se tarkoittaa näinä aikoina ennen kaikkea sitä että kodin ulkopuolella muistetaan turvavälit sekä hyvä käsi- ja pärskimishygienia. 

Palasin maanantain töihin. Edelleen oireettomana. Tiistaina sain sitten puhelun Helsingin kaupungin epidemiologisen toiminnan koronajäljittäjältä. "Olen kuullut että olet altistunut koronalle, pitääkö paikkansa?, hän aloitti ja jatkoi: "Olet ollut suojaamattomana samassa tilassa koronaan sairastuneen kanssa." "Ööööö, olihan meillä suojat. Visiirit.", puolustelin mutta hänellä oli kanta tähänkin asiaan." No, eiväthän ne tai normaalit maskit suojaa koronatartunnalta." Miksi ihmeessä niitä sitten pakotetaan käyttämään julkisilla paikoilla? Miksi kauppojen kassat ja apteekkien henkilökunta niitä käyttävät? Nyt en ihan ymmärrä. Niin kuin en sitäkään että olen reilun viikon ollut ilman karanteenia ja nyt vajaan viikon tulen olemaan karanteenissa. Vieläkin oireettomana. Hmmmmmmmm?!?!

Kyseinen jäljittäjä ei voinut määrätä minua viralliseen koronakaranteeniin, koska olen jyväskyläläinen. Jyväskylästä kuulemma soitetaan minulle ja annetaan se määräys. Hän kuitenkin määräsi minut karanteeniin. En yhtään tiedä mitä eroa niillä on, mutta karanteenissa täällä nyt ollaan. En saanut vastausta siihenkään kysymykseen että miten, milloin ja kuinka paljon minulle maksetaan tästä korvausta. Se toki kerrotiin että Kela sen maksaa. Taas kerran hmmmmmmmm?!?! Miten valtiolla on varaa tämmöisiin tartuntatautilakiin pohjautuviin korvauksiin anisonmenetyksestä? Kuinka moni oireeton suomalainen lepäilee nyt kanssani samoilla laakereilla?

Tässä kohtaa päätin lopettaa ajattelemisen. Vein työautoni ja sen avaimet toimistolle. Loppuviikon asiakaskäyntini jaettiin muille. Ja kappas -poskieni kirkuva kiukkupuna alkoi vaalenemaan. Päätin ottaa tämän karanteenin talviloman kannalta! Saanhan kai kuitenkin ulkoilla. Kuunnella äänikirjoja. Katsella sarjoja. Opiskella bloggaamista. Somettaa. Keskustella läheisteni kanssa puhelimitse ja chattaillen. Kokkailla. Suunnitella pääsiäisen ruokia.

Oi, helpottaa kummasti! Jätän suunnittelun ja murehtimisen (kuka käy asiakkaitteni luona, miten meidän firma pärjää, miten yhteiskunta selviää) nyt tämän koronan osalta muille. Minä, pieni yhteiskunnan pelinappula en kai oikein muuta voi. 

Ja nyt. Huokaisen ja rentoudun.

PS. Toki jos minulla olisi oireita tai testitulokseni olisi ollut positiivinen, olisin pysynyt visusti pois ihmisten ilmoilta ymmärtäen sen että voin olla tartuttaja. Mutta yllä oleva juttu onkin kirjoitettu oireettoman, reilu viikko sitten altistuneen näkökulmasta.