27.11.2020

Eräällä kauppareissulla mykistyin

Kävin keskustassa olevassa ruokakaupassa. Aamupäivä kun oli, suurin osa muista asiakkaista oli ikäihmisiä. He kulkivat maskit kasvoillaan. Osan tukena oli rollaattori. Menin valitsemaan uuniperunoita. Katseeni nauliutui naiseen, arviolta seitsemänkymppiseen. Hän veti pakkauspussirullasta ehkä parikymmentä pussia ja laittoi ne laukkuunsa. Sen jälkeen hän otti yhden pussin mihin alkoi valita perunoita.

Mykistyin.

Mietin ensin että kysyn häneltä, miksi hän varasti noin paljon pusseja. En kysynyt. Seuraavaksi ajattelin että sanoin siitä henkilökunnalle. Jostain syystä en tehnyt sitäkään.

Kuten totesin. Mykistyin.

Jäin miettimään tuota naista. Onko hän niin vähävarainen että hänen täytyy varastaa pusseja? Vai onko se vaan tapa? Ajatteliko hän edes tekevänsä väärin? Tekeekö hän kaikilla kauppareissuillaan niin? Kuinka moni muu hamstraa pusseja? Mitä muuta ihmiset nappaavat mukaansa maksamatta?

Paljon kysymyksiä, joihin en tiedä vastauksia.

Asia jäi vaivaamaan ja ehkä otan sen puheeksi henkilökunnan kanssa vielä jonakin päivänä. Sitten kun olen tästä mykistymisestäni toennut.

                                   Kuva ja tarina eivät liity millään tavoin toisiinsa.

26.11.2020

Joskus on viisautta luovuttaa

Olen kai kertonut aikaisemminkin siitä kuinka minua on jäänyt kaivelemaan kun en hakenut joskus kolmekymppisenä yliopistoon journalistiikkaa opiskelemaan. Pääsykoekirja oli, mutta sen lukeminen ei napannut. Siksipä se yritys jäi siihen. Vaikka olen opiskellut kaikenlaista, on haave yliopisto-opinnoista noussut aika ajoin mieleen.

No, opiskelin keväällä 2020 Helsingin avoimessa yliopistossa verkon välityksellä "Journalismi ammattina"-5 opintopisteen kurssin. Se oli ihana! Tasokkaat luennot, mielenkiintoiset tehtävät, opiskelijakollegoiden tehtävien arviointi. Niin opettavaista ja näkemyksiä avartavaa. Opin senkin, että ehkä journalistin työ ei olisi ollutkaan minua varten.

Nälkä kuitenkin jäi vielä ja heti perään ilmoittauduin kirjallisuuden perusopintoihin, tällä kertaa Jyväskylän avoimeen yliopistoon. Nyt mentäisiin asiassa vieläkin syvemmälle koska osioita on viisi ja opintopisteitäkin 25. Tutkailin kurssin sisältöä ja totesin että lukemista ja tekemistä tulisi riittämään.  Enpä saanut kesän aikana itsenäisesti aikaiseksi yhtään mitään. Joitakin kirjoja lainasin kirjastosta ja palautin lukematta. Yhden kirjan ostin. Sen olen sentään selannut läpi. Osallistuin myös kirjallisuustieteen perusteiden verkkoluennoille ja luin siihen kuuluvaa materiaalia. Kaikki tuntui hyvin teoreettiselta ja analyyttiseltä. Päätin, että kuitenkin ainakin tämän yhden osion oppimistehtävän teen ja palautan.

Mutta ei! Jos päätä alkaa särkeä ja pyörryttää kun vaan otan opiskelunkirjat käteeni, jos kirjoittamani teksti on vain sanahelinää mikä ei jää mieleeni, miten voin tehdä pohdiskelevan oppimistehtävän? En mitenkään. Tein siis päätöksen. Menköön sijoittamani roposet hukkaan ja riittäköön tähän asti pänttäämäni tieto. Tämä ei ole minun juttuni. Piste.

Päätöksen teossa helpotti sekin että voitin (niin, voitin!) paikan Tiia Konttisen Bloggaajasta Ammattilaiseksi-kurssilla. Nyt pistän paukkuni siihen. Siihen minulla toivottavasti riittää aikaa ja energiaa työn ohella. Aihe kiinnostaa kovasti ja haluan oppia siitä kaiken. Tätä kurssia olin miettinyt jo vuosi sitten ja nyt se annettiin minulle kuin taivaan lahjana. Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos! 

Tarkoituksenani on pohtia tätä blogiasia juurta jaksaen. Mistä aiheista kirjoitan? Miten paljon siihen panostan? Minkälaisia työkaluja otan käyttööni? Miten ammattimaisesti siihen suhtaudun? Kysymyksiä on paljon ja vastauksia toivottavasti ropisee. Nyt innokkain mielin niitä kohti!

PS. Jos sinuakin kiinnostaa kyseinen kurssi niin yllä olevan linkin takaa löytyy lisätietoa (*yhteistyö Tiia Konttinen Oy:n kanssa)





21.11.2020

Liisa-myrsky muutti ulkoilun tuolijumpaksi

   Ajattelin jakaa täällä blogissa entistä useammin henkilökohtaisia vanhuskohtaamisiani. Vanhusten ainutlaatuiset elämäntarinat ansaitsevat tulla muidenkin ihmeteltäviksi. Nostan esille myös vanhusten kanssa kokemiani tähtihetkiä  Ne ovat pääosin faktaa, mutta maustan niitä hyppysellisellä fiktiota. Siksikin, että haluan vanhusten pysyvän anonyymeinä.

96-vuotias asiakas käy mielellään ulkoilemassa. Turvallisemmalta se tuntuu kun rollaattorin lisäksi seurana on myös hoitaja tai joku läheinen. Tällä viikolla ulkoiluhetki oli sovittu juuri siksi päiväksi kun Liisa-myrsky kolisutti rännejä ja kaatoi vettä niskaan. Emme siis lähteneet ulos. Käytimme sen ajan jumppaamiseen. Asiakas näytti minkälaisia tasapainoharjoituksia hän tekee päivittäin itsenäisestikin. Yhdessä teimme pitkän tuolijumppasarjan mikä päättyi niskanseudun venytyksiin. Oi miten muikealta se tuntuikaan. Kun välillä raotin silmiäni huomasin miten asiakas silmät kiinni nautinnollisen näköisenä viipyili venytyksissään. Kylläpä tekikin hyvää meille molemmille!

Välillä hän innostuu muistelemaan menneitä. Hän kertoo sotamuistoja ja uskomattomia tarinoita työelämästään .Hän oli esimerkiksi käynyt lypsämässä evakoiden junanvaunussa lehmän kun kukaan muu ei ollut sitä osannut tehdä. Lehmästä tulleen maidon hän oli saanut palkakseen.

Hän on maailman onnellisimman oloinen ihminen. On kiitollinen siitä mitä mikäkin hetki tarjoaa. Nyt on kaikki hyvin kun saa asua omassa, rakkaassa kodissaan. Ympärillä on välittäviä läheisiä. Hoitajat käyvät auttamassa. Puhelinlinjat käyvät kuumina kun hän soittelee ja hänelle soitellaan. Joulukortitkin on jo hankittu. Ihan pian hän alkaa niitä kirjoittelemaan. Jokaisen kortin mukana menee pieni palanen hänen kultaista sydäntään. Tiedän sen.



14.11.2020

Kyllä vanha kansa tietää

Osuipa silmiini Facebookin kautta linkki Yläkuu Kustannuksen sivuille. Siellä oli tätä viikonloppua ja kuunkiertoa koskeva kirjoitus. Niin lumoavaa! Sieltä olen kopioinut myös kirjoitukseni lainaukset.

"Vanhan kuun pohja. Alakuun kanta. Laskevan kuun loppu. Pysähtymisen aika. Kuunkierto on tulossa päätökseen, ja sunnuntaina on uudenkuun päivä. Sekin on vielä nimeltään tyhjä kuu, tai musta kuu almanakan mustan pallon mukaan. Luonnossa auringonkierto on tulossa päätökseen, talvipäivänseisaus lähestyy. Kuunkierron lopun yhdistyessä auringonkierron loppuun keho todella kaipaa lepoa. Kaikki minkä voi lykätä myöhemmäksi, saa jäädä myöhemmäksi. "

Oi mikä ihana syy ottaa rennosti. Laiskasti. Niin olin suunnitellut ja niin teen. Kotona haahuilua. Suunnitelmia. Unelmia. Lenkki valoisan aikaan. Ruoan laittelua. Sarjan katsomista sohvannurkassa. Ihanuutta!

"Voi heittää pois rikkinäisiä ja tarpeettomia tavaroita, ja siivota ajatuksista sellaista mikä vain soittaa vanhaa levyä, eikä enää palvele. Kun jotain vie päätökseen, tai heittää jotain pois aivan kuunkierron lopulla, on irti päästäminen ja unohtaminen helpompaa. Rikkinäisiä ja kuluneita tavaroita, huono tapa joka haittaa omaa terveyttä, mikä tahansa mikä on aikansa elänyt, siitä pääsee onnistuneemmin irti, kun jättää sen vanhan kuun puolelle, ja antaa uudenkuun syntyä."

Oi tämäkin! Oli tarkoituskin päästää irti yhdestä isosta osasta elämää mikä ei ole palvellut enää aikoihin. En kerro vielä enempää, mutta potkaisen sen pois huomenna. Ja tiedän. Tämä ratkaisu on oikea.

"Elämme luonnon voimien vaikutuksen alaisena, niin maalla kuin kaupungissa. Kun luonnossa kierto tulee täyteen, kehomme tuntee sen vaikka mieli olisi kiireinen muissa asioissa. Mutta jos mielen ja huomion kiinnittää luonnon rytmiin, pääsee vuorovesien rytmissä tekemään monia asioita helposti ja vaivattomasti. Luonto tukee sitä mitä tekee oikeaan aikaan. Tämä on hyvä viikonloppu antaa itselle lepoaikaa, nauttia elävän tulen loimusta ja kynttilöiden lämpimästä hehkusta. Etsiä vaikka hyvä kirja tai hyvää musiikkia, jättää työt ensi viikolle kun on enemmän energiaa. Lupalappu: Tänään saa olla vain, ja pitää hyvää huolta omasta olostaan. Samoin sunnuntaina, pyhäpäivänä. "


Perhehoito osa 6: Lyhytaikainen, päiväaikainen, osapäiväinen - varsinainen termiviidakko

Tervetuloa mukaan sarjan kuudenteen ja viimeiseen osaan, missä kurkataan perhehoitajan luona tapahtuvaan päiväaikaiseen perhehoitoon. Sarjan...