2.2.2023

Uusia ideoita pukkaa työrintamalla

 Hylsy-postauksen maininkeihin en jäänyt pitkäksi aikaa vellomaan, vaan teinpä taas kerran listan (listat ovat niin ihania, ajatuksia tuottavia, uudistavia, helpottavia, jäsentäviä, kannustavia). Keksin montakin vaihtoehtoa pelkälle hakemusten ja ansioluetteloiden muokkaamiselle ja lähettelylle.

Mietin, missä olen hyvä ja mitä työhön liittyviä asioita olen pohtinut joskus aikaisemmin. Eläkeikää lähestyvien ja eläkkeellä olevien valmentaminen sieltä taas huuteli. Sitä olen harkinnut vuosikaudet, viime keväänä se oli kovastikin pinnalla, mutta... Joku mutta siinä on vieläkin.

Myös sanan perhehoito olen nähnyt joskus vuosia sitten. Ehkä siitä oli juttu jossakin lehdessä. Semmoinen missä kerrottiin ikäihmisten perhekodista ja näin jo itseni semmoista pyörittämässä. Joulukuussa oli Suur-Jyväskylän lehdessä mielipidekirjoitus samaisesta aiheesta. Leikkasin sen talteen koska asia kiinnostaa minua edelleen. Ja viime sunnuntaina sitten palasin aiheeseen ihan todenteolla.

Googlailin perhehoidosta. Siitä ei ole kovin paljon tietoa tarjolla, varsinkaan ikäihmisten osalta. Huomasin kuitenkin että esimerkiksi omalla paikkakunnallani Keski-Suomen hyvinvointialue on vastuussa sen järjestämisestä. Se myös kouluttaa Perhehoitoliiton materiaaleilla perhehoitajia. Sitä työtä voi tehdä monella tavalla. Voi järjestää pitkäaikaista hoivaa ikäihmisille omassa kodissaan. Tällöin koti on heidänkin kotinsa. On myös mahdollista tarjota heille päiväkeskukseen verrattavaa toimintaa omassa kodissaan tai mennä asiakkaan luokse vaikkapa siksi ajaksi kun omaishoitaja pitää lakisääteisen vapaansa. Perhehoitaja toimi tiiviissä yhteistyössä oman hyvinvointialueensa yhteyshenkilön kanssa.

Nuo kaksi viimeksi mainittua toimintatapaa tuntuvat helpommin järjestettäviltä ja kovin mielenkiintoisilta. Minähän olisin hyvä siinä! Miten nauttisinkaan kun saisin touhuta päivät yhden tai useamman ikäihmisen kanssa. Minun ansioistani mahdollinen omaishoitaja saisi hengähtää ja luulenpa että hoidettavat olisivat myös innoissaan. 

Olen nyt katsellut YouTubesta perhehoitoon liittyviä videoita Ne ovat syventäneet tietoani. Katso sinäkin edellä olevan linkin kautta jos aihe kiinnostaa.

Ihan kuin palaset loksahtelisivat nyt paikoilleen. Jos toimisin osan ajasta perhehoitajana ja osan valmentaisin 60+ -ihmisiä. Siinä sivussa ehtisin kirjoitella ajatuksia ja oivalluksia molemmista tähän blogiin sekä instagramiin. Pääsisivät samalla rykäisyllä valloilleen luovuus, ideointi ja auttaminen. Lempilapsiani kaikki.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Perhehoito osa 6: Lyhytaikainen, päiväaikainen, osapäiväinen - varsinainen termiviidakko

Tervetuloa mukaan sarjan kuudenteen ja viimeiseen osaan, missä kurkataan perhehoitajan luona tapahtuvaan päiväaikaiseen perhehoitoon. Sarjan...