Haluan vanhustyöhön!

Kuten jo talvella arvelin, median myllerrys vanhustyön osalta laantui nopeasti. En tiedä, saiko se edes mitään aikaiseksi. Tuskin.

Minulla olisi paljon lääkkeitä siihen, että vanhustyöstä saataisiin houkuttelevaa.

1. Raha
Kun työtä arvostetaan, siitä maksetaan kunnon korvaus. Ei mitään 2500 euroa lisien kera kuukaudessa, vaan vähintään 3500 euroa tai enemmän. Silloin lähihoitajaksi haluttaisiin opiskella ja alalla pysyä ihan varmasti. Nykyinen palkka riittää nippa nappa kädestä suuhun elämiseen. Sukanvarteen ei jää mitään. Ulkomaanmatkoihin ei ole varaa.

2. Ilme
Tutkailin vanhustyöhön liittyvien organisaatioiden netti-, Facebook- ja Instagram-sivuja. Ne ovat valjuja. Jopa luontaantyöntäviä. Viestittävät jo pelkällä olemuksellaan vanhuuden kurimusta. Käytettäisiin iloista ja tyylikästä ilmettä. Riemua!

3. Kolmas elämä
Olen lukenut ja kuullut puhuttavankin kolmannesta elämästä. Minusta se on mainio sananparsi. Lapsuus ja nuoruus ovat ensimmäistä elämää. Aikuisuus ja työelämä toista. Ja eläkeikä ja vanhuus sitten sitä kolmatta.

Lapsi odottaa nuoruutta ja nuori aikuisuutta. Nuori aikuinen odottaa tulevansa hieman vanhemmaksi, mutta siihen se odotus sitten päättyykin. Vanhuutta pelätään. Ihan suotta. Siitä kun voisi tehdä houkuttelevan asian. Vapaa töistä. Vapaa asuntolainasta. Vapaa matkustelemaan. Vapaa herkuttelemaan. Vapaa harrastamaan. Vapaa tekemään vapaaehtoistyötä. Vapaa vain olemaan. Vapaa vaikka mihin!

Kroppa ja mieli muuttuvat. Mutta mitäpä jos rypyt olisivatkin kauan kaivattuja naururyppyjä? Löysä nahka merkki vanhuudesta ja viisaudesta? Terävä kieli hurraamisen aihe?

Eli asennekysymyksiähän nämä lopulta ovat.

Haastan ensin yhteiskunnan arvostamaan vanhuutta. Perässä tulevat kunnat, järjestöt, yritykset ja lopulta yksityiset ihmiset. Niin vanhukset, aikuiset, nuoret kuin lapset.

Mitä mieltä olet? Eikö yllä kuvatussa Suomessa vanhustyö olisikin haluttua? Alalle olisi tulijoita? Siellä pysyttäisi. Ja työstä nautittaisi.