30.10.2020

Tämä sarja maistuu elämältä

Löysin ihan sattumalta Yle Areenasta ruotsalaisen sarjan Älska mig, mikä on suomennettu Rakasta mua - nimiseksi. Oi että miten hyvä se onkaan! Katsoin melkein putkeen ensimmäisen tuotantokauden ja hykertelin tyytyväisyydestä. Jostakin sitten luin että Viaplay-palvelussa on sen toinen tuotantokausi. Ja kuinka ollakaan, sähköyhtiö Väre tarjoaa minulle kaksi ilmaista kuukautta juuri tuota suoratoistopalvelua. Otin sen heti käyttööni ja nyt on toinenkin tuotantokausi katsottu.

Sarja kertoo perheestä, mihin kuuluvat noin 65-vuotiaat vanhemmat sekä aikuiset lapset, neljääkymmentä lähentelevä tytär ja noin 25-vuotias poika. Käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus ja musiikki - kaikki toimivat. Ihmiset ovat aitoja. Ihan kuin omia tuttavia.

Monissa elokuvissa ja sarjoissa pari- ja kolmekymppiset rakastuvat ja pettyvät, kipuilevat parisuhteessa ja työssä. Älska mig-sarjassa täyttä elämää elävät tasapuolisesti kaikenikäiset. Niinhän se on oikeassakin elämässä. Ei elämä lopu siihen kun täyttää 50.

Toisella tuotantokaudella vietetään perheen isän 67-vuotispäiviä. Hän ja hänen vaimonsa rakastavat, nauravat, itkevät, riitelevät, sopivat, salailevat, empivät, pohtivat asumismuotoaan, kokkaavat yhdessä ja kippistävät viinilasillisella.

Ihan samoja asioita kokee 38-vuotias lääkäritytär avomiehineen. Lisämaustetta  heidän arkeensa tulee tulee työstä, työkavereista ja miehen pojasta tämän äiteineen.

Ja tuo perheen noin 25-vuotias poika sitten. Hänelläkin on samantyyliset elämän ilot ja surut kuin muillakin ripauksella raha-, työ- ja asuntohuolia.

Minusta on hienoa, että ihmiset kuvataan rosoisina. Ei siloteltuina kiiltokuvina. Jokaisella on huippuhetkensä, mutta myös aallonpohjansa. Kaikilla on myös tunteet. Kun on heikko hetki, turvataan läheisiin. Ja mikä hienointa - myös miehet itkevät! 

Ihan mahtava sarja tämä Älska mig. Harkitsen sen katsomista toiseenkin kertaan.



12.10.2020

Villa Ensi on kiilannut neloseksi

 Vuosi sitten nostin blogista esiin TOP 5-yritysesittelyni. Jutun voi lukaista  täältä

Edelleen fiilikseni ovat yhtä innokkaan onnelliset kuin olivat tuolloinkin. Harmittaa vaan kun korona tuli ja sotki nämäkin kuviot. Olin alkuvuodesta joihinkin potentiaalisiin yhteistyötahoihin yhteydessä, mutta eipä heillä ollut energiaa mihinkään ylimääräiseen. Kevät meni selviytyessä ja niin taitaa mennä tämä syksykin. Siksipä  haluan hehkuttaa nyt viime marraskuussa julkaistua juttua koska se on kiilannut hienosti TOP 5-listallani neljänneksi, jee!

Hyvä Villa Ensi! Jutun voi käydä lukemassa täältä

Edelleen Tupahoivan juttu on selkeässä johdossa. Cocodens ja Perttulan tila ovat seuraavilla palkintopalleilla.

Kiitän nöyrimmästi kaikkia jotka ovat yritysesittelyitäni ja muitakin juttujani lukeneet <3 Olen myös edelleen käytettävissä mikäli yritysesittely kiinnostaa. Yhteystiedot löytyvät palkista oikealta.






7.10.2020

Elämä on ikuinen koulu

 Miten sitä voikaan oppia ja kirkastaa ajatuksiaan joka päivä. Välillä siihen tarvitsee avuksi rauhaa, hiljaisuutta, kiireettömyyttä, pysähtyneisyyttä, vain oleilua siis. Joskus se vaatii toisen ihmisen peilikseen. Miten onnistuukin joku laukaisemaan juuri ne sanat, mitkä johtavat eteenpäin tai saavat ymmärtämään oman jämähtäneisyyden? 

Esimerkiksi tällä viikolla eräs vanhusasiakkaamme muisteli taas menneitä. Nauraen hän kertoi siitä miten pippurinen hän on aikanaan ollut. Kun hän suutahti, läksi mieskin juoksemaan karkuun. Kertoi miten koominen näky se olikaan mahtanut olla; isokokoinen mies juoksi edellä ja pieni rouva perässä. Vaikka näin jälkeen päin meitä molempia nauratti, oli tarinalla opetuskin. Hän mietti, että kannattiko olla niin kiivas? Oliko oikein vaatia miestä tekemään niin kuin hän määräsi? Mitä järkeä siinä tulistumisessa oli? Vanhemmiten hän on kuulemma tasaantunut eikä kihise ja kuhise kuten silloin.

 Mietin tätä tarinaa jälkikäteen. Siinä taisi olla minullekin opetus. Jälleen kerran muistutus siitä että eivät asiat mene aina niin kuin minä haluan. Eivät etene yhtä nopeasti kuin minä toivon. Jospa uskaltaisin killua vaan siinä luottamuksen virrassa tietäen että kyllä ne palaset loksahtelevat paikoilleen kun niiden aika on. Niin on tapahtunut ennenkin - ja niin tapahtuu taas.

Toinenkin opetus minulle tupsahti. Olin omassa mielessäni päättänyt eräästä monia muitakin ihmisiä koskevasta asiasta. Joku ehdotti toista ja suutahdin kovasti. En sanonut siitä hänelle, mutta oma mieleni kuohui. Purkauduin siitä sitten tyttärelleni. Hän totesi rauhallisesti että tuossakin asiassa voisi olla kompromissi paras ratkaisu. Vielä keskustelumme aikana mietin että ei toden totta ole! Minä haluan toteuttaa asian niin kuin olen suunnitellut! Mutta miksi ihmeessä? Kannattaako hakata päätä seinään ja ottaa itselleen ylimääräistä stressiä? Ei totta vie. Kuinka helpottunut olo minulle tulikaan kun lähdin ajatuksissani kulkemaan kultaista keskitietä. Päätin että minun puolestani asia toteutetaan niin että muidenkin toiveet toteutuvat, koska niin on tässä tapauksessa paras.

Sopivasti itsekäs kannattaa olla. Ei kuitenkaan liian itsekäs härkäpää koska suurin kärsijä on silloin itse. Myöskään täysi epäitsekkyys ei ole kenellekään hyväksi - silloinkin kun häviäjä on se tärkein ihminen. Minä. Sinä.



2.10.2020

Muistot vievät metsän mättäille

  Ajattelin jakaa täällä blogissa entistä useammin henkilökohtaisia vanhuskohtaamisiani. Vanhusten ainutlaatuiset elämäntarinat ansaitsevat tulla muidenkin ihmeteltäviksi. Nostan esille myös vanhusten kanssa kokemiani tähtihetkiä  Ne ovat pääosin faktaa, mutta maustan niitä hyppysellisellä fiktiota. Siksikin, että haluan vanhusten pysyvän anonyymeinä.

Oletkos sinä käynyt metsässä, hän kysyy usein. Kerron sitten sieniretkistäni. Hän vastaa olleensa ennen kova sienestäjä, mutta enää ei metsässä kulkeminen onnistu kun on lonkissa vikaa ja rollaattori kävelemisen apuna. Vielä kaksi vuotta sitten hänen retkensä suuntautuivat läheiselle torille. Hän osti sieltä pussitolkulla sieniä ja marjoja. Muistisairauden edetessä tämä on jäänyt. Mutta onneksi muistoissa sienimetsän lumoon voi palata vaikka joka päivä.

Toinen asiakkaamme ei poistu neljän seinän sisältä kuin joskus harvoin pihakeinuun istumaan. Hänen käyntinsä on verkkaista ja hän kokee olevansa kömpelö ja hidas. Hän kertoo miten ennen pyöräili kaikkiin lähitienoon metsiin ja keräili marjoja ämpäreittäin. Näen tämän sieluni silmin. Sähäkältä rouvalta tämä kävi varmasti käden käänteessä ja hän nautti metsäretkistään. Ne olivat hänen voimavaransa.

Kolmas asiakasrouva oli eilen saanut ystävältään puolukoita. Hän esitteli niitä liikuttuneena ja sanoi, että ei voisi olla kiitollisempi. Suunnitteli survovansa puolukat ja säilövänsä ne sokerin kera talvenkin varalle. Itse ei hänkään enää metsään pysty menemään. Mutta puolukoiden muodossa metsä tuli hänen luokseen. Muistoina, tuoksuna ja ystävän kauniina eleenä.

Kyllä meille suomalaisille metsä on tärkeä! Minullekin vuosi vuodelta aina vaan tärkeämpi. Olen samoillut siellä lapsesta saakka. Saanut voimaa luonnosta. Hengittänyt puhdasta ilmaa. Ihailut kauneutta; värejä, muotoja, erialisuutta. Tuntenut kädessäni naavan, jäkälän, puun rungon. Kuullut hiljaisuuden huminan.





Perhehoito osa 6: Lyhytaikainen, päiväaikainen, osapäiväinen - varsinainen termiviidakko

Tervetuloa mukaan sarjan kuudenteen ja viimeiseen osaan, missä kurkataan perhehoitajan luona tapahtuvaan päiväaikaiseen perhehoitoon. Sarjan...