Kiire, oleminen ja onnellisuus

Hidasta elämää-sivustolla on 19.8.2015 julkaistu Juha Vuorisen ajatuksia otsikolla "Elämän tarkoitus on olla ihan sikaonnellinen." Tämä juttu pompsahtaa vieläkin vähän väliä jaettuna somessa ja lehtien palstoilla. Palaan siihen joka kerta, koska se on ihan sikahyvä juttu!

Juha Vuorinen kertoo siinä, mitä hänelle tulee tietyistä sanoista mieleen. Nostan sieltä pari itseäni eniten juuri tässä hetkessä puhuttelevaa:

"Kiire– Merkki siitä, että on syöksymässä hirmuvauhtia yhä kauemmas oikeasta onnellisuudesta."

Kun juostaan laput silmillä eteenpäin. Tehdään montaa asiaa samanaikaisesti. Tiuskitaan ja kiroillaan. Ei ehditä nähdä luonnon lumoavaa kauneutta. Haistaa ruoan houkuttelevaa kutsua. Kuulla lintujen suloista sirkutusta. Tuntea lapsen pehmeää poskea. Vasta kun uskaltaa hidastaa, huomaa tämän kaiken. Elämän pienistä asioista tuleekin suuria. Niitä kaikkein tärkeimpiä. Huomaa, että onni onkin tässä.

"Oleminen – Onnelliseksi tulemisessa olennaista on tajuta, että joidenkin asioiden pitää vain antaa olla."

Tämä on suorittajaminälle vaikeaa. Pi-tää vain an-taa ol-la. Niin, kaikelle ei voi mitään eikä kaikkea voi muuttaa. Liikenneruuhkat kello 16 ovat, vaikka kuinka huokailisit. Pikkulapset itkevät ruokakaupassa eivätkä vaikene mulkoilujesi alla. Itse olet tehopakkaus, mutta kaikki eivät ole. Haluatko olla oikeassa vai onnellinen? Vaikenisitko ja olisit onnellinen mieluummin kuin väittelisit ja tuntisit olevasi oikeassa? Kun yhtä oikeaa ei edes ole.

"Onnellisuus – Kaiken a ja o, eikä sen saavuttamiseen vaikuta millään tavalla ihmisen ÄO."

Joku määrittää ihmisen hänen koulutuksensa ja ammattinsa perusteella. Itselleni sillä ei ole juuri merkitystä. En edes halua tietää niitä. Ihminen on niin paljon enemmän. Viisaita sanoja. Lempeitä katseita. Pehmeitä kosketuksia. Salaperäisiä hymyjä. Kutkuttavia säveliä. Tahdikkaita askelia. Yhteensopivaa energiaa.

Tutustutaan palautumispiirakkaan

Tehy-lehdessä kysellään 2.4.2019: "Osaatko vain olla?"

Koska elämän suorittaminen on este palautumiselle, ovat psykofyysinen fysioterapeutti Ulla Ollikkala ja psykiatrinen sairaanhoitaja Nina Pajanti-Raudus kehittäneet palautumispiirakan, missä on kuusi osaa. He toteavat, että palautumisen kokonaisuus on laaja, mitä kaikki eivät välttämättä heti oivalla. Vaatii työtä, että saa itsensä hyvään tasapainotilaan. Se kuitenkin kannattaa, koska kun keho ja mieli ovat tasapainossa, voimme hyvin.

Palautumispiirakan osat ovat:

1. uni
2. ravinto
3. luonto
4. mielen valmennus
5. kehon ja mielen aktiivinen palautuminen
6. rauhoittuminen, keskittyminen ja rentoutuminen

Paneudutaan jokaiseen osaan hieman tarkemmin.

Hyvä uni on kaiken perusta. Sitä tarvitsee meistä jokainen. Sen aikana glymfaattinen järjestelmä vie kuonaa pois aivojen alueelta. Uni on palauttavaa, jos olo on aamulla virkistynyt ja päivän aikana energinen. Uniongelmista kielivät nukahtamisvaikeudet ja aamuöinen heräily. Palauttavaan uneen ei ole mitään hokkuspokkuskeinoja, olennaista onkin miettiä, mikä häiriöt aiheuttaa. Tärkeintä on osata (ja uskaltaa) lukea kehon viestejä. 

Kun uni on häiriintynyt, kylläisyyskeskus ei tunnista onko ravintoa saatu tarpeeksi. Moni syö väsymyksen kierteeseen hiilihydraatteja ja rasvaa – ja voi entistä huonommin. Keskeistä on säännöllinen ruokailurytmi ja tasainen energiansaanti. Ainakaan keskitien kulkijalle mikään ei ole kokonaan kiellettyä, kunhan säilyttää malttinsa houkutusten edessä.

Jo luonto itsessään on palauttava. On tutkittu, että jo kymmenen minuutin oleskelu luonnossa rauhoittaa. Ihanintahan on tietysti päästä samoilemaan metsänsiimekseen tai taivaltamaan lenkkipoluille. Jos tämä ei onnistu, onneksi kaupungeistakin löytyy puistoja. Ja esimerkiksi Jyväskylän keskustaa hellivät Harju ja Hongikonharju linnun lauluineen, männikkömetsineen ja järvimaisemineen.

Ajattelemme päivässä noin 70 000 ajatusta. On tärkeää huomata, mitä ne ajatuksemme ovat. Ovatko ne jatkuvasti kielteisiä? Silloin hermosto kuormittuu ja pinna kiristyy. Voisiko ne muuttaa myönteisemmiksi? Ihan tietoisesti. Tehdä testi miten se vaikuttaa päivänkulkuun.

Palautumisen tarve on suhteellista. Jos olet juossut koko päivän paikasta toiseen, palautumiseen ei sovellu hikijumppa vaan vaikkapa ulkona käyskentely, jooga tai meditaatio. Jos taas päivä on ollut helppo, keho ja mieli kaipaavat lisärasitusta. 

Maailma ympärillämme muuttuu, mutta ihmisen hermosto ei ole muuttunut. Meillä on parasympaattinen ja sympaattinen hermosto. Kehomme kaipaa pikemminkin olemista (parasympaattinen) kuin tekemistä (sympaattinen). Siksi päivään tarvitaan useita palauttavia taukoja. Esimerkiksi hengitysharjoituksia on hyvä ja helppo toteuttaa missä vaan. Vaikkapa autonratissa, työpöydän äärellä, asiakkaan oven takana tai kahvitauon päätteeksi.

Keskeneräinen tehtävä

Luin Anna Gavaldan kirjan Kimpassa. Se oli huikeaa luettavaa. Myös vanhusnäkökulma tuli mukavalla tavalla esille. Tykkäsin!

Olen pohtinut viime aikoina vanhenemiseen liittyviä asioita eri kantilta kuin aikaisemmin. Olen siitä tähän blogiinkin useaan otteeseen kirjoittanut. Sen vuoksi haluan nostaa kirjasta tämän lainauksen: "Pahinta vanhenemisessa eivät ole niinkään ruumiin krempat, vaan tunnonvaivat. Miten ne palaavat vainoamaan, piinaamaan. Päivisin. Öisin. Koko ajan. Eikä välillä edes tiedä, pitäisikö avata vai sulkea silmät päästäkseen niistä eroon."

Niinpä. Taas tullaan Erik Eriksonin elämänkaariteoriaan. Jokaisessa elämänvaiheessa kun pitää käsitellä siihen kuuluvat asiat. Jos ei sitä tee, ne alkavat piinata vanhuudessa. Viimeistään silloin, kun muistisairaus on edennyt pitkälle.

Validaatiomenetelmää muistisairaiden kanssa käytettäessä mietitään tuota keskeneräistä tehtävää. Miten se tulee esille muistisairaan käyttäytymisessä. Kun sanoja ei enää ole tai niitä on vain vähän. Joku saattaa hokea vaikka että tapoin lapseni, tapoin lapseni, tapoin lapseni. Validaatiomenetelmää käyttäen lähdetään kyselemään ja kuulostelemaan mitä menneisyydessä on tapahtunut. Tappaminen onkin ehkä symboli ja hän kärsii tunnontuskia siitä, että jätti lapsensa esimerkiksi hoitoon tai antoi adoptoitavaksi. 

Toinen yhdeksänkymppinen on lähdössä kotiin äidin ja isän luokse. Hänen kanssaan keskustelu johdetaan tunnetasolla kotiin, äitiin ja isään. Koti vanhempineen saattoi olla hänelle turvapaikka, missä oli hyvä olla. Eipä ihme, että sinne hän nytkin haluaa mennä. Mennään yhdessä, mutta vain tunnetasolla. Ei lähdetä valehtelemaan, että siellä ne äiti, isä ja koti ovat. Ei myöskään anneta iskua vasten kasvoja kertomalla, että vanhempasi ovat kuolleet aikoja sitten eikä kotiasikaan enää ole.

Validaatiosta voisin kertoa vaikka kuinka paljon, koska olen siitä niin innostunut. Opiskelen sitä parhaillaan ja harjoittelen sitä omien vanhusasiakkaitteni kanssa. Valiodaatiosuitsutus jatkukoon myöhemmin...

Annan aivojen olla

Gloria-lehdessä 15.4.2019 ollut kirjoitus oli minusta upeaa luettavaa. Siinä kerrotaan aivotutkija Heli Isomäestä, joka ei seuraa uutisia eikä ole somessa. Miten vapauttavaa! 

Itsekin seuraan uutisia äärimmäisen vähän. Koen ne niin rankoiksi ja ahdistaviksi. Aivotutkijalla on tähän selityskin: "On tutkittu, että katastrofin seuraaminen median välityksellä voi olla traumatisoivampaa kuin paikalla oleminen."

Facebookissa ja Instagramissa sen sijaan olen melko aktiivisestikin. Otan päivityksistä toisten surut ja murheet, epäonnistumiset ja harmit kantaakseni. Se se vasta raskas taakka onkin. Ja vie hyvät fiilikset pitkäksi aikaa. Mitä sieltä sitten saan? Lähinnä linkkejä mielenkiintoisiin, minulle tärkeisiin artikkeleihin. Tähänkin.

Heli Isomäki puhuu myös ylitulkitsemisesta. Siitä, kun joku ei vastaa heti vaikkapa WhatsApp-viestiin. Sitä alkaa miettiä, että miksi hän ei vastannut. Onko hän suuttunut? Mitä minä olen tehnyt väärin? Tai tulkitsee vastausta omassa mielessään. Miksi hän nyt noin kirjoitti? Mitä hän sillä tarkoittaa? Ihmisen aivot kun on tarkoitettu live-kohtaamisiin ja vastavuoroisuuteen. Ei ylitulkitsemaan toisen sanomisia.

Tuttu juttu tämäkin: Kun menet perheesi, työkavereidesi tai asiakkaittesi luokse, ajattele hetki suopeita ajatuksia. Niin kohtaamisesta tulee paljon leppoisampi ja antoisampi kuin että juoksisit kiireisenä ja pahantuulisena paikalle.

Hidastamaan, liikkumaan rennosti ja nukkumaan paljon - näitä kaikkia Heli Isomäki kehottaa tekemään ja jatkaa: "On ihmisen asema tai koulutus mikä tahansa, on olemassa perustarpeita, joita pitäisi ravita: armo, hyväksyntä, rakkaus, ruoka ja syli. Jos vedät tukka putkella uranaisena, miten nämä toteutuvat elämässä? Monet käyttävät aivojaan liian kovilla. Emme ymmärrä, että ne ovat vanha, kankea elin, joka ei ole muuttunut merkittävästi vuosisatojen kuluessa. Aivoja ei ole suunniteltu nykyisen kaltaiseen, kiihkeään elämään."

Itse aion tämän artikkelin luettuani jatkaa valitsemallani tiellä ja ammentaa uutisvirrasta mahdollisimman vähän. Kiinnitän myös entistä enemmän huomiota somettamiseeni. Facebookin käyttöä olen jo vähentänyt, mutta vähennän sitä lisää. Instagramiakaan minun ei tarvitse jatkuvasti selata. Ne luppoajat, mitkä yleensä näprään puhelintani, käytän olemiseen. Annan aivojen olla. Levätä. Latautua.

Cocodens mullisti ajatukseni hammashoidosta

Jo lapsuudesta minulle on jäänyt kammo hammashoitoa kohtaan. Hammaslääkäri porasi sielunsa kyllyydestä eikä silloin puudutusaineita ainakaan lapsille tarjottu. Koko koululuokka purskutteli samassa tahdissa fluoria ja minua yökötti joka kerta. Kotona hampaita piti harjata aamuin illoin ja sekin tuntui pitkäveteiseltä. Eipä ne viisaudenhampaidenpoistot tai paikkaukset ole aikuisenakaan nostattavia kokemuksia olleet. Ensimmäisenä mieleen tulevat kalvakka hammashoitola, pelko, käsien tärinä ja palantunne kurkussa.

En siis hihkunut riemusta kun astuin ensimmäistä kertaa Cocodensin ovesta sisään. 

Iloksi se kuitenkin hyvin äkkiä muuttui. Vastassa kun oli kaksi aurinkoista suuhygienistiä. Vastaanottotilassa soi lempeä musiikki ja se oli sisustettu kauniiksi. Kynttilät loistivat pehmeää valoaan. Kun niin kovasti hymyilytti, oli vaikea uskoa että olin tullut hammastarkastukseen, hammaskivenpoistoon ja soodapuhdistukseen. Hammaskorukin minulle laitettiin. Kaiken kukkuraksi pyysin, että minut kutsuttaisiin vuoden päästä uudestaan. Ja kas kummaa, sekin tuntui lystikkäältä ajatukselta. Tulisin taas kultatuoliin lepäämään, missä suutani käsiteltäisiin vaaleanpunaisin hansikkain.

Cocodensin yrittäjinä toimivat suuhygienistit Anne ja Helena. He ovat alusta alkaen halunneet toimia omalla, asiakaslähtöisellä tavallaan ja onnistuneet siinä hienosti. He myös kouluttautuvat jatkuvasti pysyäkseen kehityksen aallonharjalla. 

Vastaanottotilat sijaitsevat Jyväskylän Ilmarisenkadulla ja palveluihin kuuluvat suun ja hampaiden terveystarkastus, hammaskiven poisto, fluorikäsittelyt, soodapuhdistus, erilaiset valkaisut, hammaskorun laitto, lohkeaman ensiapupaikkaus, hampaanpinnoitus, purentalihasten hieronta, suun hoidon ohjaus ja ravintoneuvonta ryhmille sekä lasten hampaiden ja suun terveystarkastukset ja ennaltaehkäisevä hoito.

Samoissa tiloissa toimii myös naprapaatti Jari Mikkola, joka tekee purentalihasten käsittelyä osana työtään.

Cocodens tekee myös koti- ja hoivakotikäyntejä. Suomessa ei montaa toimijaa olekaan, jotka menevät niiden luokse joiden liikkuminen on syystä tai toisesta vaikeaa. Heistä kuitenkin monella joku yleissairaus tai heikentynyt vastustuskyky vaativat säännöllistä suun, hampaiden ja proteesien hoitoa bakteerikuorman vähentämiseksi.

Suun kunto vaikuttaa koko kehon terveyteen ja sillä on suora yhteys moniin yleissairauksiin, muiden muassa diabetekseen ja sydän- ja verisuonitauteihin. Hampaiden ja ikenien huono terveydentila saattaa vaikeuttaa myös puhumista ja heikentää ruokahalua. Vuodepotilailla suun heikko hygienia voi aiheuttaa esimerkiksi keuhkokuumeen. Omaisten rooli on ratkaiseva tukea tarvitsevan läheisen hammashoidon järjestämisessä.

Jos myös sinua hirvittää ajatus hampaidenhoidosta, suosittelen käymään Cocodensissa. Käsityksesi saattaa hyvinkin muuttua. 

Lisätietoa löytyy: https://cocodens.fi/ ja https://www.facebook.com/cocodens/, mistä yllä olevat kuvatkin ovat peräisin.

Sairaala omassa kodissa - totta vai tarua

Totta.

Jyväskylässä on toiminut jo vuodesta 2014 yksityinen kotisairaala.  Jyväskylän Hyvän Olon Piste Oy onkin kotisairaalatoiminnan edelläkävijä.

Yleisin kysymys kotisairaalaan liittyen on: Missä se teidän sairaala sijaitsee?

Ja vastaus on: Asiakkaan omassa kodissa.

Palvelu kun tarkoittaa sairaalatasoista hoitoa asiakkaan kotona tai palveluasumisyksikössä. Sen tavoitteena on turvata mielekäs hoito kotona laitoshoidon sijaan.

Toiseksi eniten ihmetyttää, miten kotisairaala toimii ja mitä sairauksia siellä hoidetaan?

Kotisairaala toimii yksilöllisesti, kokonaisvaltaisesti ja tarvittaessa myös ympärivuorokautisesti. Hoitojakson arvioimiseksi ja aloittamiseksi otetaan ensin yhteys asiakkaan luvalla häntä hoitavaan lääkäriin. Ennen kuin päästään aloittamaan, hänen on todettava kotona tapahtuva hoito turvalliseksi ja tarkoituksenmukaiseksi. Suurin osa kotisairaala-asiakkaista saa suonensisäistä antibioottihoitoa, leikkauksen jälkeistä hoitoa tai vaativaa haavanhoitoa. Myös lempeään saattohoitoon koti soveltuu hyvin.

Yksityinen kotisairaalahoito on Suomessa vielä lapsenkengissä, vaikka sen hinta on kunnalle aina edullisempi kuin terveyskeskuksen vuodeosastohinta. Sen maksajia ovat kunnat, vakuutusyhtiöt tai asiakas itse. Tähän saakka suurin osa asiakkaista on ollut työikäisiä ihmisiä. Eikä ihme. Antaa tarinoiden ja kuvien kertoa lisää.

Hän on perheenisä ja kiireinen yrittäjä. Hän tarvitsi suonensisäistä antibioottihoitoa kolme kertaa vuorokaudessa. Ajatus sairaalassaolosta antibioottihoidon vuoksi ei houkutellut, koska vointi oli muuten hyvä. 

Hoito onnistui Hyvän Olon Pisteen ansiosta kotona. Arkiaamuisin ja -päivisin hän kävi omassa terveyskeskuksessa ja iltaisin sekä viikonloppuisin Hyvän Olon Pisteen sairaanhoitaja meni kotiin. Aikaa hoitoon kului tunnin verran jokaisena kertana. Ja hän oli tyytyväinen kun perheen arki pysyi mahdollisimman normaalina ja hän sai istua hoidon ajan kotisohvallaan vaimo ja lapset kainalossa.

Hän synnytti täydellisen vauvan, kaikki meni hienosti ja he pääsivät kotiin.

Muutaman päivän päästä tuli synnytyksen jälkeinen komplikaatio, mikä eteni äidin henkeä uhkaavaksi. Hän joutui sairaalahoitoon. Onneksi suonensisäinen antibioottihoito tehosi ja vointi koheni. Makailu sairaalassa alkoi tuntua turhalta. Mieluummin äiti ja vauva olisivat olleet kotona. Muun perheen ympäröimänä. Mukana arjessa.

Kiitos valveutuneen Jyväskylän naapurikunnan, mikä tekee yhteistyötä Hyvän Olon Pisteen kotisairaalan kanssa, perheen toive pystyttiin toteuttamaan. Äiti pääsi kotiin pikkuisensa kanssa. Sairaanhoitaja käy kolme kertaa vuorokaudessa antamassa äidille lääkettä suonensisäisesti. Niin äiti ja isä saavat hoivata kaikkia lapsiaan kotona. Vanhemmat lapset pääsevät tutustumaan uuteen perheenjäseneen. Ja pikkuinen saa olla omassa kodissa läheisten ihmisten ympäröimänä.

Hänen syöpäsairautensa eteni nopeasti. Hoidot loppuivat ja saattohoitopäätös tehtiin. Hänen, sekä hänen läheistensä toiveena oli että hän saa elää elämänsä viimeiset hetket omassa kodissa. 

Se onnistui Hyvän Olon Pisteen avulla. Aluksi sairauden tila vaihteli paremmasta huonompaan. Hyvinä hetkinä hänelle tarjottiin elämän nautintoja: ulkoilua, hemmotteluhetkiä, uunituoreita leivonnaisia, kahvittelua ystävien seurassa. Ja kun vointi huononi, hankittiin lisää apuvälineitä jotta turvallinen kotonaolo onnistui. Viimeiset viikot kuluivat niin, että ympäri vuorokauden oli joku lähellä. Jos ei hoitaja, niin omainen tai vapaaehtoistyöntekijä. Tukena ja turvana. Kipuja lääkittiin, jotta kärsimystä oli mahdollisimman vähän. Ja kun kuolema tuli, se oli kaunis. Rauhallinen. Hiljainen. Oma poika istui sängyn vieressä pitäen kädestä kiinni.

Lisätietoa Hyvän Olon Pisteen kotisairaalasta löytyy: www.hyvanolonpiste.fi Kursivoidut tekstit ja valokuvat on julkaistu aikaisemmin Hyvän Olon Pisteen Facebook-sivuilla: https://www.facebook.com/HyvanOlonPiste/

Luottamuksen hymy

Olenpa ollut kirjallisesti vaitonainen. On ollut niin paljon työtä ja opiskelua, että aikani ja varsinkaan energiani ei ole riittänyt luomiseen. Siihen minulle tärkeimpään.

Ja sen kyllä huomaa! Takareidet kiristyvät kiristymistään. Ne ovat jäykemmät kuin koskaan. Tiedän syynkin. Mieli sanoo: Go, go, go! Mutta ei uskalla. Kehokin tulee sen avuksi ja junnaa vastaan. Antaa vapaapäivien aamuille armollista päänsärynpoikasta ja jumittaa hartiat. Myös talousrintamalla on vastoinkäymisiä.

Mitä muuta nämä ovat kuin merkkejä siitä että jotakin tarvitsee tehdä.

Mitä sitten?

No sitä sitten, mistä olen haaveillut.

Enemmän blogin kirjoittamista, vertaistukikirjojen kirjoittamisen aloittamista ja niiden rinnalle valmennuksen suunnittelua.

Mutta toisaalta. Etenen kyllä nytkin suunnitelmani mukaan. Askel askeleelta.

Olenko sittenkin kärsimätön? Haluaisin juosta lujempaa kuin pystyn. Pitäisikö valita jälleen kerran luottamuksen tie? Ottaa se yksi askel kerrallaan ja uskoa olevansa juuri siinä missä pitääkin.

Ja olenhan minä ideoinut ja kirjoittanut. Niitä yhteistyökumppaneiden blogikirjoituksia. Niistä ensimmäinen on jo eetterissä ja toinenkin melkein valmis.

Niin että hätäkö tässä. Jatkan matkaani hitaasti mutta varmasti luottamusta hymyillen.

Dens Clothing - we are everywhere

Olen opiskellut markkinointia ja työskennellyt markkinoinnin ja myynnin parissa parikymmentä vuotta. Nyt olen ajautunut ihan muille aloille, mutta ikuisesti minussa taitaa elää sinnikäs markkinointi-ihminen. Koska se, mikä saa silmäni kiilumaan ja liekkini leimuamaan on juurikin markkinointi.

Mikä siis voisi kutkuttaa enemmän kuin kummipoikani yrityksen alkutaipaleen seuraaminen. Hän etenee upeasti. Hän pääsee vielä pitkälle.

"The best decisions happen, when you listen yourself instead of others."

Itse en ollut parikymppisenä  yhtä kypsä kuin hän on. Kursivoidut lainaukset ovat hänen yrityksensä nettisivuilta. Ja juuri niitä voimalauseita, mitä itsekin hoen vähän väliä. Oivalluksiin täytyy palata. Niitä täytyy vilkuilla mieluiten useamman kerran päivässä, mutta vähintäänkin viikoittain. Niin mieli lähtee kulkemaan uusia uria. Sinne, minne sen haluaa menevän.

Mikään ei ole koskaan täysin valmista. Siksi keskeneräisen kanssa on uskallettava lähteä liikenteeseen. Siitä on kerrottava rinta rottingilla. Siitä on oltava ylpeä. Sitä on rummutettava.

"Mitä sä venaat, mitä vittua sä venaat."

Parin vuoden ajan Oton mielessä seikkaili oma vaatemerkki. Kyllä hän siitä lähipiirissä varovasti puhui, suunnitteli luonnoksia ja kuvitteli epäonnistumisia. Kunnes päätti marraskuussa 2018 ottaa ison ja rohkean askeleen. Tehdä siitä julkisen. Julistaa isolla some-äänellä mikä on Dens Clothing.

"Nykyaikaista katumuotia skandinaavisilla vivahteilla."

Muutamassa kuukaudessa ihmiset ovat löytäneet Densin. Sitä seurataan instagramissa ja ensimmäisen malliston vaatteet ovat kulkeutuneet lähinnä nuorten miesten päälle. Toki matkaan on mahtunut, ja tulee mahtumaan jatkossakin, kaikenlaista. Upeiden onnistumisten tuuletuksia, tasaista puurtamista ja pettymysten pohjamutia. Mutta sitähän se on. Yrittäminen. Ja elämä.

Kevätauringon energisten säteiden myötä Densin toinen mallisto on valmistumassa. Se hakee promoottoreita ja malleja. Uuteen mallistoon tulee erikseen myös naisten kokoja, vaikka alun perinkin vaatteet on tarkoitettu kaikille koska ovat unisexeja. Ja näin muuten on! Kummitäti kulkee valkoisessa oversize paidassaan ja serkkutyttö mustassa Densissään. Myös mummo ja pappa ovat tilanneet itselleen Densit. Eli teinistä isovanhempiin ja yhtä hyvin naisille kuin miehille sopivat Densin laadukkaat ja tyylikkäät vaatteet.

Koska tavoitteet kannattaa nostaa korkealle ja vaatimattomuus ei kaunista ketään, Otto toteaa uusimmassa blogikirjoituksessaan juuri niin kuin pitääkin:

"Nöyrin mielin haluan kuitenkin näin loppuun todeta, että Dens tulee olemaan ellei jo ole uusi Nokia, Angry Birds sekä Kone samassa paketissa."

Lue ihmeessä lisää osoitteesta: https://www.densclothing.com/ Sieltä löytyy myös nettikauppa. Hyppää Densin huikeaan matkaan myös instagramissa: densclothingco Yllä olevat kuvat ovat Otto Hokkasen ja Densin arkistoista.