Huomaan kuitenkin puhuvani vanhusten hoidosta. Haaveilevani upeasta ja mahtavasta luksushoivakodista, missä vanhukset nauttivat. Elävät täysillä sitä kolmatta elämäänsä. Näen mielikuvia, mitkä maalaan nyt sanoiksi. Kauniit pikkukodit, jokaisella omanlaisensa. Ihanat yhteiset tilat. Kutsuva olohuone, missä voi järjestää vaikka syntymäpäiväjuhlat tai nostaa lauantai-iltana maljan. Mukava kuntosali ja uima-allas. Inspiroivat ja meditatiiviset piha-alueet. Naapurien ja hoitajien seura. Avoimet ovet ystäville ja sukulaisille. Eläinkavereita. Mieluisaa musiikkia. Mutta ei toden totta mitään hygieniapassivaatimuksia.
Oma elämäni soljuu kuitenkin vielä vuosia it- alalla. Siirryn markkinoinnista myyntiin. Pidän työstäni edelleen, mutta kaipaan jotain muuta. Päätän hypätä pois oravanpyörästä. Opiskelen lähihoitajaksi. Life coachiksi. Ja shindo-ohjaajaksi. Ollaan vuodessa 2012 kun perustan oman yrityksen. Jo opiskeluvuosina haave hoivakodista pieneni ensin päiväkeskukseksi ja lopulta luksuspalveluiksi vanhuksille. Sote-alan byrokraattisuus ja jämähtyneisyys tyrmäsivät. Lähihoitajana en ollut siellä mitään. Ilmaiseksi paketoidut palvelut olisivat menneet kuin kuumille kiville, mutta kukaan ei halunnut maksaa yhtään mitään. Kyynistyin.
Kolmen vuoden ajan työskentelin lähihoitajana yksityisessä kotisairaanhoitoyrityksessä. Siellä toimittiin omien arvojeni mukaisesti. Antaen asiakkaille aikaa. Touhuten heidän kanssaan kaikkea mukavaa. Ollen heille silminä, korvina, käsinä, jalkoina ja olkapäänäkin välillä. Se tuntui hyvältä ja oikealta. Mutta ei yhteiskunta, ainakaan kotikaupunkini, tätäkään tue. Jälleen herää kysymys, kuka maksaa?
Silti. Vieläkin. Uskon muutokseen. Hyvään. Ihanaan.
Aloitin vanhustyön erikoisammattitutkinnon opiskelut. Siellä panostetaan vanhustyön kehittämiseen. Kehittäminen, mikä ihana sana! Minun sanani. Kehittää. Muuttua.
Aloitan tämän kehittämistyön tällä blogilla. Katsotaan mitä tästä seuraa. Edelleen silmieni edessä on tuo haaveitteni luksuspalvelutalo. En ehkä perusta sitä itse. Mutta raivaan tien jollekin, joka perustaa. Ravistelen valtakunnan päättäjiä. Sekä kunnallisia päättäjiä. Kenenkään ei pidä piiloutua sote-uudistuksen hämäräperäisen verhon taakse.
Kun olisi pitänyt toimia jo tuolloin parikymmentä vuotta sitten - niin toimitaan edes nyt. Täysillä!
