Myssymummot neulovat elämänviisautta Myssyihin

Tarinat ovat aina kiehtoneet minua. Varsinkin omaperäiset, kekseliäät ja alati kehittyvät. Niin kuin nyt vaikka Myssyfarmin tarina. Kun farmin isäntä Janne opetteli neulomaan Sveitsin Davosissa, oli tuloksena pannumyssyn näköinen luomus. Pian kaikki halusivat samanlaisen myssyn ja laskettelupäivien jälkeen pidettiin lystiä neulomalla. Niin alkoi syntyä hyväntuulen myssyjä. Kohta Janne tapasi Annan, he muuttivat sukutilalle Suomeen, jatkoivat neulomista ja ryhtyivät myssyfarmareiksi.

Mikä sitten tekee Myssyfarmin myssystä Myssyn? 

Ensinnäkin sukupolvelta toiselle siirtyneet kädentaitojen perinteet ja omintakeinen pohjoinen estetiikan taju, mikä juontaa juurensa karusta ja vaativasta elämästä maaseudulla sekä vaatimattomuutta korostavasta Luterilaisesta uskonnosta. Siitä, ettei mikään saanut olla liian hienoa tai koristeellista.

Toiseksi suomenlammas, mikä on rotuna lähempänä villilammasta kuin jalostetummat rodut. Sen villan laatuominaisuuksia ovat erinomainen kiilto, kaunis kihara, karvan silkkimäisyys ja lukuisat luonnolliset eri värivaihtoehdot. Sen lisäksi villa on pehmeää, kevyttä, tiivistä ja kestävää. Villa pestään vain kevyesti, jotta sen luontainen rasva eli lanoliini säilyisi. Lanoliini pitää villan pehmeänä, erittäin ihoystävällisenä ja luonnostaan vettä- sekä likaahylkivänä. Lanka värjätään käsin luonnonväreillä.

Kolmanneksi Myssymummot, jotka ovat paikallisia eläkeläisrouvia. Heille kutominen on intohimo. He ovat erottamaton osa Myssyfarmia ja koko brändin suola. He eivät ole kiikkustuolissa istuvia perinteisiä mummeleita, vaan aktiivisia eläkeläisiä. Myssymummot ovat nähneet elämää ja niinpä he taitavat neuloa jokaiseen myssyyn vähän elämänviisauttaan mukaan. 

Sekä tietysti emäntä-Anna, joka työskenteli aikanaan mainostoimistossa. Anna on Myssyfarmin tuotteiden suunnittelija ammentaen inspiraationsa maalaisesta elämäntavasta, vastakohdista ja isoäitien vanhoista käsitöistä. Myssyissä on aina jotakin uutta, jotakin vanhaa ja jotakin lainattua. 

Ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä isäntä-Janne, joka on entinen ammattisurffaaja. Hän kiersi maailmaa liki 15 vuotta kilpaillen huipulla ja saavuttaen jopa Euroopan mestaruuden. Nykyään Janne on ylpeä maanviljelijä ja perheenisä, joka rakastaa peltojaan ja metsiään aivan kuten hänellä oli tapana rakastaa tuulta ja aaltoja. Tämä on yhdistelmä, joka inspiroi häntä myös neulomisessa.

Ja arvatkaa kuinka onnellinen olenkaan kun sain itselleni Myssyn blogiyhteistyömme kunniaksi. Valitsin verkkokaupasta pitkään ja hartaasti. Päädyin Kaamos-malliston Hämy-Myssyyn. Kun hain paketin postista, tuntui vähän joululta. Avasin sen ja hihkuin innosta viimeisen päälle mietittyä markkinointimateriaalia. Vihdoin villaisen rusetin aukaistuani sain käsiini tuon ihanalle tuoksuvan, pehmeän, Ritva-mummon kutoman ja signeeraaman Myssyni. Nyt on edes yksi syy odottaa kylmeneviä kelejä. Taatusti ei päätä palele kun isken Myssyni sitä lämmittämään. Ajattelen samalla näitä sanoja, millä emäntä on Myssyäni kuvannut: "Marraskuisen maaseudun harmaudesta ja karuudesta on ammentanut inspiraationsa tämä mallisto, jonka Myssyt ovat värjäämätöntä, yksiväristä suomenlampaan luomuvillaa. Tänä vuonna en yrittänyt taistella harmautta vastaan värein, vaan tein rauhan kaamoksen kanssa. Kynnetty maa on riisuttu maa ja sen suorat vaot ovat kuin neulotut - yksi oikein ja yksi nurin."

Lisätietoa Myssyfarmista ja Myssyistä sekä verkkokauppa löytyvät: https://www.myssyfarmi.fi Yllä olevat kuvat (paitsi kolme viimeistä oman Myssyni kuvaa) ja tiedot ovat peräisin https://www.facebook.com/myssyfarmi/

Muistisairauden monet kasvot

Nyt vietetään muistiviikkoa. Muistisairaudet lisääntyvät koko ajan, koska niiden suurin riskitekijä on korkea ikä. Ja ihmisethän elävät koko ajan vanhemmiksi. Muistisairaus voi olla pelottava mörkö. Siksi on hyvä että viitan alle uskalletaan kurkistaa.

Kohtaan jokaisena työpäivänäni useamman muistisairaan ihmisen. Heidän sairautensa ei etene saman kaavan mukaisesti. He eivät ole samanlaisia. Jokainen on yksilö vaikka sairastaakin samaa sairautta.

Yksi on onnellinen eletystä elämästään. Hän ei juuri kotoaan poistu, mutta ikkunoista on hyvä tarkkailla maailmanmenoa. Hän tiedostaa sairautensa. Sanoo joka päivä monta kertaa että on tämmöinen muistisairas mummo. Muistelee menneitä. Lapsuuden ja nuoruuden tapahtumat palaavat mieleen viiruntarkasti. Aikuisiästä ja vanhuudesta on kadonnut asioita, mutta niistäkin hän kertoo useita humoristisia tarinoita. Lähimuistia ei juuri ole, joten vaikkapa lääkkeidenotossa ja ravitsemuksessa hän tarvitsee apua monta kertaa päivässä. Varsinkaan aikaan orientaatio ei enää toimi. Sen sijaan muut kognition osa-alueet;  hahmottaminen, kätevyys, tarkkaavaisuus ja toiminnanohjaus sujuvat häneltä hyvin.

Toinen ei tiedosta sairauttaan. Hän puhuu muista sairauksistaan ja siitä, miten ne vähän rajoittavat elämää. Mutta muistisairautta hän ei koe itsellään olevan. Ei vaikka lähimuistia ei ole ollenkaan. Käsitteet ja sanat alkavat kadota. Puheet kiertävät kehää muutamien asioiden ympärillä. Hänen on vaikea toimia ohjeiden mukaan. Hän hätääntyy ymmärtämättömyyttään. Silti hän pärjää vielä mainiosti kotonaan, kunhan kotihoito huolehtii lääkkeet ja ravitsemuksen sekä hygienian ja turvallisuuden.

Kolmas kertoo, että hänellä on vähän muistiongelmaa ja lähimuisti on alkanut kadota. Hänen mielialansa heittelevät rajusti. Välillä hän on ahdistunut ja puheissaan levoton. Miettii omaa pärjäämistään ja on siitä huolissaan. Toisinaan taas hänen silmänsä ja hymynsä loistavat kilpaa auringon kanssa. Hän sanoo olevansa onnellinen omassa kodissaan ja nauttivansa pienistä kotitöistään ja jokapäiväisistä kävelylenkeistään. Hoitajan tehtävänä on huolehtia, että hänen olonsa on mahdollisimman turvallinen ja hyvä. Ja että hän saa ravitsevaa ruokaa ja lääkkeet säännöllisesti.

Kaikki yllä mainitut asiakkaat sairastavat Alzheimerin tautia ja silti heidän taudinkuvansa poikkeaa näin paljon toisistaan. Muistisairauksia on muitakin, esimerkiksi Levyn kappale tauti, verisuoniperäinen muistisairaus ja otsa-ohimolohkorappeuma. Myös Parkinsonin taudissa ja MS-taudissa on muistisairauden piirteitä. Ne tuovat sairauteen taas omia vivahteitaan.

Alla olevassa huoneentaulussa tietoa ja muistinvirkistystä meille kaikille:

Perspektiiviä ja läsnäoloa

Nykyään puhutaan ruuhkavuosista. Ne ovat kai silloin kun on vähintään kaksi alaikäistä lasta, puoliso, työ tai opiskelu, koti ja koko perheen harrastukset. Silloin on lupa ruikuttaa kiirettä ja sitä kun ei ole omaa aikaa.

Inhoan tuota sanaa. Koska elämä on.

Se on ehkä itsekkäämpää sinkulla ja pariskunnalla. Sitten tulee epäitsekkäämpi aikakausi kun on ne lapset ja lemmikkieläimet jaloissa pyörimässä. Aika aikaa kutakin, sanoi vanha kansa. Ja viisaasti sanoikin, koska eipä mene kauankaan kun nuorimmainen on täysi-ikäinen ja taas on aika astua itsekkäämmille apajille. En puhuisi mistään ruuhkista missään kohtaa, vaan erilaisista elämänvaiheista. Kaikista niistä voi repiä irti niiden parhaat puolet sen sijaan että julistaa somessa kurjuuttaan.

Ja vielä vähän perspektiiviä.

80 vuotta sitten monet suomalaiset asuivat korpimökeissä. Lasten koulumatka saattoi olla viisi kilometriä suuntaansa. Se taitettiin kävellen säällä kuin säällä. Ei silloin ollut aurattuja katuja, katuvaloja, coretex-kenkiä tai tuultapitäviä takkeja. Koulumatka taivallettiin talviaikaan pimeässä. Lumikinokset olivat kuulemma korkeampia kuin pikkukoululaiset. Saappaat olivat monta numeroa liian isot. Sisään sullottiin niin monet villasukat että kengät pysyisivät jalassa. Eivät ne silti pysyneet. Juuttuivat hankeen tuon tuosta. Ja jos oli oikein kylmä, päästiin lämmittelemään matkan varrella olleeseen taloon. Ja taas jatkui koulumatka. Läksyjentekoon ei vetäydytty omaan huoneeseen, koska semmoisesta ei oltu kuultukaan, vaan ne tehtiin perheen iltatoimien lomassa samassa tuvassa missä hääri muukin suku.

Toki aika on monella tapaa erilainen nyt kuin silloin. Hyvässä ja pahassa. Ennen ehkä osattiin keksittyä olosuhteiden pakostakin siihen mitä on kun nykyisin kimpoillaan sinne mitä pitäisi olla.

Muistettaisiinko kuitenkin olla läsnä tässä ainutkertaisessa hetkessä mikä meillä on juuri nyt.

Estrogeeniä ihon kautta?

Helsingin Sanomien Minä väitän-sarjassa paneudutaan 29.7.2019 vaihdevuosiin. Asiantuntijana on naistentautien erikoislääkäri Maija Kajan. Tämä aihe on vaiettu tai ainakin hyvin vähäsanaisesti avattu meille maijameikäläisille.

Kun nelikymppinen valittaa lääkärissä uniongelmia tai ahdistuneisuutta, harvoin ymmärretään että ongelmat voivat johtua jo silloin estrogeenitason laskusta.  Niinpä lääkkeiksi määrätään estrogeenin sijaan uni-ja masennuslääkkeitä.

Vaihdevuosioireina kuumat aallot ja huonot hermot ovat varmasti ne tunnetummat. Muista ei juuri puhutakaan. Tiesitkö, että erilaiset lihas-ja nivelkivut kuuluvat niihin myös. Estrogeenin vähyys kun aiheuttaa tulehdusreaktioita moniin kudoksiin. Myös niveliin ja lihaksiin. Nämä kivut diagnosoidaan usein alkavaksi nivelrikoksi ja avuksi määrätään lääkitys siihen. Myös tiheävirtsaisuus ja muut rakon oireet ovat seurausta estrogeenin vähyyden aiheuttamista tulehduksista.

Maija Kajan kertoo, että vaihdevuosien hormonikorvaushoidon ylärajana pidetään kahta tai kolmea milligrammaa vaikuttavaa ainetta eli estradiolia päivässä. Tutkimuksissa ei löydy mitään lääketieteellistä perustetta sille ettei tätä rajaa voisi ylittää. Hän suositteleekin aloittamaan mahdollisimman pienellä annoksella. Mutta jos oireet eivät helpota, voi verikokeella todeta mitä mieltä aivolisäke on estrogeenin tasosta. Tämän perusteella annosta voi sitten nostaakin. Esimerkiksi lapsettomuudesta kärsivillä ja sukupuolensa korjanneilla käytetään suuria estrogeenimääriä, mutta joistakin syystä vaihdevuosien kohdalla ei.

On tutkittu, että lisäestrogeenin käyttö pienentää sydäninfarktin, sepelvaltimotaudin, osteoporoosin ja diabeteksen riskiä. Maija Kajanin mukaan nämä positiiviset hyödyt tulevat esille vasta kun estrogeenin määrä on itselle riittävä.

Sekä lääkärit että potilaat pelkäävät pitkää hormonikorvaushoitoa ja suurempien estrogeeniannosten käyttämistä. Suurin syy pelkoon on kasvanut rintasyöpäriski. Hormonikorvaushoitoa käyttävät saavatkin muita useammin rintasyöpädiagnoosin, mutta myös hoitotulokset ovat parempia. Rintasyöpään kuolemisen riski ei heillä siksi kasva. Kannattaa muistaa että esimerkiksi lihavuus, liikkumattomuus, tupakoiminen ja runsas alkoholinkäyttö ovat suurempia rintasyövän riskitekijöitä kuin hormonikorvaushoito.

Tutkimusten mukaan naiselle luonnollisen estrogeenihoidon käyttäminen ihon kautta ei lisää riskejä syvään laskimotukokseen, keuhkoveritulppaan tai aivoinfarktiin. Nämäkin sairaudet on rinnastettu hormonikorvaushoitoon ja niitä pelätään siis suotta.

Tiedän, että tästäkin asiasta ollaan montaa mieltä. Nämä olivat siis Maija Kajanin väitteitä - itselleni ne antoivat paljon lisätietoa.

Hopearanta tarjoaa luksusta vanhuksille

Kun 10 vuotta sitten lähdin opiskelemaan lähihoitajaksi, haaveilin palvelutalon perustamisesta. Halusin tarjota vanhuksille luksusta. Kotoisat omat huoneet. Tyylikkäät yhteiset tilat. Inspiroivan pihapiirin. Lumoavat maisemat. Herkkuruokaa ja -juomaa. Leppoisaa seuraa. Pientä puuhaa ja nautinnollista oleilua. Elämän tähtihetkiä siis.

En sitten palvelutaloa monestakaan syystä perustanut, mutta Savonlinnassa sijaitseva Hopearannan palvelutalo on kuin todeksi muuttunut haaveeni. Se huokuu ylellisyyttä ja välittämistä. Se sijaitsee Savonlinnassa paraatipaikalla. Näkymät siintävät suoraan Olavinlinnaan ja sitä ympäröivään Kyrönsalmeen. Tämä on varmasti yksi Suomen upeimmista ja tunnetuimmista maisemista.

Hopearannan palvelutalo on 55-paikkainen täyden palvelun asumisyksikkö. Se on luotettava, turvallinen, paikallinen ja suomalainen yritys tarjoten korkeatasoisia ja laadukkaita hoiva- ja hoitopalveluita. Osa asukkaista on muistisairaita ja osa parempikuntoisia.

Hopearannassa jokainen ihminen kohdataan aidosti. Hoitajien tärkein työkalu on läsnäolo. Asukkaita kuunnellaan ja heidän vierelleen pysähdytään. Osana voimavaralähtöistä tapaa tehdä työtä on sekin, että kahden hoitajan autettava rouva avustetaan pyörätuolista oikealle tuolille ruokasalin pöydän ääreen nauttimaan ateriastaan muiden seuraan. 

Sisätiloissa on panostettu kauniiseen valaistukseen sekä hienostuneisiin ja rauhallisiin väreihin. Siisteys, aidot viherkasvit ja kukkakimput tai luonnosta kerätyt kasvit lisäävät viihtyisyyttä. Kauniilla pihalla nautitaan kaikkina vuodenaikoina grillaillen, juoden päiväkahveja, pelaillen erilaisia pelejä tai vain kuunnellen linnunlaulua ja ihaillen Olavinlinnan silhuettia.

Aidosta välittämisestä kertoo sekin, että kaikki ateriat valmistetaan palvelutalon omassa keittiössä. Runsas aamupala aloittaa päivän, vaihtelevasta buffetpöydästä löytyvät lounas, päiväkahvit ja päivällinen. Iltapalaa rauhoitutaan nauttimaan omiin koteihin. Myös asukkaat pääsevät osallistumaan vaikkapa sämpylätalkoisiin.

Jokaisella asukkaalla on oma huoneisto. Se on omilla rakkailla huonekaluilla, valokuvilla ja muilla tärkeillä tavaraoilla sisustettu oma koti. Sinne voi  kutsua niin yö-, kahvi- kuin lounasvieraita aina  niin halutessaan. Omille ystävilleen ja tuttavilleen voi järjestää esimerkiksi syntymäpäiväjuhlat yhteisissä oleskelutiloissa.

Hopearannassa on paljon aktiviteetteja; siellä voi osallistua ohjattuun liikuntaan, muistijumppaan, askartelutuokioihin tai yhteislauluhetkiin. Ja kun välillä haluaa olla omissa oloissaan, pääsee lepäilemään oman kodin rauhaan. Voi surffailla netissä. Lähteä kävelyretkelle Olavinlinnan maisemiin tai Savonlinnan torille. Hyvinvointiosastolla on mahdollisuus  rentoutua porealtaassa, jalkahoidossa, saunan leppoisissa löylyissä tai hierontatuolissa. 

Paitsi että Hopearannan palvelutalo arvostaa asukkaitaan, niin se tekee myös henkilökunnalleen. Henkilökunnan osaamiseen panostetaan. Kaikki ovat käyneet Tunteva-ja saattohoitokoulutuksen ja heillä on voimavaralähtöinen tapa tehdä työtä. He kaikki myös osallistuvat arjen suunnitteluun saaden näin työhönsä niin vapautta kuin vastuuta. Eipä siis ihme, että työssä viihdytään ja henkilökunnan vaihtuvuus on hyvin pientä.

Suosittelen lukemaan lisää ihanasta Savonlinnan Hopearannasta internetsivuilta http://hopearanta.fi/ ja Facebookista mistä ylläolevat, elämänmakuiset kuvatkin ovat peräisin https://www.facebook.com/hopearannanpalvelutalo/

Sekaan lorautetaan vähän kermaa

Yle.fi uutisoi 9.7.2019 iäkkäiden vajaaravitsemuksesta. Uutisessa kerrottiin että se on yleistä sairaaloissa ja ympärivuorokautisessa hoidossa, mutta myös kotihoidossa.

Itselläni on eniten kokoemusta kotihoidosta ja voin kertoa että ongelmia ravitsemuksen kanssa kyllä on. Syyt siihen ovat moninaisia.

On muistisairaita, jotka kieltäytyvät syömästä. Vaikka olisi miten herkullista ruokaa tarjolla, he kertovat juuri syöneensä eivätkä nyt suostu syömään. He saattavat heittää tarjolle jätetyn annoksen roskikseen tai vessanpönttöön. Ja kun heillä on kuitenkin itsemäärämisoikeus, ei ruokailuun voi pakottaa. Useat täyttävät vatsansa leivällä. Syövät sitä käyntien väliset ajat eivätkä ole sitten nälkäisiä kun olisi lämpimän ruoan aika.

On onneksi niitäkin, jotka kiitollisin mielin syövät tarjotun aterian. Kuvassa oleva lämminsavulohisalaatti on valmistettu iltapalaksi rouvalle, joka kertoo olevansa kaikkiruokainen. Hänelle onkin ilo tarjota runsas aamupala, terveellinen lounas, maukas päivällinen ja hyvän mielen iltapalakin vielä. Kaikki maistuu mainiosti. Joka päivä.

Mutta kun ruokahalu yht´äkkiä katoaa, mietitään onko taustalla joku uusi sairaus. Johtuuko se lääkkeistä. Onko hankaluuksia purra tai niellä. Onko suu liian kuiva. Voiko olla vaikeuksia ruokailuvälineiden käytössä. Painaako joku asia mieltä. Sattuuko johonkin.

Suurinta osaa kotihoidon asiakkaista autetaan kauppakäynneissä ja ravitsemuksen suunnittelussa sekä ruoan lämmittämisessä ja esille laittamisessa. Silloin kiinnitetään huomiota myös estetiikkaan. Kaunis kattaus kun lisää kummasti ruokahalua. Moni toivoisi ruokailuseuraa. Silloin tarjotaan päiväkeskusmahdollisuutta tai yhteisruokailua vaikkapa lounasravintolassa mikäli vointi sen sallii.

Jos ruokamäärät käyvät kaikesta huolimatta pieniksi, on niistä linnunannoksista saatava kuitenkin ravinteita ja energiaa. Siinä auttavat lisätty proteiini, kerma, voi ja öljyt. Tällöin ruoasta tulee ravintoarvoiltaan rikkaampaa.

Melkoista taiteilua siis tämä iäkkäiden ravitsemus. Monilta kun katoavat niin janon- kuin näläntunne, joten muistuttajia ja tarjoajia tarvitaan joka päiväiseksi avuksi.

Nyt on kiitollisen katsauksen aika

Toukokuussa 2017 kirjoitin ensimmäisen blogitekstini

Sen piti odottaa ylhäisessä yksinäisyydessään ja visusti salaisena puolitoista vuotta. Vasta silloin olin valmis jatkamaan ja tekemään blogistani julkisen. Silloin se sai myös nimensä ja aihealueetkin hahmottuivat. Näppäimistö alkoi rallattaa erilaisia tekstejä. Blogista tuli minulle kanava purkaa ajatuksiani ja esitellä ideoitani.

Nautin juuri niin paljon kuin olin kuvitellutkin nauttivani. Olin valmis tekemään tavoitteet. Niitä kohden lähdin etenemään määrätietoisesti askel askeleelta.

Matkalla kohti kaupallista blogia uutena asiana astuivat kuvaan yhteistyökumppanit. Niiden aika tuli keväällä ja kesällä 2019. Valitsin tuttavieni yrityksiä, joille tarjosin veloituksetta mahdollisuutta lähteä yhteistyöhön. Kirjoittaisin niistä jutun ja ne jakaisivat sitä omissa some-kanavissaan. Kuinka ollakaan, lähes kaikki suostuivat tähän. Pääsin kirjoittamaan. Pääsin jakamaan. Tämä oli tärkeä etappi! Kiitos ja syvä kumarrus: Densclothing, Hyvän Olon Piste, Cocodens, Villa Amy, Hieronta Hyvärinen, Automies, Carisman Terveys ja Hoiva, Perttulan tila, Kosmetologipalvelu Anna-Maria sekä Vilma ja Kalle. Huhti-heinäkuussa 2019 on julkaistu kirjoitukset näistä mahtavista ja upeista toimijoista. Kävijämäärät rikkoivat ensimmäistä kertaa satasen rajapyykin.

Seuraavaa etappi oli yhteydenotto ennestään vieraisiin toimijoihin, jolloin  rahakin jo liikkuisi. Olin miettinyt näitä yrityksiä pitkään. Niiden piti puhutella minua. Niiden ajatusten mätsätä minun ajatusteni kanssa. Tein niistä listoja. Kirjoitin useaan otteeseen sähköpostiviestin, millä niitä lähestyisin. Tein niille pilottitarjouksen. Nyt jännitti! Niin paljon, että olisiko viesti ensimmäisille viidelle yritykselle jäänyt kokonaan laittamatta ilman valmentajakollegani, Katin, potkua persuuksilleni. Hän sanoi kylmän viileästi, että tee se koska kaikki on jo valmiina sitä varten. Minä, entinen markkinointi- ja myyntihai viimeistelin ehkä sadannen kerran sähköpostiviestin ja sormi täristen painoin lähetä-nappulaa. Viisi ensimmäistä yritystä sai pilottikutsunsa. Apua!

Mutta helpotuksen huokaus! Kaikki vastasivat viestiini ja vieläpä melko nopeasti. Enkä se sähköpostiviestini oli ihan hyvä. Kai siitä välittyi innostukseni ja se, että halusin juuri heidät yhteistyökumppaneikseni. Kaksi kiitti kauniisti, mutta nyt ei ollut sopiva hetki yhteistyöhön. Kolmen kanssa kumppanuus käynnistyi. En voisi olla kiitollisempi. Ensimmäinen juttu on jo kirjoitettu ja julkaistu. Kaksi seuraavaa ovat melkein valmiina odottamassa julkaisua. Kaikille teille kolmelle maailman suurin kiitos! Nyt lukijamäärät lähentelevät jo kolmeasataa.

Eräs yhteistyökumppanini sanoi kutakuinkin näin: "Uskon ja toivon että blogisi saa siivet ja kaartaa vielä korkealle." Tähän uskon minäkin. Ja kunhan tästä alkuhuumasta selviän, olen yhteydessä taas seuraaviin kumppanikandidaatteihin. Toki semmoiseksi saa ilmoittautuakin.

Blogini löytyy nyt myös Bloggerin blogit.fi - sivuilta Mene ihmeessä seuraamaan!

Ainutkertaisia kohtaamisia

Miten hienoja ovatkaan jotkut kohtaamiset ihmisten kanssa! Nämä kolme tapahtuivat saman päivän aikana muutaman tunnin sisällä. Ne kaikki koskettivat. Ja koskettavat edelleen.  Jäin miettimään, olinko itse tänään tavallista vastaanottavaisempi? Avoimemmin mielin? Pyysinkö näitä kohtaamisia? Vai tulivatko ne ihan sattumalta. Tavallisena torstaipäivänä.

Juttutuokio kahdeksankymppisen rouvan kanssa. Jutellaan kielitaidosta. Harmittelen, miten vaikeita monet kieliopit ovatkaan. Ne melkein estävät puhumisen. Hän huikkaa että mitä sinä niistä. Puhut vaan! Niin hänkin tekee. Niinpä niin, suomalainen vaikenee monella kielellä. Mutta mitäpä jos tästä eteen päin olisinkin taas rohkeampi? Muistaisin tuon rohkaisevan puhut vaan - kannustuksen.

Tapaan ihmisen ensimmäistä kertaa. Juttelen hänen kanssaan ja ihmettelen, miten toinen voi puhua sanasta sanaan juuri sitä mitä itsekin ajattelen. Miten voikin olla ihmisiä, joilla on samat ajatukset ja sanat kuin itsellä? Kuinka arvokasta onkaan, että semmoisia saa kohdata. Miten hienoa, jos siitä syntyy jotakin enemmän.

Nuori mies katsoo kaupan kassalla suoraan silmiin ja hymyilee. Heti perään toinen nuori mies pitää ovea auki, kun omissa käsissä on kolme painavaa kauppakassia. Hänenkin silmänsä tuikkivat kauniisti kun hän vastaa iloisena kiitokseeni. Näistä kohtaamisista jää leijumaan pitkäksi aikaa letkeä tunne.

Miten upean ainutkertaisia kohtaamisia!

Tupahoiva - muistisairaan iloinen koti

Vanhustyötä koskien puhutaan paljon, mutta ei toimita. Suunnitellaan vielä enemmän, mutta ei toteuteta. Valitetaan ja päivitellään kiirettä ja kurjuutta. Mutta kuinka ollakaan, houkutteleva vanhustyökin on vain tahdon asia. Tervetuloa tutustumaan toisenlaiseen maailmaan. Tupahoivan tapaan toimia. En tiedä toista tämänlaista palvelutaloa.

Sastamalassa sijaitseva, Auli Härkälän johtama Tupahoiva on ollut koti muistisairaille jo vuodesta 1992. Jokainen asukas on oman elämänsä päähenkilö ja jokaisen tarina on tärkeä.  Toiminta lähtee asukkaiden tarpeista ja toiveista. Päivärytmi seuraa asukkaiden rytmiä - turhia rutiineja vältetään. Tupahoivassa uskotaan että aktiivisuus tuo virkeyttä ja auttaa osaltaan muistisairaan arkea. 

Piha-alueella on terapiapuutarha, missä on keinuja ja istuinryhmiä. Puutarha on suunniteltu alusta pitäen muistisairaiden tarpeet ja kaikki aistit huomioiden. Puutarhaa ympäröi aita, mikä tuo turvaa ja mahdollistaa vapaan liikkumisen puutarhassa.  

Tapoja liikkua on niin monta kuin on ihmisiä. Tupahoivalaiset  kävelevät, juoksevat, jumppaavat, tanssivat, uivat ja marjastavat. Myös rappukävely on oivaa hyötyliikuntaa.

Tupahoiva on turvallinen ja esteettinen koti. Jokaisen oma huone on sisustettu henkilökohtaisilla tavaroilla ja niissä on omat WC- ja suihkutilat. Yhteisiä tiloja ovat olohuone, ruokailutila, keittiö sekä sauna. Yhteisessä olohuoneessa viihdytään ja se on koko kodin sydän.

Tupahoivan arjessa musiikki on ollut aina vahvasti läsnä. Laulu auttaa asukkaiden hoitotilanteissa ja liikkeelle lähdössä. Se vie ajatukset myönteisiin asioihin ja sen avulla matkataan tuttuihin tunnelmiin. Olohuoneen flyygelin äärellä muistisairaan sormet tapailevat tuttuja säveliä ja päiväkonserteista pääsevät nauttimaan kaikki. Tanssiaskeleita voidaan ottaa koska vaan. Laulu ja musiikki tuovat hyvän mielen.

Tupahoivan oma emäntä valmistaa maukasta kotiruokaa niin vuodenaikoja kuin satokalenteria hyödyntäen ja paikallisten yrittäjien tuotteita käyttäen. Asukkaat osallistuvat halutessaan ruoan valmistukseen salaatteja pilkkomalla ja vaikkapa perunoita kuorimalla. Kaikkien mieliruuat on huomioitu ruokalistan suunnittelussa. Kattauksiin kiinnitetään erityistä huomioita. Visuaalisuudella kun on tärkeä vaikutus arjen piristäjänä. Koko Tupahoivan väki ruokailee yhdessä hoitajat mukaan lukien. Pullantuoksu leijuu ilmassa lähes päivittäin. Niin syntymäpäivät kuin nimipäivät juhlitaan yhdessä, myös omaisten kanssa voi järjestää omia juhlia ja kekkereitä.

"Tarina. Jokainen ihminen, joka on luonut yhteyden Tupahoivaan, kuljettaa mukanaan tarinaa. Tarinaa ainutlaatuisesta tapahtumasarjasta, joka muodostuu kohtaamisista, lähdöistä, paluun hetkistä, ihmisistä ja tunnelmista sekä lukuisista pienistä, näkymättömistäkin yksityiskohdista. Se tarina voi olla lyhyt tai pitkä, mutta se on."

En ihmettele yhtään että elämästä Tupahoivassa nauttivat niin asukkaat kuin henkilökunta sekä läheiset ja muut vierailijat. Itsekin lumouduin täysin kun katselin elämänmakuisia ja hyväntuulisia kuvia Tupahoivan internetsivuilta: https://tupahoiva.com/ ja Facebookista: https://www.facebook.com/Tupahoiva/ Tekstin lomaan niistä mahtui vain hyppysellinen - kannattaa käydä fiilistelemässä ne kaikki!