Hän täyttää seuraavaksi 95-vuotta. Asuu yksin ajattoman tyylikkäästi sisustetussa kodissaan aivan kaupungin ytimessä. Hänen kotinsa ikkunoista jään aina lumoutuneena ihailemaan kaupungin silhuettia.
Hän on positiivinen ja vitsikäs. Hänellä riittää paljon tarinoita menneisyydestään. Viime aikoina häntä on harmittanut kun ystävät ovat kuolleet tai ovat niin huonossa kunnossa ettei heistä ole enää seuraa. Myös omat kolotukset ja liikkumisen vaikeus harmittavat. Hän kertoo tekevänsä kuolinsiivousta. On käynyt läpi valokuviaan ja tavaroitaan. Esittelee aarteitaan meille hoitajillekin. Tänään sain nähdä hänen äitinsä alushousut ja alushameen. Helmassa ja lahkeissa oli käsin virkattu kaunis pitsireunus. Housut olivat haaroista avonaiset jotta tarpeilla oli helpompi käydä pitkä hame päällä. Oi niitä aikoja!
Hän harmitteli kun hänen tavaransa ovat aina hukassa, mutta totesi samaan hengenvetoon että eipä se haittaa. Onpahan sitten joka kerta palkintona löytämisen riemu. Runoja hän on minulle lausunut ja kummitustarinoita kertonut, mutta en muista niistä nyt ainuttakaan. Muistan vain, miten lumoutuneena olen niitä kuunnellut.
Tänään, aurinkoisena ja lämpöisenä päivänä, olin lähdössä pois hänen luotaan. Hän sanoi että jää vielä. Sanoin että niin mielelläni jäisin. Mentäisi parvekkeelle paistattelemaan päivää ja nautittaisi elämästä. Haluaisitko ihan oikeasti jäädä, hän vielä kysyi. Haluaisin, mutta en valitettavasti voi kun työt vielä kutsuvat. Meille molemmille tuli hyvä mieli kun vain mietimme miten kiva olisi jatkaa yhteistä hetkeä. Miten leppoisaa meillä olisi kun juteltaisiin, naposteltaisiin herkkuja ja vain oltaisiin kiireettömästi yhdessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti