23.8.2026

Tervetuloa mukaan kiertävän perhehoitajan työviikkoon

Tällä hetkellä teen kiertävän perhehoitajan työtä kolmena päivänä viikossa. Toki suunnittelutöitä, kirjauksia ja yhteydenottoja teen muulloinkin, mutta sitä työtä mistä minulle maksetaan palkkiota teen tiistaista torstaihin. Jokaisena päivänä käyn kahdessa asiakasperheessä. Kerron nyt, mitä päivät pitävät sisällään. Jätän kertomatta asiakkaiden iän ja sukupuolen, jotta henkilöllisyys ei vaan paljastu.

Tervetuloa mukaan tiistain kierrokselle!

Kello 9 autoni karauttaa ensimmäisen asiakkaan pihamaalle. Heillä käy aamuisin myös kotihoito, joten hoitaja on jo käynyt ennen kuin menen, on paikalla tai tulee pian. Kun kotihoidon käynti on ohi, mietimme asiakkaan ja hänen omaishoitajana toimivan puolisonsa kanssa, mitä tänään tehtäisiin. Mielestäni on tärkeää, että tämä viisituntinen palvelee asiakkaita niin hyvin kuin mahdollista -  niin omashoitajaa kuin hoidettavaa.

Jos päätämme leipoa ja laittaa yhdessä ruokaa, tarkastamme löytyykö ainekset kotoa. Jos ei, käymme yhdessä kaupassa. Silloin tällöin kuskaan heitä hiustenleikkuuseen tai terveyskeskukseen. Joskus piipahdamme kirpputorilla. Seuraavaksi me kokkaamme, syömme tai juomme kahvit. Perhehoitajallehan ei tarvitse tarjota mitään ja omat eväät ovatkin aina mukanani ensi käynnillä. Tähän saakka asiakkaani ovat kuitenkin kokeneet kunnia-asiana sen, että syödään yhdessä. Ruokakin maistuu kuulemma silloin paremmalta. Sitten jääkin vielä aikaa pienelle kävelylenkille ja jo perinteeksi muodostuneelle tuolitanssille.

Kello 14 kiiruhdan toisen asiakkaan luokse. Siellä omaishoitajapuoliso on yleensä jo lähtökuopissa joutuakseen omille asioilleen. Hoidettavan kanssa vietämme kolme tuntia, jolloin käymme kävelyllä, juomme päiväkahvit ja juttelemme. Joskus saatamme katsoa hetken televisiota, mutta kortinpeluu on se meidän juttu! Vaikka muistisairaus vaivaa, tämä vanha taito on hyvin hallussa ja voitto tulee harvemmin minulle.

Keskiviikkona homma jatkuu

Keskiviikon asiakkaat asuvat kävelymatkan päässä kotoani. On luksusta, kun saan mennä jalkaisin työmatkani. Ensimmäisen asiakkaan, joka on kotihoidon, ei omaishoidon asiakas, kanssa vietämme viisi tuntia. Vaihdamme kuulumiset, minkä jälkeen siirrymme pihahommiin. Aika siellä vierähtää kuin varkain. Tulee hyvä mieli, kun näkee kättensä jäljen ja saa hengittää raitista ulkoilmaa. Laitamme yhdessä ruoan, syömme ja mietimme mitä seuraavalla kerralla kokkaisimme. Talviaikaan aiomme ottaa ohjelmistoon ulkotöiden sijaan tuolijumppaa sekä kaappien järjestelyä, mutta ihan vielä ei ole sen aika.

Toisen asiakkaan luona vierähtää kolme tuntia pikaisesti kaupassa käyden, leipoen, päiväkahvitellen ja jutellen. Ehkä pesaisen koneellisen pyykkiä ja ripustan ne kuivumaan. Omaishoitaja on yleensä koko ajan omilla menoillaan.

Torstai on toivoa täynnä

Pikkupalaveri omaishoitajan ja hoidettavan kanssa aloittaa tämän käynnin. He ovat miettineet päivän tekemiset ja kertovat niistä minulle. Samalla päivitämme viikon tapahtumat. Puoliso lähtee hoitamaan asioitaan ja me säntäämme pitkähkölle rollaattorilenkille. Välillä kävellään, välillä huilaillaan. Kotona valmistamme yhdessä ruoan sekä jälkiruoan. Täytämme kirjaa, minne kirjoitan isovanhemman muistoja menneiltä vuosilta sekä järjestelemme perheen valokuvia. Viisi tuntia hurahtaa hurjaa vauhtia.

Toisen asiakkaan puoliso lähtee myös kotoa pois ja me jäämme juttelemaan ja suunnittelemaan tulevaa. Käymme ulkoilemassa taloyhtiön pihamaalla, missä kuulemme muidenkin ikäihmisten ajatuksia. Kotona tuolijumppaamme ja mietimme, mitä kaikkea kivaa tullaankaan vielä tekemään yhdessä.

Vain muutos on pysyvää

Yllä olevista asiakkaista vain kaksi oli asiakkainani keväällä. Yksi palasi vajaan vuoden sairaalassaolonsa jälkeen ja kolmen kanssa aloitettiin yhteistyö heinäkuussa. 

Huomaan, että vaihtuvuus on suurta. Huomaan senkin, miten nopeasti niin omaishoitajiin kuin hoidettaviin tutustuu, jopa kiintyy ja heistä tulee niin tärkeitä ihmisiä.



8.8.2026

Evoluutio rakensi vanhemmista naisista yhteisöjen sitkeitä tukipylväitä

Minun molemmat isovanhempani ovat olleet maatilallisia. Heillä oli peltoa, missä viljeltiin viljoja. Heillä oli peruna- ja kasvimaat, mistä saatiin satoa. Heillä oli lehmiä, mitkä antoivat maitoa. Työhevoset, kanat ja possut temmelsivät pihapiirissä. Lapset auttoivat töissä niin sisällä kuin ulkona. Mummot heijasivat pienimpiä sylissään. Vielä viitisenkymmentä vuotta sitten tämä taisi olla yleinen elämäntapa. Sitten kukaan ei jäänytkään enää jatkamaan töitä tilalla. Muutettiin kaupunkiin. Pellot pantiin pakettiin. Nyt maaseudut autioituvat. Talot rapistuvat. Heinä valtaa pihamaat. Tämä kuulostaa surulliselta, niin kuin myös alla oleva suora lainaus Karariina Sourin Facebook-sivuilta 9.7.2026. Miksi yhteiskunta kannustaa tähän?


Tehokkuus ja tuottavuus uuvuttavat


"Nykypäivän urbaani elämäntapa iskee todella kovaa myös naisten testosteronitasoihin, ja aiheuttaa isoäitien uupumista. Lihasmassa ja dynaaminen touhukkuus katoavat aivosumun ja väsymyksen lisääntyessä. Naiset kuitenkin elävät yhä miehiä pidempään, mutta he ovat samalla miehiä sairaampia. Kuusikymppiset naiset ovat usein vielä työelämässä, mutta samalla pitäisi hoitaa etäällä asuvia lapsenlapsia ja toisaalla elävää ikääntynyttä, usein muistisairasta äitiä. Yhtälö on mahdoton. Evoluutio rakensi vanhemmista naisista yhteisöjen sitkeitä tukipylväitä, mutta nämä pylväät ovat nykymenossa pitkälti sortuneet. Samaa tapahtuu tytöillä ja ydinperheiden äideillä. Biologinen suojamekanismi ei enää riitä kattamaan nykymaailman synnyttämää valtavaa energiankulutusta. Tehokkuutta ja tuottavuutta priorisoiva elämäntapa johtaa solutason uupumukseen.

Yhteisöllisyys, luontoyhteys ja pientilat kunniaan


Naisten erityislaadun ymmärtävä tasa-arvoajattelu ottaa huomioon ihmiselle lajityypillisen elämän kriittisen merkityksen. Se ymmärtää, miten keskeinen arvo on maaseudun yhteisöllisellä elämällä ja arjen luontoyhteyden palauttamisella. Uudistava, ekologinen maatalous pientiloilla on ihmislajin selviämisen elinehto. On korkea aika haastaa urbaaniin koneistoon sidottu, markkina- ja suorituskeskeinen käsitys tasa-arvosta ja feminismistä. Emme voi sivuuttaa evoluutiobiologiaa ja sitä, että naiset ja miehet operoivat jo solutasolla toisistaan poikkeavasti. Me pyrimme häivyttämään sukupuolten välisen eron, vaikka meidän tulee päin vastoin kiireesti huomioida ja ymmärtää juuri esiin nostamani biologiset erot. 


Nykyinen elämäntapa kuluttaa naiset loppuun yhä kiihtyvällä tahdilla. Asiaan on suhtauduttava vakavasti. Meidän naisten on aika vaatia biologista turvaa kemikaalikuormalta, sekä oikeutta hermostoa rauhoittavaan luontoyhteyteen ja yhteisölliseen tukeen.


Arvostetaan vanhoja, viisaita naisia


On myös ymmärrettävä mikä valtava potentiaali on vanhemmissa naisissa, ja että tätä voimavaraa ei saada käyttöön tehostamis- ja keskittämispolitiikalla, vaan kääntämällä suunta poispäin yksinäisestä selviytymistaistelusta, jota suomalaiset käyvät ympäri maan, niin näivetetyllä maaseudulla kuin persoonattomissa kasvukeskuksissa, ikään ja sukupuoleen katsomatta."





Tervetuloa mukaan kiertävän perhehoitajan työviikkoon

Tällä hetkellä teen kiertävän perhehoitajan työtä kolmena päivänä viikossa. Toki suunnittelutöitä, kirjauksia ja yhteydenottoja teen muulloi...