Istuimme keittiönpöydän äärellä. Hän oli juuri saanut iltapäivälääkkeensä ja olin asetellut päivällisen valmiiksi lautaselle jääkaappiin. Hän lämmittää sen sitten vähän ajan kuluttua. Meille jäi hetki pienelle juttutuokiolle. Totesin, että huomenna onkin Helatorstai. Minkäs takia sitä vietetäänkään, kyseli 87-vuotias. Hyvä kysymys, katsotaanpas mitä Google sanookaan. Kaivoin puhelimen esille, googlasin Helatorstain ja luin monta tarinaa sille. Samaan syssyyn katsoimme myös Helluntain. Oli taas mielenkiintoista virkistää muistia ja oppia uutta. Totesimme yhteen ääneen, että oppia ikä kaikki. Nauroimme tosin heti perään että kuinkahan kauan tämän juuri oppimamme muistamme. Ihan kuin olisimme tämän saman rouvan kanssa tutkineet tätä samaa asiaa vuosi sittenkin. Ainakin Kynttilänpäivä katsottiin talvella ja Tapaninpäivä joulun aikaan.
Pienet, kiireettömät hetket ovat työni luksusta. Kun keskitymme asiakkaan kanssa johonkin yhteiseen, yhteenkuuluvuuden tunne on syvä. Sen tuokion ajan meillä molemmilla on vain se yksi yhteinen juttu. Mitään muuta ei väliimme mahdu. Ja vaikka se muistisairaalta unohtuisi piankin, tuon hetken tunne pysyy. Uskon, että se jättää yhden onnellisen muistijäljen häneen. Lisää luottamusta, turvallisuutta ja onnellisuutta. Minua ne auttavat jaksamaan kun asiakaskäyntien välillä jonotan ruuhkassa, poljen kiireisenä kaasua ja kastun kevätsateessa. Tiedän, että perillä minua odottaa aarre. Asiakas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti