19.11.2019

Mutta mikä on some-Alva?

Minusta tuntuu hienolta olla some-Alva. Ensinnäkin siksi että sain taas yhden hyvän syyn hyödyntää vanhustyön kehittämiseen keskittyvää blogiani. Mutta myös siksi että voin auttaa muita ihmisiä ja päivittää omaa muistitietouttani koulutusten avulla.

Mutta mikä on some-Alva?

Suomen muistiasiantuntijat ry käynnisti vuonna 1998 Alva- eli aluevastaavatoiminnan. Alva-toiminta on muistisairaiden ihmisten hoitotyöstä kiinnostuneille alan ammattilaisille tarkoitettu vapaaehtoinen verkosto, mikä toimii sekä alueellisesti että valtakunnallisesti. Jokainen verkoston jäsen eli Alva toimii yhdistyksen edustajana ja järjestää toimintaa omalla alueellaan. Alva on siis paikallinen yhteyshenkilö johon jokainen tietoa tarvitseva voi olla yhteydessä muistisairauksiin liittyen. 

Ja koska some on yksi tämän päivän vaikuttamisen väylistä, on uutena Alva-ryhmänä nyt myös somettajat. Tämä toiminta on vasta aluillaan ja se tulee kehittymään koko ajan. 

Suomen muistiasiantuntijat ry mainostaa itseään näin: Vaikutamme asenteisiin ja vahvistamme osaamista.  Tarjoamme pienillä teoilla täyttä elämää. Olemme ennakkoluuloton edelläkävijä ja rohkea vaikuttaja. Tavoitteenamme on edistää muistisiraiden ihmisten ja heidän läheistensä elämänlaatua jatkuvasti kehittäen, yhdessä tehden, itsensä haasten, ilolla ja tunteella.  Näihin me uskomme: eettisyys, vapaaehtoisuus, idealismi, asiantuntijuus, yhteistyö ja riippumattomuus.

Suomen muistiasiantuntijat ry on moniammatillinen vapaaehtois- ja asiantuntijajärjestö, joka toimii muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä hyvinvoinn...
youtu.be

Alva-toiminnan lisäksi Suomen Muistiasiantuntijat vaikuttaa, kehittää ja tukee muistiasioissa. Se myös kouluttaa niin yleisiä koulutuksia kuin tilauskoulutuksia sekä julkaisee Memo-lehteä. Internetsivuilta löytyy laaja valikoima erilaisia muistitestejä usealla kielellä, myös linkit elämänlaatutestamentiin ja hoitotahtoon sekä moniin tutkimuksiin ovat siellä.

Kannattaa tutustua lähemmin: http://www.muistiasiantuntijat.fi ja






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Perhehoito osa 6: Lyhytaikainen, päiväaikainen, osapäiväinen - varsinainen termiviidakko

Tervetuloa mukaan sarjan kuudenteen ja viimeiseen osaan, missä kurkataan perhehoitajan luona tapahtuvaan päiväaikaiseen perhehoitoon. Sarjan...