14.7.2019

Viimeinen mutta ei todellakaan vähäisin

Olen esitellyt kevään ja kesän aikana täällä blogissa yhdeksän upeaa toimijaa. 10. mietin pisimpään kun yht´äkkiä tajusin; omat lapseni! Miten he eivät olleet tulleet aikaisemmin mieleeni? Ehkä suunnilleen samasta syystä kun suutarin lapsillakaan ei ole kenkiä.

Vilma valmistui parturi-kampaajaksi kesällä 2018. Hänellä oli jo opiskeluaikana oma NY-yritys, minkä avulla yrittäjyyden kiemurat tulivat jo silloin tutuiksi. Samalla hän sai kasvatettua omaa asiakaskuntaa.


Kun koulu loppui, Vilma päätyi melkein heti kouluttajaksi Studio AK:n. Tämä olikin monella tavalla onnenpotku. Ensinnäkin Vilma sai huomata olevansa huippuhyvä opiskelijoiden ohjaaja. Siinä kun saa käyttää joka hetki tietojensa ja taitojensa lisäksi myös luontevia vuorovaikutustaitoja. Työn monipuolisuutta lisää oma valittu asiakaskunta, jolle pääsee tekemään silloin tällöin tukkataikoja. Niin eivät pääse kädentaidotkaan ruostumaan.





Kun tämä yksi unelma-ammatti oli opiskeltu, halusi Vilma tähdätä kohti toista haavettaan. Halua auttaa lapsia ja nuoria. Niinpä kun monimuoto-opiskelupaikka tammikuussa 2019 avautui, alkoivat työn ohella sosionomin opinnot. Tekemistä riittää ja aikapula vaivaa, mutta suunta on selvä. Ja voin vain kuvitella, miten Vilman luonteenpiirteet; empaattisuus, rauhallisuus, lempeys, periksiantamattomuus, oikeudenmukaisuus ja auttamisen halu siivittävätkään tässä opiskelussa ja tulevaisuudessa tällä uudella uralla eteenpäin. Muutaman vuoden kuluttua hän varmasti yhdistää parturi-kampaajan taitonsa ja sosionomin tietonsa niin huikeaksi paketiksi, että emme osaa vielä kuvitellakaan. Sitä odotellessa!


Kalle opiskelee ammattiopistossa media-alaa. Kolmas ja viimeinen vuosi starttaa ihan kohta. Muusikon ura on kuitenkin unelmista suurin ja sitä kohti edetään kitaran sointu kerrallaan. Taskurahaa Kalle on hankkinut kiinteistönhoito- ja siivoustöillä. Upeaa palautetta on tullut esimerkiksi ruohonleikkuusta, lumitöistä, ikkunanpesusta ja viikkosiivouksesta. Näitä töitä Kalle tekee paitsi kesätyönä, myös opiskelujensa ohessa. Lupaan luotettavan, huolellisen, tarkan, raavaan ja fyysisestä työstä nauttivan työntekijän. Kauttani voi Kallen palveluja tilata!


Ylläolevat Vilman ottamat kuvat ovat peräisin instagramista: @hairbyvilmaeveliina - siellä on paljon muitakin hienoja luomuksia. Vilman opiskeluaikainen blogi löytyy: vilmanhiusjuttuja.blogspot.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Perhehoito osa 6: Lyhytaikainen, päiväaikainen, osapäiväinen - varsinainen termiviidakko

Tervetuloa mukaan sarjan kuudenteen ja viimeiseen osaan, missä kurkataan perhehoitajan luona tapahtuvaan päiväaikaiseen perhehoitoon. Sarjan...