23.7.2020

Toivoin ihmiskunnalle kiitollisuutta, nöyryyttä ja maalaisjärkeä

Toiveeni ei ole toteutunut. Ei sinne päinkään.

Kun maaliskuussa koronavirus levittäytyi Suomeen ja maamme päättäjät tekivät isoja rajoittamispäätöksiä, kansa totteli kuuliaisesti. Kadut hiljenivät, joukkoliikenne tyrehtyi, ravintolat sulkivat ovensa ja tapahtumat peruttiin. Ihmiset kyyhöttivät pesissään. Jopa niin uskollisesti että oma maalaisjärkeni sanoi sen menevän älyttömyyksiin. Sitä pohdinkin täällä kolme kuukautta sitten, huhtikuussa.

Virus saatiin hyvin aisoihin. Rajoituksia höllennettiin ja nyt ne ovat lähestulkoon poistuneet. Mitä tekevät ihmiset? Ovat kuin vasikat kevätlaitumella. Kokoontuvat pienen viltin päällä puistossa, jonottavat vieri vieressä juomia terassilla, laulavat ja nauravat niin että sylki roiskuu. Niin - ja matkustavat ulkomaille ja sieltä palatessaan unohtavat sujuvasti omaehtoisen karanteenin.

Ei koronavirus ole minnekään kadonnut. Ei maailmasta. Eikä Suomesta.

Sinä voit sairastua siihen yhtä hyvin nyt kuin maaliskuussa. Sinä voit tartuttaa oireettomanakin läheisen riskiryhmäläisen.

Sanomalehti Keskisuomalaisessa oli haastateltu lääkäri Jyrki Suikkasta nyt kun Jyväskylässäkin on taas todettu useampi koronavirustartunta. Hän  pitää ehdottoman tärkeänä sitä, että jokainen ottaa vastuun itsestään, kun liikkuvuutta ei enää valtakunnan tasolla rajoiteta. "Yksilönvastuu ontuu eivätkä ihmiset tunnu enää välittävän. Nyt ehdottoman tärkeää olisi jaksaa muistaa pestä käsiä ja pitää etäisyyttä toisiin ihmisiin", Suikkanen muistuttaa.

Näin on!

Jos sitä maalaisjärkeä olisi suotu, olisivat nämä Suikkasen toiveet itsestäänselvyyksiä. Nöyrä kannattaa olla suuren tuntemattoman edessä vieläkin ja kiitollinen siitä että ensimmäinen aalto meni ja toivoa että toinen ei tulisikaan. Mutta sepä taitaakin olla turha toivo tässä itsekkäiden ihmisten maailmassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Perhehoito osa 6: Lyhytaikainen, päiväaikainen, osapäiväinen - varsinainen termiviidakko

Tervetuloa mukaan sarjan kuudenteen ja viimeiseen osaan, missä kurkataan perhehoitajan luona tapahtuvaan päiväaikaiseen perhehoitoon. Sarjan...