Viime viikon torstaina, päivää ennen juhannusta, menin asiakkaamme luokse. Hän sanoi tarvitsevansa apua lakanoiden vetämiseen. Vedimme lakanat. Minua on aina huvittanut miten erilaisia tyylejä siinäkin hommassa on. Jotkut räväyttävät aukinaista lakanaa, toiset taitettua. Joskus neljään osaan taitettua lakanaa ravistellaan, toisinaan vedetään. Moni kääntää viimeisimmän taitoksen toiselle puolelle. Lakana taitellaan tai rullataan. Laitetaan suoraan kaappiin, silitetään tai mankeloidaan. Voi, tapoja on niin monia! Nöyrin ja kiitollisin mielin teen aina juuri niin kuin asiakas on vuosikymmenten ajan tottunut tekemään.
Muistelen samalla hymyssä suin omaa lapsuuttani. Pyykkituvassa oli useampikin lakana kuivunut. Ensin ne vedettiin. Vuorotellen minä tai veljeni olimme vetäjinä äidin kanssa. Kun lakanat rumpsautettiin auki, istui ei- vetovuorossa -ollut alla ja sai vilvoittavan tuulahduksen päälleen. Se nostatti hiuksetkin pystyyn ja nauratti joka kerta. Sitten lakanat mankeloitiin ja käärittiin tiukalle rullalle. Oi sitä puhtaan pyykin turvallista tuoksua.
Mutta arvaapa mitä asiakkaamme teki lakanoiden vedon jälkeen? Mankeloi ne mustalaisen mankelilla. Oli lukenut vinkin joskus vuosikymmeniä sitten Kotiliedestä ja käynyt ostamassa rautakaupasta salaojaputkea. Semmoisen ympärille hän kääri kostutetun lakanan ja jätti sen kuivahtamaan. Sileää jälkeä kuulemma syntyy. Olihan se testattava kotona. Pieni pellavainen liina oli pesun jälkeen ryppyinen. Kostutin sen, kiedoin kotoa löytyneen putken ympärille ja jätin kesätuulen ja auringon kuivattavaksi. Toden totta, juhannusruusut saivat alleen sopivasti sileän liinan. Aion mankeloida muulloinkin tähän tapaan!
PS. Mietimme asiakkaan kanssa onko mustalaisen mankeli sovelias nimitys. Meidän mielestämme on. Eihän se halvenna ketään. Ennemminkin nostaa jalustalle kekseliäät ihmiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti