Menin eilen asiakkaamme luokse iltapäiväkäynnille. Voi miten onnellinen hän olikaan! Parvekkeen ovi oli auki. Ulkoa kantautui linnunlaulu. Kesätuuli heilutti verhoa leppoisasti. Hänen luonaan oli käymässä fysioterapeutti. Asiakkaan ilme oli autuas kun hartioita hierottiin. Edellisenä päivänä oli käynyt kampaaja ja nyt hiukset olivat siistit ja helppohoitoiset. Kesätukka, todettiin yhteen ääneen. Annoin hänelle lääkkeet ja juomista ja laitoin aterian valmiiksi lautaselle. Sen hän muistaa yleensä lämmittää itsenäisesti. Ja jos ei muista niin seuraavalla käynnillä hoitaja sitten sujauttaa sen mikroon. Hän sanoi asioidensa olevan niin hyvin. Hän kertoi olevansa kiitollinen kaikesta avusta mitä saa. Sen turvin hän voi vielä asua omassa kodissaan. Hänen toimintakykynsä on hyvä. Muistisairaus on kuitenkin vienyt lähimuistin. Välillä tulee turvaton ja ahdistunut olo. Sitten parempana hetkenä hän kertoo että kun olo on oikein huono, hän miettii että kohta tulee hoitaja auttamaan. Hänen ei tarvitse yksin huolehtia asioistaan. Kaikki järjestyy.
Minä tulen ikuisesti muistamaan tuon leppoisan iltapäivähetken. Kolme eri-ikäistä naista. Yksi pieni olohuone. Yhteenkuuluvuuden tunne. Kesäpäivä. Kiitollisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti