11.6.2020

Voisin lähteä vanhuksen seuraksi ulkomaille

Lukion jälkeen minun piti matkustaa au pairiksi Englantiin. Perhekin oli jo valmiina odottamassa, mutta ystäväni ei saanutkaan sieltä omaa perhettä. Minäkään en sitten lähtenyt. Olin sen verran arka. Enkä  totta puhuen olisi pystynyt jättämään kaikkia ystäviäni Suomeen.

Kadun sitä nyt. Olen katunut 30 vuotta.

Voisin lähteä vieläkin! En lapsia hoitamaan, mutta vanhuksen seuraksi. Siihen tehtävään minua kerran pyydettiinkin, mutta perhesyistä se ei silloin onnistunut. Tulevaisuudessa kenties onnistuisi. Leikittelen tällä ajatuksella ja se tuntuu hyvältä.

Minussa on aina asunut kaukokaipuu. Olen kaivannut erilaisiin maisemiin. Elänyt täysillä mukana siellä missä olen ollut. Imenyt tunnelman joka solullani osaksi minua. Eri kaupunkien kahvilat ovat lempipaikkojani. Istun niissä tuntitolkulla. Katselen ihmisiä. Kuvittelen heidän tarinoitaan. Kuuntelen puheensorinaa. Haistan elämänmenon. Olen niin läsnä kuin vain olla voin. Nautin, nautin, nautin.

Paitsi tunnelma, myös kieli on tärkeä. Koen hallitsevani hyvin äidinkieleni, suomen. Vieraat kielet sen sijaan eivät ole olleet minulle koskaan helppoja. Olen opiskellut englantia, ruotsia, saksaa ja espanjaa. En koe osaavani mitään niistä erityisen hyvin. Kuitenkin kun olen maassa missä puhutaan näitä kieliä, tulvivat sanat ja sanonnat jostakin alitajunnasta kuin varkain. Hei, osaan sittenkin!

Parhaiten tämä tuli esiin kun asuin Espanjassa kevään vuonna 2012. Opiskelin siellä espanjaa, mutta olin vasta alkeistasolla. Opin tuona aikana ymmärtämään paikallisten puhetta. Tajusin ravintolassa kun minulle selitettiin että keittiö aukeaa vasta vähän ajan kuluttua mutta joitakin ruokia voi tilata kuitenkin jo nyt tai kun talomme talonmies puhui minulle kaasusäiliöstä ja niiden vaihtamisesta. Osasin myös itse kommunikoida paikallisten kanssa. Yksinkertaisesti, mutta kuitenkin.

Tämä kokemukseni tuli elävästi mieleeni kun luin Tarja Roinilan loistavan esseen: https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006531433.html Hän oli opiskellut ranskaa ja espanjaa yliopistossa mutta vasta kun hän asui kyseisissä maissa hän tunsi tulevansa "puhujaksi puhujien joukkoon". Hän sanoi myös hienosti että kun kielelle altistuu, se menee ihon alle ihan vaivihkaa. Tämän koin itsekin ja se tuntui täyttymykseltä.

Kaukokaipuuni ja vieraiden kielten oppimisen kannalta haluaisin asua osittain ulkomailla. Vaikkapa talvikaudella puoli vuotta? Kuulostaa niin hyvältä! Maa voisi vaihdella eri talvina. Miten upeaa olisikaan päästä aistimaan eri kaupunkien ja maiden elämää. Voisin ansaita elantoni kirjoittamalla siellä. Ihan hyvin voisin olla myös vanhuksen avustajana. Vinkkejä otan mielelläni vastaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Perhehoito osa 6: Lyhytaikainen, päiväaikainen, osapäiväinen - varsinainen termiviidakko

Tervetuloa mukaan sarjan kuudenteen ja viimeiseen osaan, missä kurkataan perhehoitajan luona tapahtuvaan päiväaikaiseen perhehoitoon. Sarjan...