13.9.2019

Estrogeeniä ihon kautta?

Helsingin Sanomien Minä väitän-sarjassa paneudutaan 29.7.2019 vaihdevuosiin. Asiantuntijana on naistentautien erikoislääkäri Maija Kajan. Tämä aihe on vaiettu tai ainakin hyvin vähäsanaisesti avattu meille maijameikäläisille.

Kun nelikymppinen valittaa lääkärissä uniongelmia tai ahdistuneisuutta, harvoin ymmärretään että ongelmat voivat johtua jo silloin estrogeenitason laskusta.  Niinpä lääkkeiksi määrätään estrogeenin sijaan uni-ja masennuslääkkeitä.

Vaihdevuosioireina kuumat aallot ja huonot hermot ovat varmasti ne tunnetummat. Muista ei juuri puhutakaan. Tiesitkö, että erilaiset lihas-ja nivelkivut kuuluvat niihin myös. Estrogeenin vähyys kun aiheuttaa tulehdusreaktioita moniin kudoksiin. Myös niveliin ja lihaksiin. Nämä kivut diagnosoidaan usein alkavaksi nivelrikoksi ja avuksi määrätään lääkitys siihen. Myös tiheävirtsaisuus ja muut rakon oireet ovat seurausta estrogeenin vähyyden aiheuttamista tulehduksista.

Maija Kajan kertoo, että vaihdevuosien hormonikorvaushoidon ylärajana pidetään kahta tai kolmea milligrammaa vaikuttavaa ainetta eli estradiolia päivässä. Tutkimuksissa ei löydy mitään lääketieteellistä perustetta sille ettei tätä rajaa voisi ylittää. Hän suositteleekin aloittamaan mahdollisimman pienellä annoksella. Mutta jos oireet eivät helpota, voi verikokeella todeta mitä mieltä aivolisäke on estrogeenin tasosta. Tämän perusteella annosta voi sitten nostaakin. Esimerkiksi lapsettomuudesta kärsivillä ja sukupuolensa korjanneilla käytetään suuria estrogeenimääriä, mutta joistakin syystä vaihdevuosien kohdalla ei.

On tutkittu, että lisäestrogeenin käyttö pienentää sydäninfarktin, sepelvaltimotaudin, osteoporoosin ja diabeteksen riskiä. Maija Kajanin mukaan nämä positiiviset hyödyt tulevat esille vasta kun estrogeenin määrä on itselle riittävä.

Sekä lääkärit että potilaat pelkäävät pitkää hormonikorvaushoitoa ja suurempien estrogeeniannosten käyttämistä. Suurin syy pelkoon on kasvanut rintasyöpäriski. Hormonikorvaushoitoa käyttävät saavatkin muita useammin rintasyöpädiagnoosin, mutta myös hoitotulokset ovat parempia. Rintasyöpään kuolemisen riski ei heillä siksi kasva. Kannattaa muistaa että esimerkiksi lihavuus, liikkumattomuus, tupakoiminen ja runsas alkoholinkäyttö ovat suurempia rintasyövän riskitekijöitä kuin hormonikorvaushoito.

Tutkimusten mukaan naiselle luonnollisen estrogeenihoidon käyttäminen ihon kautta ei lisää riskejä syvään laskimotukokseen, keuhkoveritulppaan tai aivoinfarktiin. Nämäkin sairaudet on rinnastettu hormonikorvaushoitoon ja niitä pelätään siis suotta.

Tiedän, että tästäkin asiasta ollaan montaa mieltä. Nämä olivat siis Maija Kajanin väitteitä - itselleni ne antoivat paljon lisätietoa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Perhehoito osa 6: Lyhytaikainen, päiväaikainen, osapäiväinen - varsinainen termiviidakko

Tervetuloa mukaan sarjan kuudenteen ja viimeiseen osaan, missä kurkataan perhehoitajan luona tapahtuvaan päiväaikaiseen perhehoitoon. Sarjan...