10.9.2019

Sekaan lorautetaan vähän kermaa

Yle.fi uutisoi 9.7.2019 iäkkäiden vajaaravitsemuksesta. Uutisessa kerrottiin että se on yleistä sairaaloissa ja ympärivuorokautisessa hoidossa, mutta myös kotihoidossa.

Itselläni on eniten kokoemusta kotihoidosta ja voin kertoa että ongelmia ravitsemuksen kanssa kyllä on. Syyt siihen ovat moninaisia.

On muistisairaita, jotka kieltäytyvät syömästä. Vaikka olisi miten herkullista ruokaa tarjolla, he kertovat juuri syöneensä eivätkä nyt suostu syömään. He saattavat heittää tarjolle jätetyn annoksen roskikseen tai vessanpönttöön. Ja kun heillä on kuitenkin itsemäärämisoikeus, ei ruokailuun voi pakottaa. Useat täyttävät vatsansa leivällä. Syövät sitä käyntien väliset ajat eivätkä ole sitten nälkäisiä kun olisi lämpimän ruoan aika.

On onneksi niitäkin, jotka kiitollisin mielin syövät tarjotun aterian. Kuvassa oleva lämminsavulohisalaatti on valmistettu iltapalaksi rouvalle, joka kertoo olevansa kaikkiruokainen. Hänelle onkin ilo tarjota runsas aamupala, terveellinen lounas, maukas päivällinen ja hyvän mielen iltapalakin vielä. Kaikki maistuu mainiosti. Joka päivä.

Mutta kun ruokahalu yht´äkkiä katoaa, mietitään onko taustalla joku uusi sairaus. Johtuuko se lääkkeistä. Onko hankaluuksia purra tai niellä. Onko suu liian kuiva. Voiko olla vaikeuksia ruokailuvälineiden käytössä. Painaako joku asia mieltä. Sattuuko johonkin.

Suurinta osaa kotihoidon asiakkaista autetaan kauppakäynneissä ja ravitsemuksen suunnittelussa sekä ruoan lämmittämisessä ja esille laittamisessa. Silloin kiinnitetään huomiota myös estetiikkaan. Kaunis kattaus kun lisää kummasti ruokahalua. Moni toivoisi ruokailuseuraa. Silloin tarjotaan päiväkeskusmahdollisuutta tai yhteisruokailua vaikkapa lounasravintolassa mikäli vointi sen sallii.

Jos ruokamäärät käyvät kaikesta huolimatta pieniksi, on niistä linnunannoksista saatava kuitenkin ravinteita ja energiaa. Siinä auttavat lisätty proteiini, kerma, voi ja öljyt. Tällöin ruoasta tulee ravintoarvoiltaan rikkaampaa.

Melkoista taiteilua siis tämä iäkkäiden ravitsemus. Monilta kun katoavat niin janon- kuin näläntunne, joten muistuttajia ja tarjoajia tarvitaan joka päiväiseksi avuksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Perhehoito osa 6: Lyhytaikainen, päiväaikainen, osapäiväinen - varsinainen termiviidakko

Tervetuloa mukaan sarjan kuudenteen ja viimeiseen osaan, missä kurkataan perhehoitajan luona tapahtuvaan päiväaikaiseen perhehoitoon. Sarjan...