Luottamuksen hymy

Olenpa ollut kirjallisesti vaitonainen. On ollut niin paljon työtä ja opiskelua, että aikani ja varsinkaan energiani ei ole riittänyt luomiseen. Siihen minulle tärkeimpään.

Ja sen kyllä huomaa! Takareidet kiristyvät kiristymistään. Ne ovat jäykemmät kuin koskaan. Tiedän syynkin. Mieli sanoo: Go, go, go! Mutta ei uskalla. Kehokin tulee sen avuksi ja junnaa vastaan. Antaa vapaapäivien aamuille armollista päänsärynpoikasta ja jumittaa hartiat. Myös talousrintamalla on vastoinkäymisiä.

Mitä muuta nämä ovat kuin merkkejä siitä että jotakin tarvitsee tehdä.

Mitä sitten?

No sitä sitten, mistä olen haaveillut.

Enemmän blogin kirjoittamista, vertaistukikirjojen kirjoittamisen aloittamista ja niiden rinnalle valmennuksen suunnittelua.

Mutta toisaalta. Etenen kyllä nytkin suunnitelmani mukaan. Askel askeleelta.

Olenko sittenkin kärsimätön? Haluaisin juosta lujempaa kuin pystyn. Pitäisikö valita jälleen kerran luottamuksen tie? Ottaa se yksi askel kerrallaan ja uskoa olevansa juuri siinä missä pitääkin.

Ja olenhan minä ideoinut ja kirjoittanut. Niitä yhteistyökumppaneiden blogikirjoituksia. Niistä ensimmäinen on jo eetterissä ja toinenkin melkein valmis.

Niin että hätäkö tässä. Jatkan matkaani hitaasti mutta varmasti luottamusta hymyillen.