Terveyden ja hyvinvoinninlaitos on julkaissut 3.1.2019 kahdeksan faktaa vanhuspalvelujen tilasta. Erittäin mielenkiintoista. Aion pureskella niistä jokaista erikseen. Niistä viides herättää toiveikkuuden:
"Ympärivuorokautisessa hoidossa asiakasmäärä laskee ja siksi henkilöstömitoitus paranee. Asiakkaista suurin osa sairastaa pitkälle edennyttä muistisairautta tai tarvitsee palliatiivista ja saattohoitoa. Vanhuspalveluissa määritelty henkilöstön vähimmäismitoitus, 0,5 hoitajaa asiakasta kohden, toteutuu tällä hetkellä 95 prosentissa ympärivuorokautisen hoidon yksiköistä."
Hienoa, että vanhuspalveluissakin jossakin kohtaa asiakasmäärä pienenee ja henkilöstömitoitus paranee. Jos suunnan halutaan jatkossakin olevan laitoksista kotiin päin, niin pitäisikö niihin kotiin vietäviin palveluihin sitten alkaa ihan tosissaan panostaa? Halutaanko kotihoidosta tehdä vetovoimaisempaa?
Saatan olla nyt naiivi ja toistaa itseäni.
Ainakin pääkaupunkiseudulla kotihoidon tila on huono. Hoitajat eivät halua työskennellä siellä. Syitä on monia; kiire, matala palkka, kenties huonot henkilöstöedut, ruuhkaiset ajomatkat ja löytymättömät parkkipaikat. Nämä seikat kun korostuvat räikeämmin, mitä isommasta kaupungista on kysymys. Mutta niillekin voidaan tehdä jotakin, paljonkin, jos vaan tahdotaan.
En nyt ala tässä puimaan ideoitani. Tulen niistä kyllä mielelläni henkilökohtaisesti kertomaan, kuka haluaa ja jaksaa kuunnella.
Kuudennessa mietitään tukitoimia:
"Vanhuspalvelujen työntekijät tarvitsevat elämän loppuvaiheen hoidon toteuttamiseksi enemmän tukea. Valtaosa iäkkäistä asuu elämänsä viimeiset vuodet omassa kodissaan tai kodinomaisessa ympäristössä, kuten palvelutalossa. Toimiva, ympärivuorokautinen lääkärikonsultaatio ja muu palliatiivisen ja saattohoidon tukiverkosto, kuten kotisairaalatoiminta, vaatii vielä kehittämistä monissa maakunnissa."
Herätäänkö tähänkin vasta nyt? Hyvä tietysti, että edes nyt.
Monessa kunnassa on kunnallinen kotisairaala. Joistakin löytyy myös yksityisiä kotisairaaloita. Tässäkin asiassa peräänkuulutan yhteistyötä. Työt eivät varmasti tule loppumaan keneltäkään, vaikka yhteen hiileen puhalletaankin.
Monissa maissa lääkäri tulee kotikäynnille pienemmästäkin syystä, eikä se edes maksa maltaita. Voisiko tätäkin mallia lähteä kopioimaan Suomeen? Kannattaisiko muitakin maailmalla hyväksi havaittuja toimintatapoja tuoda meille?
Koska pyörä on jo keksitty, sitä ei tarvitse suomalaisten jokaisessa maakunnassa keksiä uudelleen.
Kohdat seitsemän ja kahdeksan alla:
"Vanhuspalveluissa työskentelee noin 45 000 ammattilaista. Heistä 35 prosenttia työskentelee kotihoidossa ja loput ympärivuorokautisessa hoidossa. Erityisosaajista, kuten iäkkäisiin erikoistuneista sosiaalityöntekijöistä sekä päihde- ja mielenterveysosaajista on pulaa. Erityisryhmät saavat aiempaa vähemmän heille suunnattuja palveluja.
Toimintakyvyn tukemiseen määrärahat riittävät aiempaa huonommin. Käytännössä kotihoidossa lähes puolet kuntoutusammattilaisten toimista jää täyttämättä."
Kannattaa miettiä alan vetovoimaisuutta. Minkälaisin keinoin vanhuspalveluista tulisi haluttu työpaikka?
Kun tiedostetaan pula päihde- ja mielenterveysosaajista, tehdään asialle jotakin. Lisää koulutuspaikkoja ja työpaikkoja.
Toimintakyvyn tukeminen on väärä paikka säästää. Kun vanhuspalvelut ovat räjähtämässä käsiin suuren asiakasmäärän vuoksi, niin juuri ennaltaehkäisy ja toimintakyvyn tukeminen ovat avainsanoja nyt ja varsinkin tulevaisuudessa.
Tässä muutama vinkki minulta:
- ennaltaehkäisevät kotikäynnit jokaiseen kuntaan 70-vuotta täyttäneille tai jo nuoremmillekin
- valistusta muistisairauksista, liikunnan hyödyistä, ravitsemuksesta, alkoholista ja tupakasta
- kannustamista sosiaaliseen toimintaan
- edullisia harrastusmahdollisuuksia
- aktiivisia senioritaloja
- iloa elämään
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti