27.1.2019

THL:n vastauksia ja niiden suomennoksia

Palaan vielä THL:n listaamiin ajatuksiin vanhuspalveluiden tilasta. Johtavat asiantuntijat, Sari Kehusmaa ja Teija Hammar, nostavat esille seuraavat neljä kohtaa. Itse kommentoin niitä lyhyesti. Huomaan, että kaikkeen on olemassa helpohkoja ratkaisuja, jos niitä halutaan toteuttaa. Ne eivät ole rakettitiedettä, vaan tahdon asioita. Itse ruohonjuuritasolla työskennelleenä näen asiat eri perspektiivistä. Maanläheisestä ja ihmislähtöisestä.

"Iäkkäille tarvitaan keskitettyä asiakasohjausta, joka varmistaa, että asiakas saa tarpeen mukaiset palvelut ja joka seuraa vanhuspalvelujen menoja ja niiden muutosta. Asiakasohjauksen asiantuntijoita, esimerkiksi gerontologisen sosiaalityön osaajia, pitäisi kouluttaa nykyistä enemmän."
>> Ei muuta kun kouluttamaan heitä enemmän! Jokaiseen kuntaan myös ennaltaehkäisevät kotikäynnit vaikka silloin kun ihminen jää eläkkeelle tai täyttää 65- tai 70-vuotta. En pidä edellä mainittuja ikäryhmiä vanhuksina, mutta ennaltaehkäisevä neuvonta olisi juuri heille tarpeen. He saisivat vinkkejä, tietoa, neuvoja ja apua, minkä avulla elämä olisi mielekkäämpää ja terveempää. Tarpeen tullen tietäisivät, mistä hakea apua jatkossakin.

"Kotihoidon henkilöstön riittävyyteen ja osaamiseen on etsittävä nopeasti ratkaisuja. Vanhuspalveluihin tarvitaan lisää toimintakyvyn tukemisen ammattilaisia ja kotona asumisen tueksi päivystysluonteisia kotiin tuotavia tai etäyhteydellä toimivia terveydenhuollon palveluja."
>> Viisasta sanahelinää, mikä ei auta jos ei ryhdytä tositoimiin. Nämä kaikki ovat äärimmäisen tärkeitä asioita, minkä eteen olisi pitänyt tehdä muutoksia jo 10 vuotta sitten. Jos ei ole tehty vieläkään, niin nyt!

  "Omaishoitajan jaksamista tukevia kevyitä palveluja, kuten päivätoimintaa, tarvitaan nykyistä enemmän.  Omaishoito vähentää raskaampien palvelujen tarvetta. Tuhannet muistisairaat henkilöt ovat kotona omaishoitajan tukemana."
>>Sama kuin yllä. Ennaltaehkäisevä toiminta on päivän sana! Jos ei kunta pysty järjestämään tarpeeksi erilaista päivät- ja tukitoimintaa, kannattaa ottaa yksityiset palveluntarjoajat yhteistyökumppaneiksi.
 
"Ympärivuorokautisen hoidon ja kotihoidon toimintayksiköiden ympärille on luotava toimiva ja osaava palliatiivisen hoidon ja saattohoidon tukiverkosto."
>>Sama kuin yllä. Ennakkoluulottomia uusia toimintatapoja eri yhteistyötahojen kanssa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Perhehoito osa 6: Lyhytaikainen, päiväaikainen, osapäiväinen - varsinainen termiviidakko

Tervetuloa mukaan sarjan kuudenteen ja viimeiseen osaan, missä kurkataan perhehoitajan luona tapahtuvaan päiväaikaiseen perhehoitoon. Sarjan...