21.11.2020

Liisa-myrsky muutti ulkoilun tuolijumpaksi

   Ajattelin jakaa täällä blogissa entistä useammin henkilökohtaisia vanhuskohtaamisiani. Vanhusten ainutlaatuiset elämäntarinat ansaitsevat tulla muidenkin ihmeteltäviksi. Nostan esille myös vanhusten kanssa kokemiani tähtihetkiä  Ne ovat pääosin faktaa, mutta maustan niitä hyppysellisellä fiktiota. Siksikin, että haluan vanhusten pysyvän anonyymeinä.

96-vuotias asiakas käy mielellään ulkoilemassa. Turvallisemmalta se tuntuu kun rollaattorin lisäksi seurana on myös hoitaja tai joku läheinen. Tällä viikolla ulkoiluhetki oli sovittu juuri siksi päiväksi kun Liisa-myrsky kolisutti rännejä ja kaatoi vettä niskaan. Emme siis lähteneet ulos. Käytimme sen ajan jumppaamiseen. Asiakas näytti minkälaisia tasapainoharjoituksia hän tekee päivittäin itsenäisestikin. Yhdessä teimme pitkän tuolijumppasarjan mikä päättyi niskanseudun venytyksiin. Oi miten muikealta se tuntuikaan. Kun välillä raotin silmiäni huomasin miten asiakas silmät kiinni nautinnollisen näköisenä viipyili venytyksissään. Kylläpä tekikin hyvää meille molemmille!

Välillä hän innostuu muistelemaan menneitä. Hän kertoo sotamuistoja ja uskomattomia tarinoita työelämästään .Hän oli esimerkiksi käynyt lypsämässä evakoiden junanvaunussa lehmän kun kukaan muu ei ollut sitä osannut tehdä. Lehmästä tulleen maidon hän oli saanut palkakseen.

Hän on maailman onnellisimman oloinen ihminen. On kiitollinen siitä mitä mikäkin hetki tarjoaa. Nyt on kaikki hyvin kun saa asua omassa, rakkaassa kodissaan. Ympärillä on välittäviä läheisiä. Hoitajat käyvät auttamassa. Puhelinlinjat käyvät kuumina kun hän soittelee ja hänelle soitellaan. Joulukortitkin on jo hankittu. Ihan pian hän alkaa niitä kirjoittelemaan. Jokaisen kortin mukana menee pieni palanen hänen kultaista sydäntään. Tiedän sen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Perhehoito osa 6: Lyhytaikainen, päiväaikainen, osapäiväinen - varsinainen termiviidakko

Tervetuloa mukaan sarjan kuudenteen ja viimeiseen osaan, missä kurkataan perhehoitajan luona tapahtuvaan päiväaikaiseen perhehoitoon. Sarjan...