Nyt haluan nostaa tämän jutun esiin ja elävöittää sitä muutaman esimerkin avulla. Lisääkin tarinoita tulee myöhemmin, koska niitähän riittää! Yksityisessä kotihoidossa meillä todellakin on aikaa asiakkaillemme. Me kuuntelemme ja tuemme heitä jokaisella käynnillä.
87-vuotias asiakkaamme asuu yksin. Lähin omainen on oma sisko, joka asuu toisella paikkakunnalla. Hänen näkökykynsä on heikko ja muistisairaus etenee vinhaa vauhtia. Toimintakyky on säilynyt erinomaisena, joten hän touhuaa kaikki kotityöt ruoanlaittoa lukuunottamatta vielä itse. Ulkoilu on muodostunut rutiiniksi. Niinpä hän tekee rollaattorilenkin joka päivä. Lähimuisti rapistuu koko ajan. Välillä hän on iloinen kuin peipponen ja kertoo asioidensa olevan niin hyvin. Toisinaan ahdistus valtaa mielen ja kaikki on huonosti. Päätä ja hartioita särkee. Hän potee turvattomuutta eikä koe pärjäävänsä enää yksin kotona. Silloin hoitaja muuttuu korviksi ja kannustaviksi sanoiksi. Kun hän purkaan hetken huoliaan, ne kutistuvat jälleen härkäsestä kärpäseksi. Hänelle sanotaan että kun näyttää siltä ettei koti ole enää paras paikka, asia etenee. Silloin laitetaan mylly pyörimään että hän pääsee palvelukotiin. Se tieto rauhoittaa joka kerta.
Hän on 93-vuotias ja hänen luonaan käydään muutaman kerran viikossa kurkkaamassa että kaikki on hyvin. Kerran viikossa ollaan suihkuapuna. Yleensä hän istuu olohuoneessaan lukemassa, tekemässä ristisanatehtäviä tai palapelejä. Hän on niin kiitollinen kaikesta! Viimeksi hän suorastaan loisti. Hän sanoi olevansa onnellinen kauniista kodistaan, alakerran ruokaravintolasta, jokaviikkoisista jumppatuokioista, tutuista hoitajista, kävelylenkeistään kirjastoon ja kauppaan. Niin ja rakkaasta perheestään hän vasta iloinen onkin. Onhan hänelläkin vaikeuksia ollut, mutta melko terve hän on kuitenkin saanut olla. Asenne tuntuu olevan kohdillaan, kun pystyy näkemään päällimmäisenä nuo hyvät asiat. Mitäpä sitä vatvomaan menneitä tai pelkäämään tulevaa, kun voi elää tässä hetkessä jolloin kaikki tuntuu olevan hyvin.
Kahdeksankymppinen miesasiakkaamme asuu yksin. Välillä hänen luontonsa leimahtaa. Hän saattaa ihan huutaa hoitajalle kun asiat ovat menneet niin pieleen. Silloin on tärkeää kuunnella. Antaa hänen purkaa itseään. Ehkä etsiä yhdessä ratkaisuja. Hetken kuluttua hän rauhoittuu. Murheet murenevat. Hän pyytää anteeksi huutamistaan. Hänelle sanotaan että ei se mitään. Meille saa ja pitääkin kertoa mieltä painavat asiat. Käymmehän hänen luonaan sitäkin varten.
Kahdesta yksityisestä kotihoitoyrityksestä,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti