Muikea matka kohti vanhustyön erikoisammattitutkintoa

Vanhustyön erikoisammattitutkinnon opiskeluni alkoivat 11.5.2017. Muistan tarkasti tuon keväisen päivän, kun iloinen perhosparvi vatsassani liidellen astelin kohti Stadin aikuisopiston tiloja. Olin aika extempore hakenut koulutukseen, jutellut kouluttajan kanssa puhelimessa ja käynyt haastattelussa. Muistan että vaatimuksina olivat joku sote-alan tutkinto sekä useamman vuoden työkokemus vanhusten parissa. Oli mielenkiintoista tutustua uuteen opinahjoon, opettajiin ja opiskelijakollegoihin. Olin niin innoissani. Tuo tunne kuplii vieläkin.

Ensimmäinen osio oli vanhustyössä vastuuhenkilönä toimiminen. Opimme lainsäädännöstä, Kelan tukiasioista, lähiesimietyöstä, tiimin johtajuudesta ja moniammatillisuudesta. Paneuduimme myös työhyvinvointiin ja lempiaiheeseeni - vanhustyön kehittämiseen. Kävimme tutustumassa eduskuntaan ja kuulimme siellä kolmen kansanedustajan meille suunnatut luennot. Merja Mäkisalo-Ropponen, Hannakaisa Heikkinen ja Sari Sarkomaa vaikuttivat asiantuntevilta ja aidosti kiinnostuneilta niin vanhuksista kuin muistiasioistakin.

Seuraava tutkinnon osa oli asiakaspalveluverkostossa toimiminen. Silloin paneuduttiin vanhustyön eettisiin periaatteisiin ja monikulttuurisuuteen. Mietittiin asiakaspalvelutilanteita ja yhteistyökuvioita. Opittiin tukemaan omaishoitajaa ja muita läheisiä sekä kehittämään omaa toimintaa asiakaspalveluverkostoissa. Tästä osioista jäivät mieleeni kiinnostavat vierailijat esimerkiksi Pääkaupunkiseudun omaishoitajilta ja Helsinki Missiosta. Meille luennoitiin myös romani- ja maahanmuuttajavanhusten asioista. Osallistuimme Kehittyvä vanhustyö - messuille. Tuo päivä oli täynnä mahtavia aiheita ja kohtaamisia. Se antoi myös rutkasti pohdittavaa mietintämyssyyn.

Kolmas pakollinen osa oli ikääntyneen ihmisen terveyden ja toimintakyvyn tukeminen. Paneuduttiin THL:n laatusuosituksiin sekä ikääntymisen mukanaan tuomiin muutoksiin. Harjoiteltiin tekemään erilaisia toimintakykytestejä ja laatimaan hoito- ja palvelusuunnitelmia. Ohjattiin ikääntyvää liikkumisen, ravitsemuksen ja lääkehoidon saroilla. Muistettiin myös psyykkinen, sosiaalinen ja kognitiivinen puoli. Vierailuja teimme apuvälineliikkeeseen sekä seksikauppaan. Molemmista saimme mukaamme hurjan määrän tietoa.

Valinnainen tutkinnon osa oli minulla oma sydämenasiani, muistioireisen ikääntyneen ihmisen tukeminen. Se piti sisällään myös validaatiohoitajakoulutuksen.Validaatiosta kerron tarkemmin omassa postauksessaan, koska se on niin laaja ja käänteentekevä taito. Muilta osin tutkinnon suorittajan tuli osata:

• toimia muistioireisia ikääntyneitä ihmisiä koskevien ohjelmia, suosituksia ja toimintalinjauksia noudattaen
• toimia muistiasiantuntijana vanhustyön toimintaympäristöissä
• tukea muistioireisen ikääntyneen ihmisen vuorovaikutusta
• tukea muistioireisen ikääntyneen ihmisen toimintakykyä
• kehittää muistioireisten ikääntyneiden ihmisten palveluja
• arvioida ja kehittää ammattitaitoaan muistioireisen ikääntyneen ihmisen tukemisessa

Tässä osiossa mieleenpainuvimmat vierailijaluennoitsijamme olivat professori, geriatrian ja neurologian erikoislääkäri Raimo Sulkava ja ravitsemustieteilijä, tohtoritutkija Satu Jyväkorpi. Myös Muistiliitto ja Suomen muistiasiantuntijat toivat meille tärkeää sanomaa.

Opiskelut kestivät yhteensä kaksi ja puoli vuotta. Ensimmäisen puolentoista vuoden ajan mukana kulki kehittämistehtävä. Sitä jalostettiin matkan varrella ja lopulta se esitettiin opettaja- ja opiskelijaryhmälle. Oma kehittämistehtäväni oli "Hyvä ja syvä uni"-konsepti. Se on suunnattu työhyvinvoinnin ylläpitämiseksi ja työkaluina siinä ovat shindo ja yinjooga. Tästäkin teen oman postauksen myöhemmin. Paitsi että oma kehitystehtäväni opetti minulle paljon, sitä tekivät myös kollegoiden tehtävät. Miten mukava olikaan kuunnella mitä he olivat saaneet aikaiseksi!

Myös portfolio oli uskollinen kumppanini koko opiskelumatkan ajan. Leikkelin lehdistä vanhustyöhön liittyviä kirjoituksia. Bongasin niitä myös sosiaalisesta mediasta, televisiosta ja radioista. Tuntui kuin koko maailma olisi ollut yht´äkkiä vanhusasian temmellyskenttä. Mutta niinhän se on, mihin kiinnittää huomionsa sitä näkee kaikkialla. Portfolion ensilehdillä on Hyvä terveys-lehden juttu otsikolla: "Hölskytä ja bodaa aivoja" Puolivälin tienoilla ihailin Miia Kivipellon johtamaa Finger-tutkimusta, mistä myös teen oman postauksen. Hollannin Buurtzorgin mallista lumouduin seuraavaksi. Ja niin paljon muutakin mukavaa tuo leike- ja ajatelmakirjani pitää sisällään.

Kolmas opiskeluaikojen voimavara olivat opiskelijakollegat. Osittain ihmiset ympärillä vaihtuivat, koska kaikki opiskelivat omaan tahtiinsa. He kaikki antoivat minulle jotakin. Erilaisia toimintatapoja. Omaleimaisia työyhteisöjä. Yhteisiä oivalluksia. Upeita persoonia. Ryhmätyöpohdintoja. Naurunremakkaa. Väsyneitä iltapäiviä kun luokasta loppui happi. Marmatusta lounasjonossa ja herkuttelua kakkukahveilla.

Oi kiitos te kaikki! Kiitos myös pakollisten tutkinnonosien vastuukouluttajani Anita, valinnaisen tutkinnonosan kouluttaja Anna-Maija ja kaikki muut Stadin aikuisopiston opettajat sekä jokaikinen vieraileva luennoitsija.

Kun opintoni vuoden 2019 lopulla tulivat päätökseensä, en tuntenut ensin mitään. Sitten tuli hetken haikeus, mitä seurasi helpotus. Kahden ja puolen vuoden urakka oli ohi. Ei enää kahta lähiopetuspäivää noin kerran kuukaudessa. Ei lukemista ja tehtävientekemistä.

Mutta kun todistus tipahti 15.1.2020 postiluukusta, olin ylpeä. Ja kiitollinen. Nyt kun kävin kirjoittaen tämän matkani läpi, olen vieläkin ylpeämpi ja kiitollisempi. Haluan jakaa tätä osaamistani nyt muillekin. Olenhan vanhustyön asiantuntija ja kehittäjä.