Kaikki on vinksin vonksin

….tai ainakin heikun keikun!

Palaan vielä 13.2.2020 ilmestyneen Kotilieden juttuihin. Essi Salonen on otsikoinut kirjoituksensa "Yksin kotona" ja jatkaa: "Moni muistisairas elää viimeiset vuotensa kotona turvattomana koska hoivakotiin ei pääse."

Ja näinhän ei tietenkään pitäisi olla. Eikö jo maalaisjärjen kuuluisi kuiskata että turvattomuus on yksi niistä kriteereistä jolloin hoivakodin oven pitäisi aueta kolkuttavalle. Näin ei kai sitten olekaan. Koska turvattomuus ei ole lain mukainen kriteeri. Onko tässäkin asiassa tuijotettava lakipykäliä? Eikö inhimillisyydellä ja empaattisuudella ole mitään sijaa? Kihisen raivosta!

Tässä jutussa referoidaan asiantuntijoita. Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen JOHTAVA ASIANTUNTIJA Sari Kehusmaa sanoo, että tavallisesti kotihoidossa olevilla on lieviä muistioireita. Pidemmälle ehtinyttä muistisairautta sairastavilla kotihoito onnistuu usein omaishoitajan kanssa. Hän jatkaa vielä että kynnys tehostettuun asumiseen pääsemiseen on korkea.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän TULOSALUEJOHTAJA Corinne Soini puolestaan kertoo että he paraikaa valmistelevat tavallista palveluasumista koskevaa kriteeristöä. 5-6- vuotta sitten Lahti panostikin palveluasumiseen, mutta sitten lopettivat sen ja nyt taas on huomattu että tarvitaankin monipuolisempia asumismuotoja.

Laura Perttola on väitellyt Vaasan yliopistossa vanhuspalveluiden saamisen edellytyksistä. Hänen mielestään kuntien on tekopyhää väittää, että jos ikäihminen ilmoittaa haluavansa asua kotona, on asiakkaan sana pyhä. Eihän se ole sitä silloinkaan kun ihminen haluaa päästä pois kotoaan.

Myös Anna Mäki-Petäjä-Leinonen Itä-Suomen yliopistosta  on sitä mieltä että jos tarve vaikka turvattomuuden takia hoitopaikkaan on, se tulee olla saatavissa. Aikaisemmin kun vanhuspalvelulaissa puhuttiin arvokkaan elämän turvaamisesta ja sitä pidettiin silloin yhtenä pitkäaikaiseen laitoshoitoon pääsemisen perusteena.

Samassa jutussa tytär kertoo muistisairaan isänsä tarinaa. Hänellä on jo pitkälle edennyt muistisairaus ja hän asuu yksin kotonaan. Kotihoito käy neljästi päivässä. Lisäksi lapset perheineen vierailevat isän luona ja soittelevat hänelle. Myös isä soittelee heille. Joskus 30 kertaa päivässä kun ei muista että juurihan edellinen puhelu loppui. Palveluasumispaikkaa hänelle ei järjesty!

Että huh huh!

En toisaalta ihmettele kun luen JOHTAVAN ASIANTUNTIJAN ja TULOSALUEJOHTAJAN lausumia. Nehän ovat pelkkää sanahelinää ja paperien pyöritystä. Mennään kaksi askelta eteen ja kolme taakse. Ruohonjuuritason näkemys on kadonnut.

Yliopistoihmiset sen sijaan ovat paljon lähempänä totuutta.

Ja siinä karussa totuudessa elävät muistisairas isä ja hänen lähipiirinsä.

Tehkää, hyvänen aika, asioille jotakin! Olen ennenkin kirjoittanut, että niille olisi pitänyt tehdä paljonkin jo 10 vuotta sitten. Aloittakaa edes nyt! Ettei sitten vaan tule yllätyksenä, että suuret ikäluokat ovat 10 vuoden päästä yli 80-vuotiaita. Monella heistä on silloin muistisairaus. Useat heistä tarvitsevat hoivaa.

Ai niin! Vantaalla vapautui palvelutalosta yksiö. Sen asukas kuoli 4.2.2020. Asunto on ollut  nyt reilun viikon tyhjä, se on siivottu perusteellisesti ja avaimetkin luovutettiin jo. Tyhjänä se ilmeisesti tulee olemaan vielä maaliskuunkin ajan. No, vuokranantaja ei tässä mitään tule häviämään, koska kuolinpesä maksaa vuokran tuoltakin ajalta. Onko siis niin, että Vantaalla ei ole pulaa palvelutaloasunnoista? Sielläkö ei niihin ole jonoa? Kuinka monta asuntoa siellä lepää ilman asukasta?

Vielä kerran huh huh! Järki hoi, älä jätä!