Suomessa maksetaan paljon veroja. Perusteita tälle riittää. Meillä on esimerkiksi julkinen terveydenhuolto. Aikaisempina vuosina se olikin ilmaista tai ainakin edullista. Mutta ei ole enää.
Ajanvaraaminen sinne on simputusta ja kiireettömän ajan saa monen kuukauden päähän. Sanomalehti Keskisuomalainen uutisoi, että helmikuussa 2019 kiireettömät hoitoonpääsyajat lääkärille olivat 18-33 vuorokautta ja hammaslääkärille on jopa 266 päivän jono. Tässä nyt ei ole järjen hitusta. Pistää sapen kiehumaan! Kun asioita tehdään, eikö niitä voida tehdä kunnolla?
Tämän vuoksi olen itsekin käyttänyt yksityisiä terveyspalveluita. Ne kyllä maksavat maltaita, mutta ajanvaraaminen on vaivatonta ja hoitoon pääsee yleensä nopeasti. Nyt ajattelin kokeilla julkisia - tässä kaksi esimerkkiä omasta elämästäni.
Heinäkuussa 2018 heräsin eräänä aamuna kovaan silmänkaiherrukseen. Valelin silmää vedellä, koska oletin että siellä on roska. Ei helpottanut. Yltyi vaan. Silmä vuosi solkenaan ja siihen sattui.
Koska olen valinnanvapauskokeilun myötä valinnut julkiseksi hoitopaikakseni Oma lääkärisi Mehiläisen, varasin sieltä päivystysajan saaden sen iltapäivälle. Tuskissani odotin kotona siihen saakka ja koska aika oli myöhässä tunnin verran, kärsimykseni jatkui vielä odotustilassa. Aurinkolaseja oli pidettävä päässä ja vuotavaa silmää pyyhittävä koko ajan. Palvelun ystävällisyys ei saa minulta korkeita pisteitä. Lääkäri oli kyllä hyvä. Hän muljautti silmäluomen ylösalaisin ja löysi sieltä roskan minkä poisti. Kipu loppui heti. Silti hän halusi, että käyn näyttämässä silmääni vielä keskussairaalan silmäyksikössä seuraavana päivänä.
Kuuliaisesti näin tein. Jonotin lääkärille useamman tunnin. Sain karua palvelua. Lääkäri antoi uuden diagnoosin: herpes ja määräsi siiten tuhdit lääkkeet mitkä piti aloittaa siltä seisomalta. Herpestestikin otettiin, mutta sen tulos tulisi vasta myöhemmin. Niinpä lääkitsin itseäni neljä päivää, kunnes soitin kysyäkseni herpestestin tuloksia. "Niiiiin, ei siellä mitään herpestä ollut. Lopeta lääkitys heti.", vastattiin.
Oma maalaisjärkeni ei olisi edes mitään herpesdiagnoosia tehnyt, koska kipu ja oireet hellittivät heti kun roska silmästä lähti. Vielä kertaalleen piti silmää käydä näyttämässä silmäyksikössä. Oli parantunut onneksi hyvin. Kiitollinen olen tietysti siitä, että kaikki päättyi lopulta hyvin. Harmissani osittain turhista kustannuksista, jonotuksista ja välillä tylystä asiakaspalvelusta.
Kustannukset silmätapauksessani:
Oma lääkärisi ja silmäyksikkö yhteensä 103€
Turhaan määrätyt lääkkeet yhteensä 79,45€
Koko lysti: 182,45€
Helmikuussa 2019 oli hammastapauksen vuoro. Ikenessä oli ollut jo jonkin aikaa näppylä mikä välillä hävisi. Kipuja tai muitakaan oireita ei ollut. En ollut siksi huolissani. Mutta kun tutkailin internettiä huomasin, että kyseessä taitaakin olla tulehtunut hammas minkä vuoksi märkää tulee välillä ikenen läpi. Hammas ei oireillut, koska oli juurihoidettu.
Soitin siis hammashoitoon varatakseni ajan. Kello oli vähän yli kahdeksan aamulla ja sen päivän päivystysajat olivat jo menneet. Hoitaja ei voinut antaa aikaa seuraaville päiville, vaan pyysi minua soittamaan uudelleen semmoisena päivänä kun minun sopii tulla vastaanotolle. Näin tein, soitin taas aamukahdeksalta ja voilá, sain ajan seuraavalle päivälle!
Lääkäri teki lyhyen tarkastuksen, röntgenkuvauksen, totesi hampaan tulehtuneeksi ja antoi sille poistotuomion. Antibioottireseptin saamisen jälkeen sain ohjeen varata ihan lähiajoiksi ajan hampaanpoistoon. Näin tein. Seuraavalla viikolla soitin taas aamukahdeksalta, sen päivän ajat olivat tuttuun tapaan menneet, mutta seuraavalle päivälle ajan sain. Hammas leikattiin. Lääkitystä annettiin. Palvelun koin oikein hyväksi, ystävälliseksi ja asiantuntevaksi. Laskun loppusumma kyllä taas kirpaisi.
Kustannukset hammastapauksessani:
Hammaslääkärikäynnit:114,70€
Lääkkeet: 47,84€
Koko lysti:162,50€
Summa summarum. Kaikilla Suomen kansalaisilla ei ole varaa hoidattaa itseään. Saati, että voisi panostaa ennaltaehkäisyyn; tarkastuksiin ja neuvontaan. Juuri tämä kun kannattaisi jolloin voitaisi ehkäistä osa sairauksista kokonaan. Jotakin tarvitsee tehdä. Näin vaalien alla varmasti lupauksia riittää, mutta miten se niiden lunastaminen?
Ajatuksia, oivalluksia, kyseenalaistamista, kehittämisideoita ja hehkutusta vanhustyöhön, ikääntymiseen ja vähän muuhunkin liittyen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Näin vanhustyöhön luodaan tähtihetkiä
Tämä kirjoitukseni on julkaistu Kotiinpaluuheimon internetsivuilla ja Instagramissa 22.5.2024. Julkaisen sen vielä täällä omassa blogissani...
-
Tervetuloa mukaan sarjan kuudenteen ja viimeiseen osaan, missä kurkataan perhehoitajan luona tapahtuvaan päiväaikaiseen perhehoitoon. Sarjan...
-
Tervetuloa mukaan sarjan viidenteen osaan, missä perehdytään ikäihmisten pitkäaikaiseen perhehoitoon. Aikaisemmat osat löytyvät kukin yhden ...
-
Sarjan neljäs osa antoikin odotuttaa itseään lähes yhdeksän kuukautta. Kuin ihmislasta tässä oltaisi kasvateltu valmiiksi maailmaan! Ja hyvä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti