Miten sitä voikaan oppia ja kirkastaa ajatuksiaan joka päivä. Välillä siihen tarvitsee avuksi rauhaa, hiljaisuutta, kiireettömyyttä, pysähtyneisyyttä, vain oleilua siis. Joskus se vaatii toisen ihmisen peilikseen. Miten onnistuukin joku laukaisemaan juuri ne sanat, mitkä johtavat eteenpäin tai saavat ymmärtämään oman jämähtäneisyyden?
Esimerkiksi tällä viikolla eräs vanhusasiakkaamme muisteli taas menneitä. Nauraen hän kertoi siitä miten pippurinen hän on aikanaan ollut. Kun hän suutahti, läksi mieskin juoksemaan karkuun. Kertoi miten koominen näky se olikaan mahtanut olla; isokokoinen mies juoksi edellä ja pieni rouva perässä. Vaikka näin jälkeen päin meitä molempia nauratti, oli tarinalla opetuskin. Hän mietti, että kannattiko olla niin kiivas? Oliko oikein vaatia miestä tekemään niin kuin hän määräsi? Mitä järkeä siinä tulistumisessa oli? Vanhemmiten hän on kuulemma tasaantunut eikä kihise ja kuhise kuten silloin.
Mietin tätä tarinaa jälkikäteen. Siinä taisi olla minullekin opetus. Jälleen kerran muistutus siitä että eivät asiat mene aina niin kuin minä haluan. Eivät etene yhtä nopeasti kuin minä toivon. Jospa uskaltaisin killua vaan siinä luottamuksen virrassa tietäen että kyllä ne palaset loksahtelevat paikoilleen kun niiden aika on. Niin on tapahtunut ennenkin - ja niin tapahtuu taas.
Toinenkin opetus minulle tupsahti. Olin omassa mielessäni päättänyt eräästä monia muitakin ihmisiä koskevasta asiasta. Joku ehdotti toista ja suutahdin kovasti. En sanonut siitä hänelle, mutta oma mieleni kuohui. Purkauduin siitä sitten tyttärelleni. Hän totesi rauhallisesti että tuossakin asiassa voisi olla kompromissi paras ratkaisu. Vielä keskustelumme aikana mietin että ei toden totta ole! Minä haluan toteuttaa asian niin kuin olen suunnitellut! Mutta miksi ihmeessä? Kannattaako hakata päätä seinään ja ottaa itselleen ylimääräistä stressiä? Ei totta vie. Kuinka helpottunut olo minulle tulikaan kun lähdin ajatuksissani kulkemaan kultaista keskitietä. Päätin että minun puolestani asia toteutetaan niin että muidenkin toiveet toteutuvat, koska niin on tässä tapauksessa paras.
Sopivasti itsekäs kannattaa olla. Ei kuitenkaan liian itsekäs härkäpää koska suurin kärsijä on silloin itse. Myöskään täysi epäitsekkyys ei ole kenellekään hyväksi - silloinkin kun häviäjä on se tärkein ihminen. Minä. Sinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti