Tervetuloa mukaan kiertävän perhehoitajan työviikkoon

Tällä hetkellä teen kiertävän perhehoitajan työtä kolmena päivänä viikossa. Toki suunnittelutöitä, kirjauksia ja yhteydenottoja teen muulloinkin, mutta sitä työtä mistä minulle maksetaan palkkiota teen tiistaista torstaihin. Jokaisena päivänä käyn kahdessa asiakasperheessä. Kerron nyt, mitä päivät pitävät sisällään. Jätän kertomatta asiakkaiden iän ja sukupuolen, jotta henkilöllisyys ei vaan paljastu.

Tervetuloa mukaan tiistain kierrokselle!

Kello 9 autoni karauttaa ensimmäisen asiakkaan pihamaalle. Heillä käy aamuisin myös kotihoito, joten hoitaja on jo käynyt ennen kuin menen, on paikalla tai tulee pian. Kun kotihoidon käynti on ohi, mietimme asiakkaan ja hänen omaishoitajana toimivan puolisonsa kanssa, mitä tänään tehtäisiin. Mielestäni on tärkeää, että tämä viisituntinen palvelee asiakkaita niin hyvin kuin mahdollista -  niin omashoitajaa kuin hoidettavaa.

Jos päätämme leipoa ja laittaa yhdessä ruokaa, tarkastamme löytyykö ainekset kotoa. Jos ei, käymme yhdessä kaupassa. Silloin tällöin kuskaan heitä hiustenleikkuuseen tai terveyskeskukseen. Joskus piipahdamme kirpputorilla. Seuraavaksi me kokkaamme, syömme tai juomme kahvit. Perhehoitajallehan ei tarvitse tarjota mitään ja omat eväät ovatkin aina mukanani ensi käynnillä. Tähän saakka asiakkaani ovat kuitenkin kokeneet kunnia-asiana sen, että syödään yhdessä. Ruokakin maistuu kuulemma silloin paremmalta. Sitten jääkin vielä aikaa pienelle kävelylenkille ja jo perinteeksi muodostuneelle tuolitanssille.

Kello 14 kiiruhdan toisen asiakkaan luokse. Siellä omaishoitajapuoliso on yleensä jo lähtökuopissa joutuakseen omille asioilleen. Hoidettavan kanssa vietämme kolme tuntia, jolloin käymme kävelyllä, juomme päiväkahvit ja juttelemme. Joskus saatamme katsoa hetken televisiota, mutta kortinpeluu on se meidän juttu! Vaikka muistisairaus vaivaa, tämä vanha taito on hyvin hallussa ja voitto tulee harvemmin minulle.

Keskiviikkona homma jatkuu

Keskiviikon asiakkaat asuvat kävelymatkan päässä kotoani. On luksusta, kun saan mennä jalkaisin työmatkani. Ensimmäisen asiakkaan, joka on kotihoidon, ei omaishoidon asiakas, kanssa vietämme viisi tuntia. Vaihdamme kuulumiset, minkä jälkeen siirrymme pihahommiin. Aika siellä vierähtää kuin varkain. Tulee hyvä mieli, kun näkee kättensä jäljen ja saa hengittää raitista ulkoilmaa. Laitamme yhdessä ruoan, syömme ja mietimme mitä seuraavalla kerralla kokkaisimme. Talviaikaan aiomme ottaa ohjelmistoon ulkotöiden sijaan tuolijumppaa sekä kaappien järjestelyä, mutta ihan vielä ei ole sen aika.

Toisen asiakkaan luona vierähtää kolme tuntia pikaisesti kaupassa käyden, leipoen, päiväkahvitellen ja jutellen. Ehkä pesaisen koneellisen pyykkiä ja ripustan ne kuivumaan. Omaishoitaja on yleensä koko ajan omilla menoillaan.

Torstai on toivoa täynnä

Pikkupalaveri omaishoitajan ja hoidettavan kanssa aloittaa tämän käynnin. He ovat miettineet päivän tekemiset ja kertovat niistä minulle. Samalla päivitämme viikon tapahtumat. Puoliso lähtee hoitamaan asioitaan ja me säntäämme pitkähkölle rollaattorilenkille. Välillä kävellään, välillä huilaillaan. Kotona valmistamme yhdessä ruoan sekä jälkiruoan. Täytämme kirjaa, minne kirjoitan isovanhemman muistoja menneiltä vuosilta sekä järjestelemme perheen valokuvia. Viisi tuntia hurahtaa hurjaa vauhtia.

Toisen asiakkaan puoliso lähtee myös kotoa pois ja me jäämme juttelemaan ja suunnittelemaan tulevaa. Käymme ulkoilemassa taloyhtiön pihamaalla, missä kuulemme muidenkin ikäihmisten ajatuksia. Kotona tuolijumppaamme ja mietimme, mitä kaikkea kivaa tullaankaan vielä tekemään yhdessä.

Vain muutos on pysyvää

Yllä olevista asiakkaista vain kaksi oli asiakkainani keväällä. Yksi palasi vajaan vuoden sairaalassaolonsa jälkeen ja kolmen kanssa aloitettiin yhteistyö heinäkuussa. 

Huomaan, että vaihtuvuus on suurta. Huomaan senkin, miten nopeasti niin omaishoitajiin kuin hoidettaviin tutustuu, jopa kiintyy ja heistä tulee niin tärkeitä ihmisiä.

Evoluutio rakensi vanhemmista naisista yhteisöjen sitkeitä tukipylväitä

Minun molemmat isovanhempani ovat olleet maatilallisia. Heillä oli peltoa, missä viljeltiin viljoja. Heillä oli peruna- ja kasvimaat, mistä saatiin satoa. Heillä oli lehmiä, mitkä antoivat maitoa. Työhevoset, kanat ja possut temmelsivät pihapiirissä. Lapset auttoivat töissä niin sisällä kuin ulkona. Mummot heijasivat pienimpiä sylissään. Vielä viitisenkymmentä vuotta sitten tämä taisi olla yleinen elämäntapa. Sitten kukaan ei jäänytkään enää jatkamaan töitä tilalla. Muutettiin kaupunkiin. Pellot pantiin pakettiin. Nyt maaseudut autioituvat. Talot rapistuvat. Heinä valtaa pihamaat. Tämä kuulostaa surulliselta, niin kuin myös alla oleva suora lainaus Karariina Sourin Facebook-sivuilta 9.7.2026. Miksi yhteiskunta kannustaa tähän?

Tehokkuus ja tuottavuus uuvuttavat

"Nykypäivän urbaani elämäntapa iskee todella kovaa myös naisten testosteronitasoihin, ja aiheuttaa isoäitien uupumista. Lihasmassa ja dynaaminen touhukkuus katoavat aivosumun ja väsymyksen lisääntyessä. Naiset kuitenkin elävät yhä miehiä pidempään, mutta he ovat samalla miehiä sairaampia. Kuusikymppiset naiset ovat usein vielä työelämässä, mutta samalla pitäisi hoitaa etäällä asuvia lapsenlapsia ja toisaalla elävää ikääntynyttä, usein muistisairasta äitiä. Yhtälö on mahdoton. Evoluutio rakensi vanhemmista naisista yhteisöjen sitkeitä tukipylväitä, mutta nämä pylväät ovat nykymenossa pitkälti sortuneet. Samaa tapahtuu tytöillä ja ydinperheiden äideillä. Biologinen suojamekanismi ei enää riitä kattamaan nykymaailman synnyttämää valtavaa energiankulutusta. Tehokkuutta ja tuottavuutta priorisoiva elämäntapa johtaa solutason uupumukseen.

Yhteisöllisyys, luontoyhteys ja pientilat kunniaan

Naisten erityislaadun ymmärtävä tasa-arvoajattelu ottaa huomioon ihmiselle lajityypillisen elämän kriittisen merkityksen. Se ymmärtää, miten keskeinen arvo on maaseudun yhteisöllisellä elämällä ja arjen luontoyhteyden palauttamisella. Uudistava, ekologinen maatalous pientiloilla on ihmislajin selviämisen elinehto. On korkea aika haastaa urbaaniin koneistoon sidottu, markkina- ja suorituskeskeinen käsitys tasa-arvosta ja feminismistä. Emme voi sivuuttaa evoluutiobiologiaa ja sitä, että naiset ja miehet operoivat jo solutasolla toisistaan poikkeavasti. Me pyrimme häivyttämään sukupuolten välisen eron, vaikka meidän tulee päin vastoin kiireesti huomioida ja ymmärtää juuri esiin nostamani biologiset erot. 

Nykyinen elämäntapa kuluttaa naiset loppuun yhä kiihtyvällä tahdilla. Asiaan on suhtauduttava vakavasti. Meidän naisten on aika vaatia biologista turvaa kemikaalikuormalta, sekä oikeutta hermostoa rauhoittavaan luontoyhteyteen ja yhteisölliseen tukeen.

Arvostetaan vanhoja, viisaita naisia

On myös ymmärrettävä mikä valtava potentiaali on vanhemmissa naisissa, ja että tätä voimavaraa ei saada käyttöön tehostamis- ja keskittämispolitiikalla, vaan kääntämällä suunta poispäin yksinäisestä selviytymistaistelusta, jota suomalaiset käyvät ympäri maan, niin näivetetyllä maaseudulla kuin persoonattomissa kasvukeskuksissa, ikään ja sukupuoleen katsomatta."

Suunnittelu tuo iloa ja pirteyttä

Kun on kolme vuotta tehnyt töitä perhehoitajana, on nähnyt paljon niin hyvää kuin huonoa. Parasta antia ovat olleet kohtaamiset. Ihmiset ja heidän tarinanasa. Huonoista puolista olenkin avautunut ehkä jo kyllästymiseen asti toukokuun ja kesäkuun postauksissani. Niiden vuoksi ideoin ja taistelen muitakin mahdollisuuksia. Paitsi että haluan kirjoittaa tätä blogia ja ehkä sen novellikokoelman, on minulla varmasti annettavaa ja samalla saatavaa vielä myös ikäihmisten hoivan saralla. 

Lyhytaikainen perhehoito houkuttelee

Olen käynyt neuvotteluja Jyväskylässä sijaitsevan lumoavan paikan omistajien kanssa. Paikan, missä voisi tarjota elämyksiä ihanassa ympäristössä. Suunnittelimme sinne ikäihmisten lyhytaikaista perhehoitoa omaishoidon tukitoimena joko pitkäksi viikonlopuksi tai viikoksi kerrallaan. Keski-Suomen hyvinvointialue ei lämmennyt ajatukselle.

Emme luovuttaneet, vaan nyt mietimme josko asiakas maksaisi palvelunsa kokonaan itse. Tokikin hintalappu on silloin huomattavasti suurempi kuin hyvinvointialueen tarjoamana, mutta ehkä jotkut tarttuisivat tilaisuuteen. Aiomme markkinoida tätä mahdollisuutta kunhan kiivain kesäloma-aika on ohitse.

Samantyylinen houkutteleva mahdollisuus on Länsi-Uudellamaalla. Menemme elokuussa tutustumaan siihen tarkemmin ja sydämestäni toivon, että sillä hyvinvointialueella oltaisiin suopeampia. Ainakin väkimäärä on moninkertainan Keski-Suomeen verrattuna. Peukut pystyyn! 

Ruotsissakin olisi palvelutalo tyhjillään

Kesäkuussa sain viettää muutaman päivän Järnassa ja tutustua täydelliseen paikkaan nimeltään Ytterjärna.

Se lumosi minut, mutta en kerro siitä tässä yhteydessä enempää. Sinne voisi rakentaa vaikka miten upean ikäihmisten yhteisön. Palvelutalon kauniit huoneet ja yhteiset tilat sekä upeat ulkoilumaastot kutsuvat nauttimaan ja voimaan paremmin, parantumaan.

Tämä haave jää muhimaan. Ehkä saan toteuttaa sielläkin joskus jotakin ihanaa.

Vanhussome huhuilee

Olen julkaissut oman sosiaalisen mediani lisäksi joidenkin yksityisten palveluntarjoajien sivuilla vanhusaiheisia julkaisuja. Nyt suunnittelen, että olen elo-syyskuussa yhteydessä vanhuksille apuvälineitä myyviin toimijoihin ja tarjoan yhteistyötä. Etuvivulta löytyvät yhteystietoni, jos olet kiinnostunut olemaan minuun yhteydessä jo nyt!

Uudet tuulet puhaltaa ja ideoita pukkaa

Ennen kolmen viikon kesävapaatani alkoi asiakaskunnassa puhaltaa muutosten tuulet. Tuli luonnollista poistumaa monin eri tavoin. Onneksi hyvinvointialue tarjosi tilalle uusia asiakkaita, kun niitä pyysin. Tämä on elämää! Haikeaa tietysti, mutta koen uuden edessä myös innokkuutta ja uteliaisuutta. Nautin, kun saan tutustua uusiin ihmisiin. Tähän prosessiin liittyviä tuntemuksia avaan syvemmin täällä. Olen myös saanut uuden idean. Kirjaidean.

Asia, mistä vaiettiin

Täytin eilen asiakkaani kanssa kirjaa, missä isoäitiä tai -isää pyydetään muistelemaan elämäänsä. Mielestäni kysymykset olivat aika kimurantteja, mutta ne avasivat asiakkaani kielenkannat ja tarinaa syntyi. Vaikeistakin asioista. Kirjassa oli semmoinenkin kysymys, että mistä asiasta on vaiettu ja siitä se idea sitten lähti.

Kuinka monessa perheessä onkaan vaiettu? Vaietaan nykyisin, mutta minkälaisia tuppisuita olivatkaan meitä aikaisemmat sukupolvet? Kuinka moni sukutragedia on haudattu mullan alle ikuisiksi ajoiksi? Tarvitseeko niitä penkoakaan? Ehkä ei, mutta niistä saisi aikaan mielenkiintoisen novellikokoelman. Jos nyt elävä ikäihminen kertoisi minulle oman perheensä tai sukunsa vaietun tarinan niin kuin hän on sen kokenut. Saisi puskettua sen ulos. Auttaisi meitä muita ymmärtämään. Elämää ja entisiä aikoja. Ei kuitenkaan häpäisisi ketään, koska onhan hänellä oikeus kertoa oma, autenttinen näkemyksensä.

Kertojia riittää

Jos aloittaisi vaikka heistä, jotka ovat eläneet Suomen sotien aikana. Olleet lapsia tai nuoria. Silloisia aikuisia ei taida enää juurikaan joukossamme olla. Kuulutko sinä tähän ryhmään? Tiedätkö ihmisiä, jotka kuuluvat? Haluaisivatko he jakaa sukunsa vaietun tarinan?

Omasta asiakaskunnastani ja lähipiiristäni löydän joitakin kertojia, mutta lisääkin muistoja tarvitsen. Olethan minuun yhteydessä. Yhteystiedot löytyvät sivupalkista.

Iso kiitos avustasi!

Kutsun sinutkin tekemään vanhuudesta viisautta

Tämä kirjoitus on jäänyt julkaisematta reilut kaksi vuotta sitten. Haluan julkaista tämän nyt. Paljon on virrannut vettä Päijänteessä tänä aikana. Tämä olkoon silta kriittisten kirjoitusteni välillä juuri tähän hetkeen, kun suunnittelen vanhussomen aktivoimista. Nostan esiin taas tähtihetkiä. Mainostan hyväksi havaittuja tuotteita ja palveluita. Kutsun sinutkin tekemään vanhuudesta viisautta! Nyt ehkä jaksan taas kun olen saanut huilata hetken.

Aikamatka kahden vuoden takaisiin tunnelmiin

Olen kertonut asiakasperheen kotiin annettavasta perhehoidosta omaishoidon tukitoimena. Kirjoituksen voit lukaista tästä  Tuolloin olin tehnyt tätä työtä vähän yli puoli vuotta ja nyt vajaan vuoden. Monenlaisia kokemuksia on kertynyt. Olen kohdannut erilaisia perheitä ja ainutlaatuisia ihmisiä. Olen nähnyt suurta rakkautta, pohjatonta väsymystä ja ritisevää raivoa. Kaikenlaisia tunteita on onneksi uskallettu näyttää.

Tuossa vajaassa vuodessa olen soittanut 10 perheen ovikelloa. Minut on toivotettu kiitollisina tervetulleeksi. Ensin on tutustuttu ja kuulosteltu toisiamme. Pian pelisäännöt ovat muotoutuneet. Omaishoitaja on uskaltanut luottaa. Hoidettavakin on vapautunut. On mudostunut 20 erilaista tarinaa. Olen lumoutunut niistä jokaisesta.

Arvaa, moniko 10 perheestä on vielä asiakkaanani?

Neljä! Viisi omaishoidettavaa on siirtynyt asumaan palvelutaloon ja yksi kuollut. Olen ollut omaishoitajan tukena kun hän on potenut syyllisyyttä siitä kun ei jaksa enää hoitaa omaa rakastaan. Olen kannustanut häntä päätöksessään. Olen joutunut itsekin luopumaan. Hoidettavasta, hänen puolisostaan, koko perheestä ja kodista. Joka kerta se kirpaisee hetken ja tunnen ikävää.

Mutta luopumisen hetkellä muistan läsnäolon taian

Olen kirjoittanut aikaisemmikin että muistisairaiden kanssa oppii väkisinkin läsnäoloa. Heillä ei ole muuta hetkeä kuin tämä. Olemme saattaneet käydä kävelyllä, jutella ja havainnoida kaikkea näkemäämme. Kotiin tultuamme hän ei muista että oltaisi ulkona oltukaan. Ei se mitään. Hän nautti silloin. Nyt on uusi, yhtä hyvä mutta erilainen hetki ja olemme läsnä siinä.