Ennen kolmen viikon kesävapaatani alkoi asiakaskunnassa puhaltaa muutosten tuulet. Tuli luonnollista poistumaa monin eri tavoin. Onneksi hyvinvointialue tarjosi tilalle uusia asiakkaita, kun niitä pyysin. Tämä on elämää! Haikeaa tietysti, mutta koen uuden edessä myös innokkuutta ja uteliaisuutta. Nautin, kun saan tutustua uusiin ihmisiin. Tähän prosessiin liittyviä tuntemuksia avaan syvemmin täällä. Olen myös saanut uuden idean. Kirjaidean.
Asia, mistä vaiettiin
Täytin eilen asiakkaani kanssa kirjaa, missä isoäitiä tai -isää pyydetään muistelemaan elämäänsä. Mielestäni kysymykset olivat aika kimurantteja, mutta ne avasivat asiakkaani kielenkannat ja tarinaa syntyi. Vaikeistakin asioista. Kirjassa oli semmoinenkin kysymys, että mistä asiasta on vaiettu ja siitä se idea sitten lähti.
Kuinka monessa perheessä onkaan vaiettu? Vaietaan nykyisin, mutta minkälaisia tuppisuita olivatkaan meitä aikaisemmat sukupolvet? Kuinka moni sukutragedia on haudattu mullan alle ikuisiksi ajoiksi? Tarvitseeko niitä penkoakaan? Ehkä ei, mutta niistä saisi aikaan mielenkiintoisen novellikokoelman. Jos nyt elävä ikäihminen kertoisi minulle oman perheensä tai sukunsa vaietun tarinan niin kuin hän on sen kokenut. Saisi puskettua sen ulos. Auttaisi meitä muita ymmärtämään. Elämää ja entisiä aikoja. Ei kuitenkaan häpäisisi ketään, koska onhan hänellä oikeus kertoa oma, autenttinen näkemyksensä.
Kertojia riittää
Jos aloittaisi vaikka heistä, jotka ovat eläneet Suomen sotien aikana. Olleet lapsia tai nuoria. Silloisia aikuisia ei taida enää juurikaan joukossamme olla. Kuulutko sinä tähän ryhmään? Tiedätkö ihmisiä, jotka kuuluvat? Haluaisivatko he jakaa sukunsa vaietun tarinan?
Omasta asiakaskunnastani ja lähipiiristäni löydän joitakin kertojia, mutta lisääkin muistoja tarvitsen. Olethan minuun yhteydessä. Yhteystiedot löytyvät sivupalkista.
Iso kiitos avustasi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti