Ajattelin jakaa täällä blogissa entistä useammin henkilökohtaisia vanhuskohtaamisiani. Vanhusten ainutlaatuiset elämäntarinat ansaitsevat tulla muidenkin ihmeteltäviksi. Nostan esille myös vanhusten kanssa kokemiani tähtihetkiä Ne ovat pääosin faktaa, mutta maustan niitä hyppysellisellä fiktiota. Siksikin, että haluan vanhusten pysyvän anonyymeinä.
Edellisessä kirjoituksessani "Onnellisen elämän lista" yhdeksi onnellisuutta lisäävistä asioista nousi kiitollisuus. Voi kuinka kiitollisia ovatkaan suurin osa meidänkin vanhusasiakkaistamme.
Yksi kertoo lähes joka kerta kun kohtaamme että hän sitten on niin kiitollinen. Hänellä on kaunis koti. Lähellä puisto missä ulkoilla. Hän jaksaa kävellä kirjastoon ja lähikauppaan. On lapset, lastenlapset ja neljäskin sukupolvi jo kasvamassa. On hoitajat. Maukasta ruokaa. Jumppatuokioita. Muistot joita muistella ja nykyhetki josta nauttia.
Toinen on ollut suuren maalaistalon emäntä. Hoitanut lapset, eläimet, kodin ja puutarhan. Hän muistelee sitä aikaa kiitollisena. Mutta myös nyt on hyvä olla. Elämänpiiri on kutistunut neljän seinän sisälle. Koti on muuttanut kaupunkiin. Puoliso on kuollut, mutta lähipiiri pitää tiiviisti yhteyttä ja auttaa. Hän sanoo, että ei osaa ikävöidä mitään. Muistelee kyllä menneitä, mutta on onnellinen siitä mitä on nyt. Iloitsee kauniista parvekkeestaan, minne pilkottaa järvi. Hänen unelmiensa täyttymys.
Kolmannen luona käydään vain kolme kertaa viikossa. Autetaan suihkussa, seurataan terveydentilaa ja jutellaan. Hän sanoo odottavansa noita päiviä ja olevansa niistä kiitollinen. Hänestä tuntuu niin turvalliselta kun tietää hoitajan tulevan. On kiva vaihtaa kuulumisia ja muistella menneitä. Hänen sairautensa on vienyt voimat. Välillä olo on niin väsynyt että hän toivoisi pääsevänsä jo pois. Hänestä se ajatus tuntuu houkuttelevalta, koska hänen elämänsä on ollut hyvä. Ja hänen mielestään juuri sopivan pituinen.
Nämä puheet kiitollisuudesta saavat minut mietteliääksi ja nöyräksikin. Nämä elämää kokeneet ihmiset ovat hyväksyneet menneisyytensä ja osaavat olla kiitollisia elämästään. Vaikka askel painaa, väsyttää ja kolottaa he sanovat asioidensa olevan hyvin. Voi miten paljon heidän asenteestaan onkaan oppimista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti