Yksityinen kotihoito rules

Helsingin Sanomissa kirjoitettiin tällä viikolla erilaisista kotiinvietävistä vanhustenpalveluista. Linkki juttuun tässä: https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000006043272.html Siinä kerrotaan, miten kaupungin kotihoidon rinnalle ovat tulleet erinäiset palveluita tarjoavat yritykset. Osa laadukkaita, osa arveluttavampia. Myös vapaaehtoiset rientävät mielellään vanhusten seuraksi. Ihanaa, että vaihtoehtoja on. Useat vanhukset kuitenkin kaipaavat mahdollisimman tuttuja kävijöitä. Omaan kotiin kun mennään, on luottamuksen oltava 100%.

Ihmettelenpä taas, että jutussa ei puolellakaan sanalla mainittu vielä yhtä varteenotettavaa vaihtoehtoa. Yksityistä kotihoitoa.

Itse olen työskennellyt kahdessa yksityisessä kotihoitoyrityksessä. Molemmissa töitä tehdään noin 10 hoitajan voimin. Toimenkuvaan kuuluvat esimerkiksi seuraavat asiat:

kotisairaala (lääkärijohtoinen sairaalatoiminta kotona)
kotisairaanhoito
kotihoito
saattamispalvelut (lääkäriin, hammashoitoon, kauppaan, tuttavien luokse, melkein mihin vaan)
laboratoriopalvelut (näytteidenotto kotona)
ulkoiluseura
ruoanlaittoapu
asioidenhoitoapu
kaupassakäyntiapu
lomakkeidentäyttöapu
siivousapu

Kaiken tai osan palveluista asiakas voi saada kaupungin kautta palvelusetelinä, minkä yksityinen palveluntuottaja toteuttaa. Osan palveluista voi ostaa itse. On myös yhä kasvava määrä asiakkaita, jotka maksavat kaiken omasta pussistaan.

Olen peräänkuuluttanut tässä blogissakin aikaisemmin yhteistyötä ja uusia toimintatapoja. Ottanut kantaa siihenkin, että muutosta on tultava, jotta vanhuksilla on hyvä ja turvallinen olo.

Hienoa, että ei-sairaanhoidollisia toimijoita tulee.

Mutta muistakaa myös yksityiset kotisairaanhoitoyritykset, joiden kautta löytyy ihan koko paketti.

Ainakin minun edustamani yritykset ovat ihan huippuja. Hoivaamme ja huolehdimme asiakkaistamme päästä varpaisiin. Viimeksi eilen sain kuulla sanat: "Tiedäthän, sinä teet niin arvokasta työtä. Minä jään tänne kotiin odottamaan seuraavaa käyntiäsi."

Lue lisää yllä mainituista yksityisistä kotihoitoyrityksistä:
https://www.facebook.com/Carisman-Terveys-Hoiva-262330324460858/
https://www.facebook.com/HyvanOlonPiste/

Kuva: Jenni Kuparinen

Melua vastaan

Olen tiennyt olevani herkkä melulle ja kokenut sen oudoksi, harvinaiseksi ja vääräksi. Mutta en taidakaan olla ainoa. Helsingin Sanomat kertoo artikkelissaan 4.1.2019 että kanssakärsijöitä on suomalaisista jopa 38% ja jatkaa: "Tämän me melusta tiedämme: se aiheuttaa stressiä ja heikentää unen laatua. Se lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, heikentää vastustuskykyämme ja näyttää olevan yhteydessä jopa diabetesriskiin. Melulle altistuminen häiritsee myös lasten lukemaan oppimista ja lyhytkestoista muistia." Moni muukin taho on samaisesta aiheesta nyt alkuvuoden aikana kirjoittanut. Olen lukenut jokaisen ajatuksen ja saanut niistä hurjasti tsemppiä ja vinkkejä. Taidankin hankkia kuulokkeiden kaveriksi korvatulpat, mitkä viritän korviini suojamuuriksi melua vastaan.

Kärsin liikenteen melusta. Kun joudun kulkemaan moottoritien viertä, huomaan stressitasoni nousevan samantien. Usein kaupunkialueellakin auton kova ääni tai nastarenkaiden voimakas rapina saavat hermoni kiristymään.

Liian kovalla oleva televisio tai radio saavat minut oitis pahalle päälle. Jos mahdollista, käännän voluumia pienemmälle. Kovassa metelissä en pysty keskittymään. Energiani menee melun sietämiseen. Julkisissa tiloissa ärsyynnyn niin musiikista kuin puheohjelmistakin. En pysy ymmärtämään miksi radion on kailotettava esimerkiksi kaupoissa, lääkäriasemien odotustiloissa, kampaajalla tai hierojalla. Rauhoittava, hiljainen taustamusiikki on asia erikseen ja se tuntuukin yleensä miellyttävältä.

Ihmisen kovaääninen puhe puhelimeen kadulla kulkiessaan (tai vielä pahempaa: bussissa tai junassa) ja lapsen raastava parku saavat meluherkän mieleni taistelutilaan. Avokonttorin hälyssä, mikä jatkuvasti katkaisee ajatuksenvirran, en pystyisi enää työskentelemään.

Meluherkkyyteni on kasvanut vuosien saatossa. Ihan pelottaa miten tässä vielä käy.

Kotona nautin hiljaisuudesta. Musiikkiakin toki kuuntelen, mutta sopivan hiljaa ja rauhallisesti. Luonnonhelmassa nautin siellä olevista äänistä. Lintujen laulusta, puunlehtien havinasta, sateen ropinasta, tuulen tuiverruksesta, laineen liplatuksesta. Pelkkä ajatuskin niistä saa mielen levolliseksi.

Ohjaamillani shindo- ja yinjoogatunneilla laitan enää harvoin edes rauhallista taustamusiikkia soimaan. Hiljaisuus on silloinkin parasta. Viimeksikin vanhan tuvan lattialautojen narina ja kellon tasainen tikitys loivat juuri sopivan äänimaailman rentoutumista tukemaan.

Vinkki - Mitä sinä kerrot itsellesi?

Parikymmentä vuotta sitten tein töitä, missä minun oli oltava luova ja ideoitava tuon tuosta. Ideat eivät syntyneet läheskään aina työajalla, eivätkä varsinkaan työpöydän äärellä. Sen sijaan iltalenkillä ollessani niitä alkoi tupsahdella. Joskus yksi, toisinaan useampi. Olin tästä kiitollinen, mutta silloin en vielä ymmärtänyt mistä se johtuu. Nyt tiedän. Läsnäolosta. Siitä, että tietoisen mielen kaoottinen häly hiljenee. Silloin saa vuoron alitajunta. Sisäinen viisautemme, mistä kaikki vastaukset kumpuavat.

MIELI RAUHOITTUU

Yksi saa mielensä rauhoittumaan juuri lenkkeillessään, toinen joogatessaan. Joku on sanonut tiskaamisen, neulomisen tai pullataikinan vaivaamisen tyhjentävän ajatukset. Meditaatio tai vain laiska makoilu saavat aikaan ihan saman. Kun uskallat hiljentyä, pääset lähemmäksi itseäsi. Kokeile vaikka!

KAAOS HALLITSEE

Pelottaako se sinua? Onko tuskallista sulkea radio ja televisio? Ottaa kuulokkeet pois päästä? Keskeyttää elokuvien ja sarjojen päättymätön tarina? Lopettaa puhelimen näppäily? Olla kommentoimatta kavereiden edesottamuksia ja selaamatta loputonta feediä? Juosta tapaamisesta ja harrastuksesta toiseen?

Keskeytä yksi informaatiolähde kerrallaan. Pikku hiljaa. Silloin olet jo ottanut askeleen lähemmäs itseäsi.

ETENE KYSELLEN

Kysele sitten itseltäsi, mitä sinulle kuuluu? Miten menee juuri nyt? Mistä olet kiitollinen? Onko kaikki hyvin? Mikä voisi olla paremmin? Mitä voisit tehdä toisin? Missä haluat olla vaikkapa puolen vuoden päästä? Mitä sinun tulee tehdä, että saavutat haaveesi?

OIVALLA ILOITEN

Kun maltat hiljentyä, vastaukset kyllä tulevat. Kirjoita oivalluksesi paperille ylös. Tutkiskele niitä mielessäsi. Joku saattaa nousta ylitse muiden. Lähde kulkemaan sitä kohti. Askel askeleelta. Tee välitavoitteita, aikatauluta ja kirjoita ne kalenteriisi.

Muistathan, että kaikki on mahdollista!

Yllä oleva tekstini on julkaistu 15.3.2019: https://www.facebook.com/Valmentamo/

Kohti eheyttä

Tunnustan. Kärsin ikäkriisistä. Viidenkympin villitykseksi sitä ei voi kutsua. Ehkä se on sitten keski-iän kriisi.

Se hiipi yllättäen. Vielä parisen vuotta sitten ihmettelin kun puhuttiin vaihdevuosista tai siitä miten kurjaa vanheneminen on. Voivoteltiin kremppoja ja mietittiin voiko tehdä sitä tai tätä kun ikääkin on jo tämän verran. Silloin ajattelin, että ihminen luo oman päänsä sisällä rajoituksensa ja vaivansa. Minulle niitä ei tulisi ikinä!

Kunnes elämän rajallisuus alkoi syöpyä alitajuntaani. Ikäisiäni ja edellisen sukupolven ihmisiä sairastui ja kuoli. Yht´äkkiä ymmärsin ettei mikään ole itsestäänselvää ja lopullista. Minullekaan. Meidän ikäisillekään. Se tuli kuin isku vasten kasvoja.

Tajusin myös sen että kroppa oikeasti rapistuu. Vaikka miten siitä pitäisi huolen, se rapistuu silti ja se on luonnonlaki. Myös mieli vajoaa välillä syviin syövereihin ja käsittelemättömät asiat nousevat pintaan niin monta kertaa kun ne lopulta rohkenee käsitellä ja hyväksyä.

Tai oikeastaan. Tuon kaiken olen kyllä tiennyt ja puhunutkin siitä työssäni vanhuksille. Mutta itse olen kokenut olevani sen ulkopuolella. Niin paljon nuorempi ettei se minua koske.

Mutta. Koskee se. Jo nyt.

Katselin loppuvuodesta maratonina Gilmore Girls-sarjaa. Kun sarjaa tehtiin, oli perheen äiti 35-vuotias. Jotenkin samaistuin häneen ja ehkä kuvittelin näyttäväni itsekin kolmekymppiseltä. Sarjan tekemistä jatkettiin 15 vuotta myöhemmin neljällä lisäosalla. Perheen äidistä oli tullut keski-ikäinen, viisikymppinen ja sen kyllä huomasi. Silmäpussia ja keskivartaloa oli kertynyt.

Sama juttu sarjan Rimakauhua ja rakkautta kanssa. Kolmevitosten elämää oli niin leppoisaa seurata, mutta uusimmalla tuotantokaudella nämäkin ystävykset ovat varttuneet viisikymppisiksi. Mahat ovat pönäköityneet, pirteät piirteet ovat alkaneet roikkua ja huulen päälle on muodostunut ryppyvanoja. Sairaudet piinaavat ja uudenlainen elämäntuska vaivaa.

Tämmöinen se on, ihmisen elämänkaari. Ehkä minun tehtäväni tässä keski-iänkriisissäni on käydä läpi mennyt ja hyväksyä se. Ymmärtää oma ikäni ja hyväksyä sekin. Lähdettävä kulkemaan kohti vanhenemista hyvillä mielin. Nauttia matkasta. Ottaa tavoitteeksi olla eheä vanhus sitten kun sen aika on.

Geronomiliitto puhuu silkkaa asiaa

Alla oleva teksti on suora lainaus geronomiliiton internet-sivuilta. Itse olen kaikesta aivan samaa mieltä enkä voisi ilmaista asiaa tämän paremmin.

Toivon sydämeni pohjasta, ettei tämäkin jää vain kauniiksi lauseiksi. Nyt oikeasti tarvitaan sitä asennemuutosta ja panostamista oikeisiin, tärkeisiin asioihin!

Itku tuli kun luin miten paljon eilen kaatunut sote-soppa on niellyt valtion varoja. 200 miljoonaa euroa! Tähän aiheeseen palaan vielä sitten kun pystyn. Vielä en.

"Geronomiliitto tuomitsee hoivakodeissa ilmenneet, erityisesti tehostettua palveluasumista koskeneet järkyttävät epäkohdat. Hoivan ja hoidon laadusta on liiton mielestä säädettävä lailla, mutta asiaa tulee tarkastella laajemmin kuin pelkän hoitajamitoituksen parantamisen kautta. Lain toteutumista on myös seurattava. Henkilöstön tulee olla osaavaa ja koulutettua. Henkilöstömäärä tulee suhteuttaa asiakkaiden hoidon tarpeeseen.

Geronomiliitto kritisoi vanhusten hoidon yksioikoista linjausta, jonka mukaan vanhuksen tulee asua kotona mahdollisimman pitkään. Tämä tarkoittaa yhä huonokuntoisempia kotona asuvia vanhuksia, joilla hoidon ja palveluiden tarve on suuri. Hoitajamitoituksia kohdennetaan ympärivuorokautiseen hoivaan, mutta yhä vaativampi kotihoito jää mitoituksen ulkopuolelle. Kotihoidon saatavuutta ja resursseja on lisättävä.

Palveluohjauksella ja neuvonnalla on mahdollista kohdentaa palveluja oikea-aikaisesti vanhuksen todellisen tarpeeseen. Myös omaiset ja heidän tilanteensa on otettava paremmin huomioon hoitoa suunniteltaessa. 

Vanhuspalvelujen on kaikissa vaiheissa oltava vanhusta arvostavaa ja ikääntymistä laaja-alaisesti ymmärtävää. Vanhuksen elämäntilanne on otettava huomioon kokonaisvaltaisesti. 

Geronomiliitto peräänkuuluttaa vanhuspalvelun laadun takaamiseksi moniammatillista yhteistyötä. Vanhustyön alalle koulutetaan eri alojen osaajia, joiden yhteinen osaaminen mahdollistaa ihmistä kunnioittavan asiakaslähtöisyyden.

Geronomiliitto korostaa, että työntekijöiden on voitava tehdä työnsä korkeaa ammattietiikkaa noudattaen. Tällä on suuri merkitys henkilöstön jaksamisen ja pysyvyyden ja suoraan myös palvelujen laadun kannalta. Työntekijöillä on oltava eettisesti kestävät työolot, jotta he voivat toteuttaa laadukasta vanhustyötä. Tämä kattaa hoidon lisäksi vanhuksen tukemisen arjen eri toiminnoissa tämän omien voimavarojen mukaisesti."

Kipulääkettä kiitos

Helsingin Sanomissa julkaistiin tällä viikolla kirjoitus hollantilaisesta Buurtzorg-mallista. Se kiinnostaa minua kovasti koska siinä poistuu sote-alan turha hierarkisuus ja pönötys. Myös sen vuoksi että se on uusi toimintamalli ja uudistusta Suomessakin totisesti tarvitaan. Palaan aiheeseen myöhemmin paljon tarkemmin, mutta nyt kerron esimerkin tuosta hierarkisuudesta.

Olemme katsomassa syöpäsairasta ystäväämme sairaalassa. Sairaus on edennyt pitkälle ja hän on hyvin väsynyt. Jaksaa sanoa, että "väsyttää" ja "en jaksa pitää silmiä auki". Sanotaan, että nuku vaan. Silitellään ja rasvataan kuivat huulet. Hänen otsansa kurtistuu ja hän liikehtii levottomasti. Se on sen merkki, että kipuja on. Hän tarvitsee kipulääkettä, ettei tarvitse kärsiä.

Viereisessä ovessa lukee "osastonhoitaja". Astun sinne ja pyydän kipulääkettä. Hän ei nosta takapuoltaan penkistä, sanoo vaan että käy sanomassa tuosta hoitajalle. Selvä. Etkö sinä sitten ole hoitaja? Jos et, niin etkö voi itse käydä sanomassa hoitajalle? Astun seuraavaksi kansliaan, missä istuu hoitaja. Kerron asiani hänelle. Hän ei ole ystävämme omahoitaja, mutta lähtee ystävällisesti etsimään omahoitajaa ja pyytää tätä antamaan kipulääkettä lisää. Kiitos siitä.

Mitä tehottomuutta ja hierarkisuutta!

Osasto on täysin tyhjä. Käytävillä olemme ainoastaan me ja nainen joka siivoaa. Muu henkilökunta on kopeissaan ja ehkä potilaiden luona. Palvelua emme meinaa silti saada.

Toiveajattelua: Osastonhoitaja olisi noussut palliltaan ja hymyillyt. Sanonut, että voi kiitos ilmoituksesta. Minäpä kerron omahoitajalle että käy antamassa kipulääkettä. Tai vieläkin absurdimpaa: Minäpä käyn antamassa hänelle kipulääkettä.

Tietysti, jos tämä pesti on niin kiireinen, ettei jouda asiakastyötä tekemään, niin sitten huone osaston perimmäiseen nurkkaan, ovi lukkoon ja SEIS-valo päälle. Näin ei tule häiritsemisiä ja mielensäpahoittamisia kenellekään.

Pari sanaa julkisista

Suomessa maksetaan paljon veroja. Perusteita tälle riittää. Meillä on esimerkiksi julkinen terveydenhuolto. Aikaisempina vuosina se olikin ilmaista tai ainakin edullista. Mutta ei ole enää.

Ajanvaraaminen sinne on simputusta ja kiireettömän ajan saa monen kuukauden päähän. Sanomalehti Keskisuomalainen uutisoi, että helmikuussa 2019 kiireettömät hoitoonpääsyajat lääkärille olivat 18-33 vuorokautta ja hammaslääkärille on jopa 266 päivän jono. Tässä nyt ei ole järjen hitusta. Pistää sapen kiehumaan! Kun asioita tehdään, eikö niitä voida tehdä kunnolla?

Tämän vuoksi olen itsekin käyttänyt yksityisiä terveyspalveluita. Ne kyllä maksavat maltaita, mutta ajanvaraaminen on vaivatonta ja hoitoon pääsee yleensä nopeasti. Nyt ajattelin kokeilla julkisia - tässä kaksi esimerkkiä omasta elämästäni.

Heinäkuussa 2018 heräsin eräänä aamuna kovaan silmänkaiherrukseen. Valelin silmää vedellä, koska oletin että siellä on roska. Ei helpottanut. Yltyi vaan. Silmä vuosi solkenaan ja siihen sattui.

Koska olen valinnanvapauskokeilun myötä valinnut julkiseksi hoitopaikakseni Oma lääkärisi Mehiläisen, varasin sieltä päivystysajan saaden sen iltapäivälle. Tuskissani odotin kotona siihen saakka ja koska aika oli myöhässä tunnin verran, kärsimykseni jatkui vielä odotustilassa. Aurinkolaseja oli pidettävä päässä ja vuotavaa silmää pyyhittävä koko ajan. Palvelun ystävällisyys ei saa minulta korkeita pisteitä. Lääkäri oli kyllä hyvä. Hän muljautti silmäluomen ylösalaisin  ja löysi sieltä roskan minkä poisti. Kipu loppui heti. Silti hän halusi, että käyn näyttämässä silmääni vielä keskussairaalan silmäyksikössä seuraavana päivänä.

Kuuliaisesti näin tein. Jonotin lääkärille useamman tunnin. Sain karua palvelua. Lääkäri antoi uuden diagnoosin: herpes ja määräsi siiten tuhdit lääkkeet mitkä piti aloittaa siltä seisomalta. Herpestestikin otettiin, mutta sen tulos tulisi vasta myöhemmin. Niinpä lääkitsin itseäni neljä päivää, kunnes soitin kysyäkseni herpestestin tuloksia. "Niiiiin, ei siellä mitään herpestä ollut. Lopeta lääkitys heti.", vastattiin.

Oma maalaisjärkeni ei olisi edes mitään herpesdiagnoosia tehnyt, koska kipu ja oireet hellittivät heti kun roska silmästä lähti. Vielä kertaalleen piti silmää käydä näyttämässä silmäyksikössä. Oli parantunut onneksi hyvin. Kiitollinen olen tietysti siitä, että kaikki päättyi lopulta hyvin. Harmissani osittain turhista kustannuksista, jonotuksista ja välillä tylystä asiakaspalvelusta.

Kustannukset silmätapauksessani:

Oma lääkärisi ja silmäyksikkö yhteensä 103€
Turhaan määrätyt lääkkeet yhteensä 79,45€
Koko lysti: 182,45€

Helmikuussa 2019 oli hammastapauksen vuoro. Ikenessä oli ollut jo jonkin aikaa näppylä mikä välillä hävisi. Kipuja tai muitakaan oireita ei ollut. En ollut siksi huolissani. Mutta kun tutkailin internettiä huomasin, että kyseessä taitaakin olla tulehtunut hammas minkä vuoksi märkää tulee välillä ikenen läpi. Hammas ei oireillut, koska oli juurihoidettu.

Soitin siis hammashoitoon varatakseni ajan. Kello oli vähän yli kahdeksan aamulla ja sen päivän päivystysajat olivat jo menneet. Hoitaja ei voinut antaa aikaa seuraaville päiville, vaan pyysi minua soittamaan uudelleen semmoisena päivänä kun minun sopii tulla vastaanotolle. Näin tein, soitin taas aamukahdeksalta ja voilá, sain ajan seuraavalle päivälle!

Lääkäri teki lyhyen tarkastuksen, röntgenkuvauksen, totesi hampaan tulehtuneeksi ja antoi sille poistotuomion. Antibioottireseptin saamisen jälkeen sain ohjeen varata ihan lähiajoiksi ajan hampaanpoistoon. Näin tein. Seuraavalla viikolla soitin taas aamukahdeksalta, sen päivän ajat olivat tuttuun tapaan menneet, mutta seuraavalle päivälle ajan sain. Hammas leikattiin. Lääkitystä annettiin. Palvelun koin oikein hyväksi, ystävälliseksi ja asiantuntevaksi. Laskun loppusumma kyllä taas kirpaisi.

Kustannukset hammastapauksessani:
Hammaslääkärikäynnit:114,70€
Lääkkeet: 47,84€
Koko lysti:162,50€

Summa summarum. Kaikilla Suomen kansalaisilla ei ole varaa hoidattaa itseään. Saati, että voisi panostaa ennaltaehkäisyyn; tarkastuksiin ja neuvontaan. Juuri tämä kun kannattaisi jolloin voitaisi ehkäistä osa sairauksista kokonaan. Jotakin tarvitsee tehdä. Näin vaalien alla varmasti lupauksia riittää, mutta miten se niiden lunastaminen?

Mikä haluat olla isona?

Michelle Obama on sanonut näin: "Mikä haluat olla isona? Ihan kuin kasvu päättyisi joskus. Aivan kuin meistä jossain vaiheessa tulisi jotain ja kaikki päättyisi siihen." 

Miten viisasta!

Karsastin jo parikymppisenä opiskeluun liittyviä olettamuksia tyyliin ensin peruskoulu, sitten lukio ja lopulta ammattiin. Tai asumisen uskomuksiin; ensin vuokra-asuntoon, sitten oma pieni omistusasunto, mistä loppuiän omakotitaloon.

Niinpä niin. Kuinka monella elämä eteneekään näin?

Itse kyllä taivalsin kutakuinkin noin ennen kuin käperryin kuuntelemaan itseäni.

Ymmärsin, että vaikka työni olikin hyväpalkkaista ja mukavaa, vei se aikaani ja energiaani ihan liikaa. Niinpä irtisanouduin, opiskelin monta uutta asiaa ja suuntauduin ihan eri alalle.

Tuosta itse suunnitellusta ja rakennetusta loppuiän omakotitalostakin joutui samassa rytäkässä luopumaan. Sitä on seurannut pienempiä vuokra- ja omistusasuntoja. Kaikissa on ollut hyvät ja huonot puolensa. Sen olen oppinut, että tavaroihin tai seiniin ympärillään ei kannata liikaa kiintyä. Onnellisimmillani olen ollut asuessani ulkomailla kalustetussa vuokra-asunnossa. Ymmärsin silloin, että tärkeintä ovat minä itse, läheiset ja ympäristö missä nauttii elämästä.

Nyt olen keski-ikäinen ja opiskelen tälläkin hetkellä. Uskon jatkavani uudenoppimista vielä kauan. Haaveilen, että vielä lähitulevaisuudessa asun osan vuodesta ulkomailla, osan Suomessa. Tämä on tavoitteeni. Väliaskelmat sille on asetettu ja aikataulu kalenteriin kirjoitettu.

Vierivä kivi ei sammaloidu ja vain muutos on pysyvää, sanotaan. Ja hyvin sanotaankin.

Tätäkö se vapaus on?

"Vapaus ei olekaan sitä, että saa tehdä mitä haluaa, vaan vapaus on ennen kaikkea vapautta omista mielen rakenteiden kaavoista. Vapaus on sitä, että ei tarvitse pelätä itsessä herääviä tunteita tai ajatuksia. Vapaus on sydämen avaamista kaikelle sille mikä itsessä tapahtuu, myös sokeudelle, naiiviudelle ja varjoille. "

Olen poiminut jostakin tämän viisauden. Se pitää sisällään paljon. Itsekin olen toistellut jo usean vuoden ajan, että rakkaus on vapautta. Ajatellut sen lähinnä niin, että ei kahlitse muita. Antaa rakkailleen vapauden.

Mutta kun mennään vielä syvemmälle. Rakastaa itseään niin paljon, että antaa itselleen vapauden. Kaikkeen.

Kun tuntuu ahdistavalta. Sanoo itselleen, että olet nyt ahdistunut. Ole vaan.

Tai kun pelottaa. Toistaa itselleen, että nyt sinua pelottaa. Pelkää, pelkää.

Tai kun on surullinen. Ilkeä. Raivoisa. Kateellinen.

Ja yhtä lailla.

Kun on iloinen. Rohkenee iloita.

Kun on onnellinen. On onnellinen.

Kun on rakastunut. Näyttää sen.

On itselleen myötätuntoinen. Hyväksyy koko tunnekirjon. Ei arvostele niitä. Ei yritä poistaa niitä.

Tunteet kun tulevat ja menevät. Eivät ne tee pesää. Minulla. Sinulla. Meillä kaikilla.

Ehkä tätä se tosiaan on. Vapaus.

Koiraterapiaa

Kun yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa <3

Aapeli-koira pääsi moikkaamaan hoitajan mukana asiakasrouvaamme sunnuntai-iltapäivän kunniaksi. Ensin se nuuhki koko kodin läpikotaisin. Taisi löytyä jonkun lajitoverinkin tuoksuja. Sitten kelpasivat rapsutukset! Lepertely oli musiikkia korville. Sohvannurkkaan olisi voinut jäädä pidemmäksikin ajaksi köllöttelemään. 

Kivaa olla terapiakoira kun on näin huippuja asiakkaita, taitaa Aapeli tuumia.

Tämä kirjoittamani teksti on julkaistu aikaisemmin: https://www.facebook.com/Carisman-Terveys-Hoiva-262330324460858/