25.11.2019

Helppo loma Aurinkorannikolla - vinkki seniorille osa 1

 //Tämä postaus sisältää affiliate-linkin, mitkä on merkitty (*)-merkillä.//

Suomessa on harmaata ja pimeää. Vasta sitten kun lumivaippa kietoo meidät sisäänsä, lisääntyy valo. Mutta niin lisääntyvät myös jäätikkö, liukkaus ja kaatumisvaara. Sekä murtumien riski.

Tässä pimeyden valtakunnassa me tarvomme vielä useamman kuukauden. Toki huomaamme tammikuun loppupuolella, että hei - päivä on pidentynyt! Mutta silloinkin vain kukonaskeleen verran.

Miltä kuulostaisi elämä Espanjan auringon alla? Jos ei ihan pysyvästi, niin pari viikkoa, kuukausi tai koko talvikausi? Itselläni on kokemusta Aurinkorannikosta, eniten Fuengirolasta. Siellä pärjää joten kuten Suomen kielelläkin, mutta englannilla paremmin. Voit myös opetella vähän espanjaa, koska sillä taidolla hurmaat paikalliset.

Keräsin sinulle vinkkejä ja linkkejä, mitkä auttavat sinua suunnittelemaan matkaa. Istu mukavasti sohvalle, ota läppäri syliin ja hyppää mukaan. Ensin matka on vain unelma. Mutta kuka tietää jos se muuttuukin todeksi!

Ensin pakataan! Mukaan kannattaa varata talviaikaan Suomen loppukevään vaatetus. Sää siellä voi olla hyvinkin lämmin, jolloin shortsit ja t-paita ovat paras asu. Joskus tuulee kylmästi ja jokunen sadekuuro voi ropsauttaa vettä niskaan. Yöt viilenevät takuuvarmasti. Kylmien iltojen lämmöksi vaikkapa nahkatakki pitkien housujen kera on sopiva vaatetus. Kunnon jalkineet, esimerkiksi lenkkikengät ovat ihan välttämättömät. Ja aurinkolasit silmien suojaksi.

Seuraavaksi siirrytään kotoa lentokentälle. Oletetaan että lento lähtee Helsinki-Vantaalta niin kuin  se yleensä lähtee. Vaihtoehtoja löytyy. Läheltä voi hurauttaa taksilla. Jos ajelee omalla autolla niin lentokentältä löytyy useita eri hintaisia parkkimahdollisuuksia. Helpoiten löydät ne kirjoittamalla Googleen vaikkapa lentokenttäparkki. Vaihtoehtoina ovat myös bussit, joista esimerkiksi Onnibussin ja Koiviston auton jotkut vuorot ajavat kentälle asti. Junassa on hauska matkustaa! Ja Helsingin keskustasta lentokentälle taittuu matka vaikkapa lentokenttäjunalla tai paikallisbussilla numero 615.

Finnair ja Norvegian lentävät suoria lentoja Helsingistä Malagaan. Itse olen käyttänyt eniten Norwegiania hyvien lentoaikataulujen vuoksi. Ebookersin kautta pääset katselemaan molempien lentoyhtiöiden lentoja.

Aurinkorannikolla on runsaasti vuokra-asuntoja. Talviaikaan hinnat ovat huokeammat kuin kesäsesonkina. Voit varata asunnon vaikkapa (*) Interhomen tai hyväksi kokemani suomalaisen asunnonvälittäjän, Rantakylä Groupin kautta. Lukuisia muitakin niin suomalaisia kuin espanjalaisia välittäjiä alueelta löytyy. Myös yksityishenkilöt vuokraavat asuntojaan. Suurin osa on luotettavia, mutta huijareitakin valitettavasti löytyy. Kannattaa siis olla tarkkaavainen. Aurinkorannikolla on myös runsaasti hotelleja, jotka löytyvät ehkä parhaiten Ebookersin kautta. 

Nyt päästiin jo lentokentälle asti. Matka jatkuu sieltä kun julkaisen jatko-osan tähän postaukseen perjantaina 29.11.2019. Siinä kerron miten kannattaa siirtyä Malagan lentokentältä lomakohteeseen ja mitä kaikkea siellä voi touhuta. Kerro ihmeessä vaikka kommenttilaatikkoon mitä muuta haluat kuulla Aurinkorannikosta. Autan mielelläni!

Kuvassa Fuengirolan hiekkarantaa 
marraskuussa 2015.


2 kommenttia:

  1. Kiitos näistä vinkeistä. En ole aikaisemmin matkustanut ilman miestäni, joten nämä tulevat tarpeeseen. Viimeksi menimme tyttären kanssa lentokentälle junalla, mutta kummilapsen kanssa olisi tarkoitus lähteä reissuun, ja silloin taidan turvautua lentokenttäparkkiin.

    VastaaPoista
  2. Hei ja kiitos kommentista. En tiedä, miksi en sitä aikaisemmin huomannut. Nyt vasta, mutta toivon että reissunne onnistui hyvin.

    VastaaPoista

Perhehoito osa 6: Lyhytaikainen, päiväaikainen, osapäiväinen - varsinainen termiviidakko

Tervetuloa mukaan sarjan kuudenteen ja viimeiseen osaan, missä kurkataan perhehoitajan luona tapahtuvaan päiväaikaiseen perhehoitoon. Sarjan...