He ovat olleet pariskunta jo usean vuosikymmenen ajan. Hitsautuneet yhteen. Melkein kaikki on yhteistä. Lapset. Lastenlapset. Koti. Mökki. Muistotkin. He ovat olleet tasavertaisia. Heillä on ollut omat roolinsa perheen äitinä ja isänä. Vaimona ja miehenä.
Nyt toinen on sairas. Niin sairas, että ei selviydy elämästä ilman apua. Puoliso auttaa, hoivaa ja hoitaa. Joka päivä. Aamusta iltaan ja illasta aamuun.
Toisesta on tullut hoidettava ja toisesta hoitaja. Omaishoitaja.
Ei ole ihme, että välillä väsytään. Puolin ja toisin. Niin henkisesti kuin fyysisesti. Ja silti takerrutaan toiseen. Ei päästetä toista lepäämään. Ei uskalleta lähteä lepäämään.
Mutta niin tarpeen olisi huilitauko. Molemmille. Muutama tunti päivässä, viikonloppu, koko viikko. Sitten olisi taas akut ladattu ja niissä lisää virtaa. Jaksaisi nähdä vierellään sen rakkaimman. Ottaisi avun vastaan kiitollisena. Antaisi apuaan kiitollisena. Olisi onnellinen, että toinen on vielä vierellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti